Sookie Stackhousen elämä Bon Tempsin pikkukaupungissa on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Vampyyrin deittailu merkitsee valvottuja öitä ja jatkuvaa verenvähyyttä, ja pahempaa on luvassa: ensin Sookie löytää miespuolisen työkaverinsa murhattuna, sitten hänen kimppuunsa hyökkää metsästä mainadi, jonka viiltämät myrkylliset haavat tietävät varmaa kuolemaa. Sookie pelastuu täpärästi Billin pahamaineisten vampyyriystävien avulla, jotka tarjoutuvat imemään myrkyn pois Sookien verenkierrosta (ja nauttivat joka sekunnista).
Vastapalvelukseksi paikallisten vampyyrien johtaja Eric vaatii Sookieta hyödyntämään telepaatikon kykyjään kadonneen vampyyrin etsimisessä. Niinpä Sookie vetää peruukin päähänsä ja lähtee soluttautumismatkalle Dallasin epäkuolleiden päämajaan. Ei aikaakaan kun hänellä on verenjanoisten vampyyrien lisäksi riesanaan liuta muita yliluonnollisia olentoja ja vampyyrivastaisia fanaatikkoja. Ja jälkimmäiset saattavat olla näistä kaikista vaarallisimpia...
Sookie Stackhouse-sarjan toinen osa. True Blood-sarja (jota itsekin olen täällä hehkuttanut) perustuu näihin. Ja nimenomaan perustuu, sarjassa asiat menivät eri tavalla kuin kirjassa ja se hämmensi hieman. Yleensä aina sanotaan, että kirja on parempi kuin siitä tehty filmatisointi, mutta nyt en oikein osaa sanoa. Sarja on erittäin onnistunut, samoin kirjat. Joten, lukekaa kirjat ja katsokaa sarjaa ja tehkää itse omat johtopäätöksenne, minä en osaa päättää. Kirjassa kerrottiin suurinpiirtein sarjan kakkostuotantokauden tapahtumat ja vähän muutakin. Tämä saattaa vaikuttaa hieman tusinaromaanilta ja joltain halvalta Twilight-kopiolta, mutta sellaista fiilistä minulle tästä ei ainakaan tule. Kansikuvat ovat kyllä vähän korneja, nyt kun mietin. Mutta eipä kirjaa kannata sen kannen perusteella tuomita. En osaa muuta, kuin suositella tätä.
Ja jos et halua tietää enempää kirjasta, lopetat tämän lukemisen tähän, seuraa nimittäin lainaus kirjasta (lempikohtani),
"Kuinka aiot pukeutua juhliin? Eric kysyi vaihtaen tehokkaasti puheenaihetta. "Jos ne kerran ovat orgiat, mitä sinunlaisesi kunnon tyttö laittaa päälleen?"
"En oikein tiedä", vastasin ja kiukkuni oli tiessään. "Kai minun pitää yrittää näyttää sellaiselta tytöltä joka käy orgioissa, mutta en ole ikinä ollut sellaisissa enkä tiedä millaisella asulla niissä aloitetaan. Vaikka minulla on käsitys siitä, millaiseen asuun on tarkoitus päätyä."
"Minä olen ollut orgioissa", Eric sanoi avuliaasti.
"Jotenkin se ei yllätä minua yhtään. Mitä sinulla on päälläsi?"
"Viimeksi minulla oli eläimen nahka, mutta tällä kertaa päädyin tällaiseen." Ericillä oli pitkä trenssitakki. Nyt hän riisui sen teatraalisesti, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Tavallisesti Eric pukeutui farkkuihin ja t-paitaan. Tänään hänellä oli yllään pinkki hihaton toppi ja lycrakankaiset legginsit. En tiedä mistä hän oli ne hankkinut; en tiennyt kuka valmisti ekstrasuuria ja pitkiä miesten lycraisia legginsejä. Niiden väritys oli pinkkiä ja vedenvihreää, vähän kuin kiehkurat Jasonin pakun kyljissä.
"Vau", sanoin kun en muutakaan keksinyt sanoa. "Vau. Aikamoinen asu." Kun iso mies pukeutuu lycraan, se ei jätä paljoakaan mielikuvituksen varaan. Vastustin kiusausta pyytää Ericiä kääntymään ympäri.
"Arvelin, ettei minusta saisi uskottavaa drag queenia", Eric sanoi, "mutta mielestäni tämä antaa sen kuvan, että melkein mikä tahansa on mahdollista." Hän katsoi minuun ja räpytteli kainosti ripsiään.
---
"Hei, meillä on samanväriset hiukset", sanoin ja katselin meitä vierekkäin peilissä.
"Niinpä näkyy olevan, ystävättäreni." Eric virnisti. "Mutta oletko sinä blondi alas asti?"
"Etkö toivokin, että saisit tietää sen?"
"Kyllä", hän vastasi yksinkertaisesti."
"No, sinun pitää vain arvailla."
"Minä olen", hän sanoi. "Kauttaaltani blondi."
Ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti