J.R. Ward: Herätetty rakastaja

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko. Entinen veriorjan, Zsadist kantaa yhä kärsimyksen ja nöyryytyksen täyttämän menneisyytensä arpia. Hillittömästä raivostaan ja julmista teoistaan tunnettua villiä taistelijaa pelkäävät yhtä lailla niin ihmiset kuin vampyyrit. Viha on Zsadistin ainoa kumppani ja kauheuksien tekeminen tämän ainoa rakkaus - kunnes soturi pelastaa Harvennuskunnan kynsistä kauniin vampyyrinaaraan. Bellaa alkaa heti kiehtoa Zsadistista kihisevä voima. Zsadistin tarve kostaa Bellan vangitsijoille ajaa kuitenkin uroksen hulluuden rajoille. Bellan on autettava rakastajaansa parantamaan menneisyyden haavat ja löytämään tulevaisuus naaraan rinnalla.

Tähän mennessä paras sarjan kirjoista. Vaikka juoni oli taas samanlainen (vampyyri tapaa tytön, rakastuu jne jne), pidin tästä hyvin paljon.

Blade III: Trinity

Bladen tarina jatkuu, tällä kertaa avun kera, kun mukaan kuvioihin tulee ryhmä nimeltään Nightstalkers. Blade tulee tarvitsemaan heidän apuansa kohdatessaan haastavimman vastustajansa ikinä: itse Dracula on kuvioissa mukana.

Jostain syystä pidän Blade-leffoista. (Kuten aikaisemmista kirjoituksista saattaa huomata.) Hahmo on ihastuttava, ei oikein tiedä, onko Blade hyvä vai paha. Se kiehtoo. Lisäksi leffat ovat olleet hyvin tehtyjä. Edelleen taistelukohtaukset on pidetty suht realistisina, ei mitään liian yliampuvaa. Mitä nyt helvetillisen kokoinen monsterivampyyri pyörii kuvioissa välillä ja muuta hauskaa. Ja vampyyripomeranian.
Wesley Snipes on mukavan karun näköinen mies esittämään Bladea. Häiritsevän väriset silmät tosin. Eipä siinä. Pidän tosi paljon. Ainoa vaan, että vampyyreista jotenkin tuntuu puuttuvan jotain. Mielestäni niillä kuuluisi olla jonkinlaisia erikoisvoimia, mutta näiltä ne tuntuvat puuttuvan kokonaan. Viihdyttäviä leffoja silti.

Blade II

Bladella jatketaan. Sama kaava kuin edellisessä, tällä kertaa Blade on vampyyreiden puoella, kun ihmis- ja vampyyrikuntaa uhkaa uudenlainen rotu, joka on immuuni hopealle ja valkosipulille. Vampyyriyhteiskunta pyytää Bladea avukseen, mutta lopulta Blade huomaa tulleensa petetyksi..

Ensimmäiseen verrattuna tämä oli jo vähän tylsä, mutta hyvä silti. Tappeluissa alkoi olla vähän enemmän Matrixista tuttuja elementtejä (ilmassa holtittomasti lentelyä ja hidastettuja luoteja), mutta ei silti liikaa. Vielä pysyttiin melko realistisina.

Blade on vaan niin ihana. Olen rakastunut tylyihin miehiin.

Blade

Blade, daywalker, on vampyyrinmetsästäjä, joka on puoliksi kumpaakin. Hänellä on vampyyreiden voimat, mutta ei niiden heikkouksia.

Tällaisia vampyyreiden pitää olla. Voimakkaita, vihaisia, ja verenhimoisia, ei mitään kimaltelevia hinttejä, jotka juoksevat ihmisnaisten perässä. Mielestäni Bladen pitäisi vierailla eräässä nimeltämainitsemattomassa leffassa, jossa näitä kimaltelevia vampyyrin irvikuvia pörräilee.

Leffa oli hienosti tehty. Ei mitään ylimääräistä mielestäni. Ei yliampuvia Matrix-elementtejä lainaavia tappeluita tai muutakaan erikoistehosteilla leikkimistä.

Pimeyden olennot

Charlaine Harris: Tanssiva kuolema
Layla LaRue LeMay on saanut kokea elämässään pahuutta enemmän kuin yhden elämän verran. Työ tanssijana vampyyrin parina ei hänen mittapuussaan aiheuta kauhua laisinkaan. Ja pian hän saa myös huomata, että kolmesataavuotias Sean O'Rourke on sydämellisempi kuin monet kuolevaiset, joita hän elämässään on joutunut kohtaamaan. Kun vanha painajainen muuttuu taas todeksi, on Sean ainoa johon hän voi luottaa.

Maggie Shayne: Iltahämärän valat
Rachel Sullivanilla on lapsesta saakka ollut tunne, että joku tuntematon kulkee hänen rinnallaan aina valmiina pelastamaan hänet. Taikauskoa tai ei, mutta antropologina hän on päättänyt selvittää, jos nyt ei kaikkea yliluonnollista, niin ainakin kotikylänsä linnaan liittyvät kauhukertomukset. Heti kylään saavuttuaan hän tapaakin mystisen ja tutunoloisen miehen, joka sanoo asuvansa linnassa.
Donovan O'Roark on ollut vainottu siitä saakka kun hän nousi kuolleista omissa hautajaisissaan. Hänen oma perheensäkin ajoi hänet luotaan. Nyt hänen nuoruudenrakkautensa sukulainen suoraan alenevassa polvessa tunkeutuu hänen elämäänsä ja linnaansa uteliaana ja pelottomana. Onko Rachel kyläläisten lähettämä syötti, vai olisiko maailma jo valmis hyväksymään hänet?

Marilyn Tracy: Aamuyön morsian
Tara Michaelsin koston päivä oli koittanut. Sisarensa muistojuhlissa hänen päämääränään oli antaa paholaisen maistaa omaa lääkettään. Paholainen oli murhannut hänen siskonsa. Yhdessä Charlenen sulhasen kanssa Tara aikoi ajaa Gavin Deveroux'n ansaan. Sen tehdäkseen hän oli valmis mihin vain, jopa pika-avioliittoon Gavinin kanssa, vaikka tänä ei edes ollut mies vaan pimeyden olento. Kiihkeän vuorokauden aikana Taran oli kuitenkin muutettava mielipiteitään hyvästä ja pahasta ja yhdessä Gavinin kanssa opeteltava elämässä tärkein: rakkaus.

Aivan järkyttävää paskaa. Siis todella järkyttävää. Tiedättekö ne kioskirakkausromaanit, joiden kannessa poseeraa Fabio-kopio? Tämä on juuri sellainen, mutta tähän on vain sotkettu vampyyreita. Vampyyri-buumin takia tietenkin. Tarinat olivat olevinaan kovin rohkeita, mutta kun orgasmia nimitetään täyttymykseksi ja miehen peenistä miehuudeksi, niin ei olla mielestäni onnistuttu. Muutenkin todella kliseistä paskaa. Tarinoiden väliin oli ripoteltu ylistäviä arvosteluja, joissa yhdessä kiteytettiin hienosti kaikkien kolmen tarinan juoni: "...kirjoittaa häpeämättömän romanttisia, hengästyttävän tunteellisia ja hyytävän jännittäviä (=lue: kliseistä paskaa) tarinoita, jotka ovat valloittaneet lukijat klassisella kaunotar ja hirviö -asetelmallaan ja joissa rakkauden voima aina lopulta parantaa hirviön." Niin.

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa

Sookie Stackhousen elämä Bon Tempsin pikkukaupungissa on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Vampyyrin deittailu merkitsee valvottuja öitä ja jatkuvaa verenvähyyttä, ja pahempaa on luvassa: ensin Sookie löytää miespuolisen työkaverinsa murhattuna, sitten hänen kimppuunsa hyökkää metsästä mainadi, jonka viiltämät myrkylliset haavat tietävät varmaa kuolemaa. Sookie pelastuu täpärästi Billin pahamaineisten vampyyriystävien avulla, jotka tarjoutuvat imemään myrkyn pois Sookien verenkierrosta (ja nauttivat joka sekunnista).
Vastapalvelukseksi paikallisten vampyyrien johtaja Eric vaatii Sookieta hyödyntämään telepaatikon kykyjään kadonneen vampyyrin etsimisessä. Niinpä Sookie vetää peruukin päähänsä ja lähtee soluttautumismatkalle Dallasin epäkuolleiden päämajaan. Ei aikaakaan kun hänellä on verenjanoisten vampyyrien lisäksi riesanaan liuta muita yliluonnollisia olentoja ja vampyyrivastaisia fanaatikkoja. Ja jälkimmäiset saattavat olla näistä kaikista vaarallisimpia...

Sookie Stackhouse-sarjan toinen osa. True Blood-sarja (jota itsekin olen täällä hehkuttanut) perustuu näihin. Ja nimenomaan perustuu, sarjassa asiat menivät eri tavalla kuin kirjassa ja se hämmensi hieman. Yleensä aina sanotaan, että kirja on parempi kuin siitä tehty filmatisointi, mutta nyt en oikein osaa sanoa. Sarja on erittäin onnistunut, samoin kirjat. Joten, lukekaa kirjat ja katsokaa sarjaa ja tehkää itse omat johtopäätöksenne, minä en osaa päättää. Kirjassa kerrottiin suurinpiirtein sarjan kakkostuotantokauden tapahtumat ja vähän muutakin. Tämä saattaa vaikuttaa hieman tusinaromaanilta ja joltain halvalta Twilight-kopiolta, mutta sellaista fiilistä minulle tästä ei ainakaan tule. Kansikuvat ovat kyllä vähän korneja, nyt kun mietin. Mutta eipä kirjaa kannata sen kannen perusteella tuomita. En osaa muuta, kuin suositella tätä.
Ja jos et halua tietää enempää kirjasta, lopetat tämän lukemisen tähän, seuraa nimittäin lainaus kirjasta (lempikohtani),

"Kuinka aiot pukeutua juhliin? Eric kysyi vaihtaen tehokkaasti puheenaihetta. "Jos ne kerran ovat orgiat, mitä sinunlaisesi kunnon tyttö laittaa päälleen?"
"En oikein tiedä", vastasin ja kiukkuni oli tiessään. "Kai minun pitää yrittää näyttää sellaiselta tytöltä joka käy orgioissa, mutta en ole ikinä ollut sellaisissa enkä tiedä millaisella asulla niissä aloitetaan. Vaikka minulla on käsitys siitä, millaiseen asuun on tarkoitus päätyä."
"Minä olen ollut orgioissa", Eric sanoi avuliaasti.
"Jotenkin se ei yllätä minua yhtään. Mitä sinulla on päälläsi?"
"Viimeksi minulla oli eläimen nahka, mutta tällä kertaa päädyin tällaiseen." Ericillä oli pitkä trenssitakki. Nyt hän riisui sen teatraalisesti, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Tavallisesti Eric pukeutui farkkuihin ja t-paitaan. Tänään hänellä oli yllään pinkki hihaton toppi ja lycrakankaiset legginsit. En tiedä mistä hän oli ne hankkinut; en tiennyt kuka valmisti ekstrasuuria ja pitkiä miesten lycraisia legginsejä. Niiden väritys oli pinkkiä ja vedenvihreää, vähän kuin kiehkurat Jasonin pakun kyljissä.
"Vau", sanoin kun en muutakaan keksinyt sanoa. "Vau. Aikamoinen asu." Kun iso mies pukeutuu lycraan, se ei jätä paljoakaan mielikuvituksen varaan. Vastustin kiusausta pyytää Ericiä kääntymään ympäri.
"Arvelin, ettei minusta saisi uskottavaa drag queenia", Eric sanoi, "mutta mielestäni tämä antaa sen kuvan, että melkein mikä tahansa on mahdollista." Hän katsoi minuun ja räpytteli kainosti ripsiään.

---

"Hei, meillä on samanväriset hiukset", sanoin ja katselin meitä vierekkäin peilissä.
"Niinpä näkyy olevan, ystävättäreni." Eric virnisti. "Mutta oletko sinä blondi alas asti?"
"Etkö toivokin, että saisit tietää sen?"
"Kyllä", hän vastasi yksinkertaisesti."
"No, sinun pitää vain arvailla."
"Minä olen", hän sanoi. "Kauttaaltani blondi."

Ihana.

Charlaine Harris: Veren voima

Sookie Stackhouse elämää voisi luulla tylsäksi. Hän työskentelee tarjoilijattarena Merlotte'sissa ja asuu isoäitinsä kanssa vanhassa talossa Bon Tempsin pikkukaupungin laitamilla. Sookiella on kuitenkin salaisuus. Hän osaa lukea ihmisten ajatuksia, mikä ei todellakaan tee deittailusta helppoa.
Eräänä iltana baariin astuu Bill-niminen komea muukalainen, eikä Sookie pysty ilokseen lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Orastavan romanssin tiellä on vain pieni mutta: Bill on vampyyri. Ja mikä pahempaa, tämän ystäväpiiri koostuu toisita epäkuolleista.
Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, puremajälkiä ruumiissaan, Bill ja hänen verenjanoiset toverinsa vakuuttavat syyttömyyttään. Mutta kuka sitten tappaa vampyyreja tapailevia nuoria naisia? Ja kenen vuoro on seuraavaksi?

True Blood -kirja. Sarjaa katsoneena tietysti tämäkin piti lukea. Sarjan ensimmäinen osa, joten lisää on tulossa. Sookie on ärsyttävä ja tyhmä pikku bitch sarjassakin ja niin se on tässäkin. Sarjasta tuttu punaniska-aksentti änki myös tähän. Pisti melkein ärsyttämään.
Hyvä kirja silti, luen mielelläni enemmänkin. Vaikka sarjassa mässäillään seksillä aika paljon, kirjassa sitä ei ollut. Vertaa vaikkapa Pimeyden rakastajaan. Twilightiinkin tätä voi tietysti verrata, itse en osaa, koska en ole kyseistä kirjasarjaa lukenutkaan.
Suomennokset pisti taas ärsyttämään. Kirjasarjan englannin kielisissä nimissä se juttu on "Dead". (Dead Until Dark, Living Dead in Dallas yms.) ja tässä se on sitten veri. Fangbangeristä oli saatu hammashaukka.
Luin tämän parissa päivässä, True Blood-huumassani. Alkoihan samoihin aikoihin True Bloodin kolmas tuotantokausi. Hyvä kirja. Kannattaa lukea vaikka sarjaa ei olisikaan nähnyt.

J.R. Ward: Ikuinen rakastaja

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyriroduilla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Rhage, jonka sisällä raivoaa hurja peto, on Mustan tikarin veljeskunnan jäsenistä vaarallisin. Hän on paras taistelija ja aina kärkäs toimimaan hetken mielijohteesta, sillä hänen sisällään palaa Kirjurineitsyen langettama ankara kirous.
Mary Luce on kokenut elämässään kovia. Hän joutuu tahtomattaan vampyyrien maailmaan ja tarvitsee Rhagen suojelua. Marylla on oma hengenvaarallinen kirouksensa, eikä hän etsi rakkautta. Hän on menettänyt uskonsa ihmeisiin jo vuosia sitten. Pian Rhage kuitenkin tietää, että hänen on saatava Mary omakseen. Vihollisten uhatessa Mary taistelee vimmaisesti voittaakseen elämän yhdessä rakastettunsa kanssa.

Vampyyriporno jatkuu. Edellinen osa Pimeyden rakastaja löytyy tuolta aikaisemmin. Odotin tätä jatko-osaa kuin kuuta nousevaa luettuani Pimeyden rakastajan. Pieni pettymys kyllä. Olihan tätä viihdyttävä lukea (viiden sivun seksikohtaukset ja hyvännäköiset vampyyrit, jotka EIVÄT kimalla kun joutuvat aurinkoon), mutta kaava oli täysin sama kuin ensimmäisessä osassa. Ei mitään uutta siis.
Vampyyri tapaa tytön, tyttö rakastuu, vampyyri ja tyttö rakastelevat pitkin kirjaa ja lopulta saavat toisensa ja jatkavat rakastelemistaan onnellisina ja niin eespäin pois.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tukholmalaisessa Blackebergin lähiössä 1980-luvun alussa elämä on tavanomaisen uneliasta kansankodin rauhaa, kunnes lähimetsässä tapahtuu häijy rituaalimurha: puussa roikkuu kuiviin valutettu teinipoika.

Murha säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka fantasioi kostavansa kiusaajilleen. Murhaakin kiinnostavampaa on kuitenkin outo naapurintyttö Eli. Eli on outo tapaus: tyttöä näkee vain iltahämärän jälkeen, hän pukeutuu oudosti, haisee kummalliselle eikä tunne Rubikin kuution kaltaisia itsestäänselvyyksiä.

Vampyyreita, rakkaustarina, pedofiliaa, koulukiusaamista, väkivaltaa. Ei siis mikään Twilight. Pidin tästä kovasti, koska tämä oli niin karu, mutta silti samalla kuitenkin herkkä. Koulukiusattu Oskar sai sympatiani puolelleen. Samoin Eli. Kirjasta teki mielenkiintoisen se, että tarinaa kerrottiin monen ihmisen näkökulmasta. Pidin tästäkin ominaisuudesta. Tämä ei kuitenkaan sovi kaikkein herkimmille, kirjassa nimittäin kuvattiin sangen yksityiskohtaisesti raakojakin tapahtumia.

Haluan myös nähdä tästä tehdyn elokuvan.

Tanith Lee. Pimeyden tytär

"Nuori Rachaela Day on juuri ajautumassa taloudelliseen umpikujaan, kun hän saa kirjeen tuntemattomaksi jääneen isänsä sukulaisilta. Scarabaen suku haluaa kutsua kadonneen perheenjäsenen luokseen - eikä yksinäisellä Rachaelalla ole muuta vaihtoehtoa kuin totella kutsua äitinsä jyrkistä varoituksista huolimatta.
Rapistuneessa sukukartanossa Rachaela tutustuu Scarabaen iättömään klaaniin, outoihin yöolentoihin joiden valtakuntaan päivänvalo tunkeutuu vain värikkäiden lasimaalausten suodattamana. Kulkiessaan päivisin suljetun kartanon käytävillä Rachaela aistii ympärillään hiljaisesti sulkeutuvia ovia ja tarkkailevia katseita. Uusi koti huokuu kummallista lumovoimaa mutta myös nimetöntä uhkaa. Sitten eräänä myrsky-yönä Rachaela tapaa talossa nuoren komean miehen, joka yhdistää hänet peruuttamattomasti Scarabaen sukuun. Kykeneekö Rachaela - ja hänen tuleva tyttärensä - ikinä pakenemaan yhä vain painostavammaksi käyvän talon ilmapiiristä?"

Hyvin häiritsevä kirja, hyvin karu. Vampyyreita ja seksiä tässäkin. En heti takakannen perusteella kyllä osannut odottaa ihan tällaista. Hyvä kirja silti, luin tämän lähes yhdeltä istumalta. Juuri sellainen, jota ei halua laskea käsistään hetkeksikään. Ainakin vetosi minuun.

"Isoisä, isä ja rakastaja."

True Blood

Verta, vampyyreitä, seksiä, vielä vähän lisää verta. Ja vampyyreita. Ja seksiä!

Aikuisten Twilight. Ensimmäinen tuotantokausi katsottu, toista aloitellaan!

J.R. Ward: Pimeyden rakastaja

New Yorkin Galdwellissä elää vampyyriyhteisö, jota suojelee Mustan Tikarin Veljeskunta - kuusi vampyyrisoturia, jotka ovat tavallisia vampyyreita voimakkaampia, vaarallisempia ja komeampia. (Viimeinen allekirjoittaneen oma mielipide.) Veljeskunnan johdossa on maapallon ainoa täysin puhdasverinen vampyyri Wrath.
Eräs Wrathin soturitovereista kuolee. Tältä jää puoliverinen tytär, Beth, jolla ei ole aavistustakaan verenperinnöstään. Viimeisenä toiveenaan Bethin isä on pyytänyt Wrathia pitämään huolta tyttärestään ja auttamaan tätä selviämään muutosvaiheesta hengissä. Wrath päättää pitää hänen ja Bethin välisen suhteen täysin asiallisena ja vain tehdä tehtävänsä, mutta Beth herättääkin hänessä ennen näkemättömän nälän...

Pimeyden rakastaja on ensimmäinen osa J.R. Wardin Black Dagger Brotherhood- sarjasta. Kirjoja on ilmestynyt tähän mennessä yhteensä 8, Pimeyden rakastaja on ensimmäinen suomennettu.

Valitsin kirjan kannen kuvan ja takakannen tekstin perusteella. Enkä pettynyt. Typerä kirja meni loppumaan aivan liian aikaisin ja jatko-osia ei löydy kirjastosta edes englanniksi. Juuri sellainen kirja mistä pidän, kivasti sotkettu nykyaikaa ja fantasiaa. Rakastuin vampyyreihin, hahmoina aivan ihania! Zsadist. <3 Vampyyrit tosin kuuntelivat Jay-Z:tä ja Tupacia, mutta kuitenkin aivan ihania.
Neljän sivun seksikohtauksia. Väkivaltaa. Ei siis mikään Twilight. Eikä sovi ihan perheen pienimmille. Ainoa mikä häiritsi, olivat toistuvat "luoja" ja "kristus"-huudahdukset. Eivät mielestäni sovi vampyyrin suuhun.

Hieno kirja kaikille joiden mielestä Twilight on liian nössö. (Allekirjoittanut ei ole lukenut, eikä koskaan tule lukemaankaan kyseistä kirjaa.)
Jatko-osia odotellessa.

//EDIT: Tämän kirjan jälkeen nuo muut kirjastosta samalla kerralla lainatut kirjat on aika plääh.