Tiina Lymi: Susi sisällä

Vesa on täydellinen aviomies. Hän antaa vaimolleen Tuulalle laskuvarjohypyn synttärilahjaksi, ostaa kukkia ja kalliita astioita, ei juo, ei lyö, puhuu ja pussaa. Hän on hyvä isä kahdelle lapselle, insinööri ja oikea luottojätkä. Mutta. Jossain välissä Vesa ehtii suutelemaan tuntematonta naista kadulla. Onko harha-askel ainoa vai onko niitä enemmän.

J.R. Ward: Herätetty rakastaja

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko. Entinen veriorjan, Zsadist kantaa yhä kärsimyksen ja nöyryytyksen täyttämän menneisyytensä arpia. Hillittömästä raivostaan ja julmista teoistaan tunnettua villiä taistelijaa pelkäävät yhtä lailla niin ihmiset kuin vampyyrit. Viha on Zsadistin ainoa kumppani ja kauheuksien tekeminen tämän ainoa rakkaus - kunnes soturi pelastaa Harvennuskunnan kynsistä kauniin vampyyrinaaraan. Bellaa alkaa heti kiehtoa Zsadistista kihisevä voima. Zsadistin tarve kostaa Bellan vangitsijoille ajaa kuitenkin uroksen hulluuden rajoille. Bellan on autettava rakastajaansa parantamaan menneisyyden haavat ja löytämään tulevaisuus naaraan rinnalla.

Tähän mennessä paras sarjan kirjoista. Vaikka juoni oli taas samanlainen (vampyyri tapaa tytön, rakastuu jne jne), pidin tästä hyvin paljon.

Anonyymi: Herra Jackin ihmeellinen huone

Herra Jackin tarina on häpeilemättömän rohkeaa eroottista leikkiä. VIattomalta näyttävä huone englantilaisen herrasmiehen asunnossa kätkee sisäänsä ketjuja ja kahleita, pehmeät tuolit ja sohvat muuttuvat petollisiksi ansoiksi. Yläluokan ladyt ja palvelustytöt joutuvat yksi toisensa jälkeen herra Jackin armoille.

Niin. En oikein tiedä tästä. Hirveää pornoa, todellakin k18-materiaalia. Koska kirjoittaja on anonyymi, pistää miettimään, että onko näin tapahtunut oikeasti vai onko kirjoittaja vain hävennyt omaa tuotostaan niin, että on päättänyt jättää nimensä pois. Tuli likainen olo, kun luki tätä.

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa.

Pian. Tapahtuu. Jotain.

Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan.

Tiedemiehet yrittävät selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä, ja viranomaiset ryhtyvät yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien omaisten rauhoittamiseksi. Vain harva pysähtyy kysymään, mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.

Kun tarkemmin mietin, kirjassa ei missään välissä selvinnyt, että miksi kuolleet heräsivät henkiin. Ja tekivätkö ne sen vapaaehtoisesti vai oliko kyseessä vain jokin oikku. Mutta kirja oli hyvä. Erittäin hyvä. Kirjassa oli taas paljon hahmoja, joita seurattiin joten tämä saattaa vaikuttaa hieman sekavalta. Mutta samalla kaavalla ovat edenneet kirjailijan muutkin kirjat ja pidän tästä ominaisuudesta.
Tämä pisti myös ajattelemaan, että mitä jos näin kävisi oikeasti. Ja kun tapahtumapaikkana oli kuitenkin Tukholma, joka on aivan tuossa lähellä. Niin. Lukekaa pois.

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

On säteilevän kirkas helmikuun päivä Roslagenin saaristossa Itämerellä. Anders, Cecilia ja heidän kuusivuotias tyttärensä Maja hiihtävät kotoaan Domaröstä läheiselle majakkasaarelle. Perillä Maja katoaa kuin tuhka tuuleen. Lumiselta jäältä ei löydy edes jalanjälkiä.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin menetyksensä musertama Anders palaa yksin Domaröhön. Eräänä aamuna hän huomaa tuvan pöytään kaiverretun tuoreen tekstin: KANNA MINUA.

Samaan aikaan joku alkaa piinata saaren asukkaita. Ihmisten postilaatikoita tuhotaan, taloja palaa maan tasalle ja joku tai jokin liikkuu äänekkäästi öisessä metsässä. Myös meri liikehtii levottomasti, kuin varoittaakseeni syrjäisen saaren asukkaita. Tapahtumat näyttävät kietoutuvan Majan selittämättömään katoamiseen - ja saaren tummaan, salattuun historiaan.

Pidin kovasti kirjailijan esikoisteoksesta, Ystävät hämärän jälkeen, joten myös tämä oli pakko lukea. Alku oli erittäin mielenkiintoinen. Kirjailijalla on kovasti kerrottavaa saaren historiasta, ihmisistä ja tapahtumista. Välillä pisti miettimään, että miten tämä nyt liittyy kirjaan ollenkaan, mutta silti se oli mielenkiintoista luettavaa. Jossain vaiheessa kirja alkoi muuttua lennokkaammaksi ja loppu alkoi mennä jo hieman yli. Tai ei yli, mutta jotenkin vain.. En oikein osaa selittää. Selittämättömäksi. En ehkä keskittynyt kirjaan niin hyvin kuin olisi pitänyt, joten osa saattoi mennä minulta vähän ohi. Pidin kirjasta silti paljon, vaikka se ei Ystävien tasolle ihan mielestäni ylläkkään.

Niiden, jotka tosissaan pelkäävät vettä, ei kannata kyllä tätä kirjaa lukea.

Robin Hood

Uusin Robin Hood. Mielestäni todella monimutkainen elokuva. Olihan se hienosti tehty ja puvustukset olivat upeita, samoin kuvausympäristöt, mutta silti sen monimutkaisuus jotenkin söi elokuvanautintoa. Samoin myös Russel Growe, en tykkää yhtään.
Ihan ok leffa, sanoisin.

Samalla tuli testattua myös erään tuttavani kotiteatteri, johon rakastuin ihan täysin. Nautin siitä jopa enemmän kuin elokuvasta itseasiassa.

Sin City

Tämän elokuvan katsoin oikeastaan jo todella kauan sitten, en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä.

Elokuva kertoo siis kolmesta ihmisestä, jotka asuvat Basin Cityssä ja he ovat sotkeutuneet kaupungin väkivaltaiseen ilmapiiriin.
Minusta elokuva oli hienosti tehty, jotenkin sarjakuvamainen. Vaikka se tuntui todella monimutkaiselta paikoitellen, sen jaksoi silti katsoa loppuun. Tämän tulen katsomaan vielä uudestaankin.

Blade III: Trinity

Bladen tarina jatkuu, tällä kertaa avun kera, kun mukaan kuvioihin tulee ryhmä nimeltään Nightstalkers. Blade tulee tarvitsemaan heidän apuansa kohdatessaan haastavimman vastustajansa ikinä: itse Dracula on kuvioissa mukana.

Jostain syystä pidän Blade-leffoista. (Kuten aikaisemmista kirjoituksista saattaa huomata.) Hahmo on ihastuttava, ei oikein tiedä, onko Blade hyvä vai paha. Se kiehtoo. Lisäksi leffat ovat olleet hyvin tehtyjä. Edelleen taistelukohtaukset on pidetty suht realistisina, ei mitään liian yliampuvaa. Mitä nyt helvetillisen kokoinen monsterivampyyri pyörii kuvioissa välillä ja muuta hauskaa. Ja vampyyripomeranian.
Wesley Snipes on mukavan karun näköinen mies esittämään Bladea. Häiritsevän väriset silmät tosin. Eipä siinä. Pidän tosi paljon. Ainoa vaan, että vampyyreista jotenkin tuntuu puuttuvan jotain. Mielestäni niillä kuuluisi olla jonkinlaisia erikoisvoimia, mutta näiltä ne tuntuvat puuttuvan kokonaan. Viihdyttäviä leffoja silti.

Blade II

Bladella jatketaan. Sama kaava kuin edellisessä, tällä kertaa Blade on vampyyreiden puoella, kun ihmis- ja vampyyrikuntaa uhkaa uudenlainen rotu, joka on immuuni hopealle ja valkosipulille. Vampyyriyhteiskunta pyytää Bladea avukseen, mutta lopulta Blade huomaa tulleensa petetyksi..

Ensimmäiseen verrattuna tämä oli jo vähän tylsä, mutta hyvä silti. Tappeluissa alkoi olla vähän enemmän Matrixista tuttuja elementtejä (ilmassa holtittomasti lentelyä ja hidastettuja luoteja), mutta ei silti liikaa. Vielä pysyttiin melko realistisina.

Blade on vaan niin ihana. Olen rakastunut tylyihin miehiin.

Blade

Blade, daywalker, on vampyyrinmetsästäjä, joka on puoliksi kumpaakin. Hänellä on vampyyreiden voimat, mutta ei niiden heikkouksia.

Tällaisia vampyyreiden pitää olla. Voimakkaita, vihaisia, ja verenhimoisia, ei mitään kimaltelevia hinttejä, jotka juoksevat ihmisnaisten perässä. Mielestäni Bladen pitäisi vierailla eräässä nimeltämainitsemattomassa leffassa, jossa näitä kimaltelevia vampyyrin irvikuvia pörräilee.

Leffa oli hienosti tehty. Ei mitään ylimääräistä mielestäni. Ei yliampuvia Matrix-elementtejä lainaavia tappeluita tai muutakaan erikoistehosteilla leikkimistä.

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Parikymppiset amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina Poole ovat toistensa peilikuvia. He kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä kaksoissisaresta Elspethistä, kun heille kerrotaan, että he ovat perineet tämän asunnon Lontoon Highgaten hautausmaan liepeiltä.
Erottamattomat kaksoset muuttavat Lontooseen uudesta vapaudesta riemuiten ja alkavat rakentaa tädin asunnosta omaa kotiaan. Pian Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy etsimään omaa identiteettiään. Julia närkästyy heikomman sisarensa itsenäistymispyrkimyksistä, mutta löytää itselleenkin projektin: pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän naapurinsa pelastamisen.
Ennen pitkää Julia ja Valentina saavat huomata, että he eivät olekaan asunnossaan kaksin. Seinien vangiksi jäänyt tädin haamu seuraa heidän jokaista askeltaan.

Tämä oli hyvä kirja. Vangitseva. Taas sellainen kirja, jonka valitsin kirjaston hyllystä ihan vain pelkän nimen perusteella. (Jyväskylän kirjaston fantasia/kauhu-hylly on kyllä rikollisen pieni.) Enkä pettynyt tälläkään kertaa. Kirjassa on paljon hahmoja, joten voisi luulla, että niiden kanssa menee sekaisin, mutta ei. Tämä oli hyvin kirjoitettu ja hahmot olivat mielenkiintoisia. Ja eläviä. Jos nyt niin voi kaikista hahmoista edes sanoa.
Tavallaan uskon yliluonnolliseen, aaveisiin ja muihin. Tätä kirjaa lukiessa oli mukava ajatella sen olevan totta. Kummittelemaan jääneet tädit ja kissat. Kannatti lukea.

Pimeyden olennot

Charlaine Harris: Tanssiva kuolema
Layla LaRue LeMay on saanut kokea elämässään pahuutta enemmän kuin yhden elämän verran. Työ tanssijana vampyyrin parina ei hänen mittapuussaan aiheuta kauhua laisinkaan. Ja pian hän saa myös huomata, että kolmesataavuotias Sean O'Rourke on sydämellisempi kuin monet kuolevaiset, joita hän elämässään on joutunut kohtaamaan. Kun vanha painajainen muuttuu taas todeksi, on Sean ainoa johon hän voi luottaa.

Maggie Shayne: Iltahämärän valat
Rachel Sullivanilla on lapsesta saakka ollut tunne, että joku tuntematon kulkee hänen rinnallaan aina valmiina pelastamaan hänet. Taikauskoa tai ei, mutta antropologina hän on päättänyt selvittää, jos nyt ei kaikkea yliluonnollista, niin ainakin kotikylänsä linnaan liittyvät kauhukertomukset. Heti kylään saavuttuaan hän tapaakin mystisen ja tutunoloisen miehen, joka sanoo asuvansa linnassa.
Donovan O'Roark on ollut vainottu siitä saakka kun hän nousi kuolleista omissa hautajaisissaan. Hänen oma perheensäkin ajoi hänet luotaan. Nyt hänen nuoruudenrakkautensa sukulainen suoraan alenevassa polvessa tunkeutuu hänen elämäänsä ja linnaansa uteliaana ja pelottomana. Onko Rachel kyläläisten lähettämä syötti, vai olisiko maailma jo valmis hyväksymään hänet?

Marilyn Tracy: Aamuyön morsian
Tara Michaelsin koston päivä oli koittanut. Sisarensa muistojuhlissa hänen päämääränään oli antaa paholaisen maistaa omaa lääkettään. Paholainen oli murhannut hänen siskonsa. Yhdessä Charlenen sulhasen kanssa Tara aikoi ajaa Gavin Deveroux'n ansaan. Sen tehdäkseen hän oli valmis mihin vain, jopa pika-avioliittoon Gavinin kanssa, vaikka tänä ei edes ollut mies vaan pimeyden olento. Kiihkeän vuorokauden aikana Taran oli kuitenkin muutettava mielipiteitään hyvästä ja pahasta ja yhdessä Gavinin kanssa opeteltava elämässä tärkein: rakkaus.

Aivan järkyttävää paskaa. Siis todella järkyttävää. Tiedättekö ne kioskirakkausromaanit, joiden kannessa poseeraa Fabio-kopio? Tämä on juuri sellainen, mutta tähän on vain sotkettu vampyyreita. Vampyyri-buumin takia tietenkin. Tarinat olivat olevinaan kovin rohkeita, mutta kun orgasmia nimitetään täyttymykseksi ja miehen peenistä miehuudeksi, niin ei olla mielestäni onnistuttu. Muutenkin todella kliseistä paskaa. Tarinoiden väliin oli ripoteltu ylistäviä arvosteluja, joissa yhdessä kiteytettiin hienosti kaikkien kolmen tarinan juoni: "...kirjoittaa häpeämättömän romanttisia, hengästyttävän tunteellisia ja hyytävän jännittäviä (=lue: kliseistä paskaa) tarinoita, jotka ovat valloittaneet lukijat klassisella kaunotar ja hirviö -asetelmallaan ja joissa rakkauden voima aina lopulta parantaa hirviön." Niin.

Horton Hears A Who

Horton on norsu, joka kuulee ääniä. Pienestä pölyhiukkasesta kukassa. Pölyhiukkasessa on Whoiden kaupunki ja Horton ottaa tehtäväkseen saattaa kaupunki uuteen, turvalliseen kotiin.

Horton on symppis. Ja äänenä Jim Carrey, joka tekee Hortonista vielä ihanamman. Oli kyllä hieman hassua katsoa leffaa ilman Carreyn naamanvääntelyitä. Huumori oli taas ihan munlaista. Hieman aikuiseen makuun, mutta lapsellisella otteella. Hahmot olivat ihania, vaikka se keltainen karvapallo oli hieman friikki.. Tykkäsin! Mutta se oli vähän odotettavissa, kyseessä oli kuitenkin yhdistelmä lastenleffa/Jim Carrey.

Torey Hayden: Aavetyttö

Jadie ei koskaan puhunut, ei nauranut, ei itkenyt. Kun erityisopettaja Torey Hayden viimein sai taivuteltua tytön puhumaan, mikään hänen urallaan kokemansa ei valmistanut häntä siihen tuskalliseen painajaiseen, jonka Jadie hänelle paljasti. Pieni tyttö oli vankina hirvittävistä muistoista rakennetussa helvetissä, ja opettajalta vaadittiin paljon myötätuntoa, rakkautta ja suurta rohkeuttakin saada "aavetyttöä" riivaavat pahat henget karkotettua.

Tämä tarina on tosi vaikka sitä ei kirjan luettuaan uskoisi, tai haluaisi uskoa, todeksi. Nimenomaan se, että kirja on tositarina, tekee siitä karmivalla tavalla erittäin mielenkiintoisen. En lähtisi suosittelemaan tätä kenellekään herkälle.

Arthur Golden: Geishan muistelmat

Tarina alkaa Japaninmeren rannan pienestä kalastajakylästä, missä rikas kauppias herra Tanaka kiinnittää huomionsa tyttöön, jolla on harvinaisen kauniit, harmaat silmät. Yhdeksänvuotias Chiyo luulee pääsevänsä miehen kasvatiksi, mutta hänet lähetetäänkin kiotolaiseen geishakouluun - sen jälkeen kun rouva Hypistelijä on varmistanut hänen neitsyytensä.
Tie silkkisten kimonoiden maailmaan on pitkä ja raskas. Chiyo joutuu raatamaan vuosikausia orjatyössä kustantaakseen elämänsä ja opiskelunsa. Lopulta tulee kuitenkin se päivä, jolloin 14-vuotias tyttö puetaan seremonialliseen asuun ja hänen hiuksistaan muotoillaan perinteinen kampaus, eroottisesti symbolinen "halkaistu kurpitsa". Chiyosta on tullut geisha Sayuri, teehuoneiden kaunistus ja varakkauden herrojen tavoiteltu statussymboli.

En edes tiennyt, että tästä on kirja olemassa. Tiesin vain elokuvan (jonka katsoinkin tuossa muutama viikko sitten). Aukko sivistyksessä siis. Joten tavallaan vahingossa lainasin tämän ja ihastuin. Pidin elokuvastakin, ehkä hieman enemmän kylläkin. Olihan se visuaalisesti hieno. Mutta kirjakin ihastutti. Paksu kirja, mutta luin sen todella nopeasti. Se kertoo myös jotain. Japanilainen kulttuuri ja samoin geishat ovat mielenkiintoisia ja molempia kuvattiin kirjassa hyvin ja realistisesti. Kirjailija on nähnyt paljon vaivaa kirjoittaessaan tätä ja toivottavasti saanut myös arvostusta työstään. Yritän löytää tämän pieneen kirjahyllyyni täytteeksi.

Marianne Käcko: Tapa minut, äiti!

Katarina on vain 11-vuotias, kun hänen äitinsä Marianne huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Katarina laihtuu ja hänen käytöksensä muuttuu. Tytär syö yhä pienempiä annoksia ja lopulta elää pelkällä näkkileivällä. Hän pääsee kuitenkin hoitoon, ja lyhyen sairaalassaolon jälkeen hän on jälleen kunnossa. Muutaman vuoden päästä Katarinan elämä järkkyy uudelleen. Ennen niin suosittu ja ulospäin suuntautunut tyttö laihtuu ja kalpenee ja muuttuu sulkeutuneeksi. Katarina urheilee pakonomaisesti, eikä ruoka enää maistu hänelle. Äiti saa osakseen raivokohtauksia ja kiroilua, kun yrittää kysellä tyttärensä vointia. Edessä on uusi hoitojakso – tällä kertaa vuosien mittainen. Psykiatrisessa sairaalassa Katarina menee yhä huonompaan kuntoon ja käy ilmi, että sairaalan tarjoama hoito ei auta. Syvästi ahdistunut tyttö luulee, että ruoka tappaa hänet. Katarinan pelastukseksi koituu ruotsalainen anoreksiaklinikka, jossa keskitytään syömisen opetteluun. Siellä hän syö itse ensimmäistä kertaa lähes vuoteen – yhden maissinjyvän.

Tositarina tytöstä, joka sairastuu vakavaan anoreksiaan. Tarina on kerrottu äidin näkökulmasta ja herättää hyvin paljon tunteita. Vihasta suruun. Mielenkiintoinen opus, täytyy sanoa. Luin ihan parissa päivässä, koska en voinut laskea tätä käsistäni. Paras tähän mennessä lukemani anoreksia-aiheinen kirja.

Jouni Hynynen: Kesämies

"Tämä kirja on tehty kesämiehille ja -naisille. Tämän ei luulisi olevan liian vaikeaa tekstiä lukea paikallisen juottolan terassilla tai mökillä laiturin nokassa parin kaljan jälkeen." -Jouni Hynynen.

Suomen karvaisimman rocktursakkeen kirjallinen kiihko kohdistuu tällä kertaa kesään, suomalaisten vuodenajoista rakkaimpaan. Kesämies sisältää paitsi Hynysen mietteitä suvesta ja naisista myös meheviä otteita kesäkeikkojen päiväkirjoista.

Hynynen teki sen taas. Kirjoitti kirjan nimittäin. Ja komeilee kirjansa kannessa alasti. Hynynen on ihana. Ja kirjoittaa ihanasti. Luin tämän junassa matkalla Jyväskylästä Turkuun. Vaarallista luettavaa julkisilla paikoilla. Tämä nimittäin hyvinkin varmasti aiheuttaa nauruntyrskähdyksiä ja ne taas saattavat aiheuttaa oudoksuntaa kanssamatkustajissa. Vähän tämä tuntui kyllä pakotetulta ja rahastukselta, kaikki pätkäthän olivat periaatteessa jo ilmestyneet aikaisemmin. Mutta hauska tämä silti oli.

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa

Sookie Stackhousen elämä Bon Tempsin pikkukaupungissa on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Vampyyrin deittailu merkitsee valvottuja öitä ja jatkuvaa verenvähyyttä, ja pahempaa on luvassa: ensin Sookie löytää miespuolisen työkaverinsa murhattuna, sitten hänen kimppuunsa hyökkää metsästä mainadi, jonka viiltämät myrkylliset haavat tietävät varmaa kuolemaa. Sookie pelastuu täpärästi Billin pahamaineisten vampyyriystävien avulla, jotka tarjoutuvat imemään myrkyn pois Sookien verenkierrosta (ja nauttivat joka sekunnista).
Vastapalvelukseksi paikallisten vampyyrien johtaja Eric vaatii Sookieta hyödyntämään telepaatikon kykyjään kadonneen vampyyrin etsimisessä. Niinpä Sookie vetää peruukin päähänsä ja lähtee soluttautumismatkalle Dallasin epäkuolleiden päämajaan. Ei aikaakaan kun hänellä on verenjanoisten vampyyrien lisäksi riesanaan liuta muita yliluonnollisia olentoja ja vampyyrivastaisia fanaatikkoja. Ja jälkimmäiset saattavat olla näistä kaikista vaarallisimpia...

Sookie Stackhouse-sarjan toinen osa. True Blood-sarja (jota itsekin olen täällä hehkuttanut) perustuu näihin. Ja nimenomaan perustuu, sarjassa asiat menivät eri tavalla kuin kirjassa ja se hämmensi hieman. Yleensä aina sanotaan, että kirja on parempi kuin siitä tehty filmatisointi, mutta nyt en oikein osaa sanoa. Sarja on erittäin onnistunut, samoin kirjat. Joten, lukekaa kirjat ja katsokaa sarjaa ja tehkää itse omat johtopäätöksenne, minä en osaa päättää. Kirjassa kerrottiin suurinpiirtein sarjan kakkostuotantokauden tapahtumat ja vähän muutakin. Tämä saattaa vaikuttaa hieman tusinaromaanilta ja joltain halvalta Twilight-kopiolta, mutta sellaista fiilistä minulle tästä ei ainakaan tule. Kansikuvat ovat kyllä vähän korneja, nyt kun mietin. Mutta eipä kirjaa kannata sen kannen perusteella tuomita. En osaa muuta, kuin suositella tätä.
Ja jos et halua tietää enempää kirjasta, lopetat tämän lukemisen tähän, seuraa nimittäin lainaus kirjasta (lempikohtani),

"Kuinka aiot pukeutua juhliin? Eric kysyi vaihtaen tehokkaasti puheenaihetta. "Jos ne kerran ovat orgiat, mitä sinunlaisesi kunnon tyttö laittaa päälleen?"
"En oikein tiedä", vastasin ja kiukkuni oli tiessään. "Kai minun pitää yrittää näyttää sellaiselta tytöltä joka käy orgioissa, mutta en ole ikinä ollut sellaisissa enkä tiedä millaisella asulla niissä aloitetaan. Vaikka minulla on käsitys siitä, millaiseen asuun on tarkoitus päätyä."
"Minä olen ollut orgioissa", Eric sanoi avuliaasti.
"Jotenkin se ei yllätä minua yhtään. Mitä sinulla on päälläsi?"
"Viimeksi minulla oli eläimen nahka, mutta tällä kertaa päädyin tällaiseen." Ericillä oli pitkä trenssitakki. Nyt hän riisui sen teatraalisesti, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Tavallisesti Eric pukeutui farkkuihin ja t-paitaan. Tänään hänellä oli yllään pinkki hihaton toppi ja lycrakankaiset legginsit. En tiedä mistä hän oli ne hankkinut; en tiennyt kuka valmisti ekstrasuuria ja pitkiä miesten lycraisia legginsejä. Niiden väritys oli pinkkiä ja vedenvihreää, vähän kuin kiehkurat Jasonin pakun kyljissä.
"Vau", sanoin kun en muutakaan keksinyt sanoa. "Vau. Aikamoinen asu." Kun iso mies pukeutuu lycraan, se ei jätä paljoakaan mielikuvituksen varaan. Vastustin kiusausta pyytää Ericiä kääntymään ympäri.
"Arvelin, ettei minusta saisi uskottavaa drag queenia", Eric sanoi, "mutta mielestäni tämä antaa sen kuvan, että melkein mikä tahansa on mahdollista." Hän katsoi minuun ja räpytteli kainosti ripsiään.

---

"Hei, meillä on samanväriset hiukset", sanoin ja katselin meitä vierekkäin peilissä.
"Niinpä näkyy olevan, ystävättäreni." Eric virnisti. "Mutta oletko sinä blondi alas asti?"
"Etkö toivokin, että saisit tietää sen?"
"Kyllä", hän vastasi yksinkertaisesti."
"No, sinun pitää vain arvailla."
"Minä olen", hän sanoi. "Kauttaaltani blondi."

Ihana.

Kate Holden: Enkelivaihde

Kukaan ei koskaan kääntynyt Kate Holdenin puoleen ja sanonut ”Kokeile nyt sinäkin”, ei koskaan. Kukaan ei tuputtanut hänelle heroiinia. Mieltä vain kaihersi se ikuisen epämääräinen tunne että jäi jostakin paitsi, kun muut sukelsivat suuriin seikkailuihin. Siksi oli pakko kokeilla. Yhden kerran.

Tämä on käsittääkseni omaelämäkerrallinen romaani, ei varsinainen omaelämäkerta. Kirja siis kertoo hyvän perheen tytöstä, joka ensin sotkeutuu huumeympyröihin ja alkaa pian työskentelemään prostituoituna. Hyvä kirja, hienosti kirjoitettu ja ahmin tämän yhdeltä istumalta.

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

17-vuotias Jenna herää vuoden kestäneestä koomasta ja aloittaa hitaan toipumisen auto-onnettomuudesta. Hänellä ei ole muistikuvia ajasta ennen kolaria. Uudessa syrjäisessä kodissaan Jenna katsoo kotivideoita aiemmasta elämästään, mutta ei tunnista itseään. Onko kuvaruudun henkilö todella hän?
Pikkuhiljaa Jenna alkaa muistaa. Muistojen mukana tulevat kysymykset, joihin kukaan ei halua vastata. Mitä onnettomuudessa ja sen jälkeen oikein tapahtui?

Muisti on jännä juttu. Samoin ihmisyys. Onko ihminen enää ihminen jos hänestä on korvattu yli 90 prosenttia? Sitä pohdittiin tässä kirjassa. Tarina voisi olla totta. Ei ehkä vielä, mutta tulevaisuudessa. Ja se teki tästä kirjasta hyvin mielenkiintoisen. Ja tämä pisti myös ajattelemaan.
Ihmiset ja maailma muuttuvat. Vai muuttuvatko? Kirjassa ainakin muuttuivat ja se tuntui jotenkin.. Liian helpolta. Mutta pidin tästä silti. Vaikka olin kuvitellut tämän olevan taas hieman erilainen kirja, kun se loppujen lopuksi olikin.

I love you Phillip Morris

Päähenkilö Steven Russell (Jim Carrey) elää amerikkalaista unelmaa. Hänellä on kaunis vaimo ja hyvä työ. Steven joutuu auto-onnettomuuteen, jonka jälkeen hänen elämänsä muuttuu. Hän tajuaa olevansa homo. Stevenin uusi elämä vie hänet vankilaan, jossa hän tapaa elämäsä rakkaan, Phillip Morrisin (Evan McGregor). Steven yrittää saada rakkaansa pois vankilasta millä keinolla tahansa, jotta he voivat elää elämänsä yhdessä onnellisesti. Mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti.

Jim Carrey on homo. Tai. Ainakin esittää homoa. Ja tekee sen aivan loistavasti. Carrey on ollut yksi lempinäyttelijöistäni jo pitkään, enkä ylistä häntä suotta. Evan McGregor on minulle hieman tuntemattomampi näyttelijä, mutta suoriutuu Phillipin suloisesta roolista erittäin hyvin.
Elokuva oli hyvin.. Yllättävä. Todella yllättävä. Ja se liikutti. Sai nauramaan ja sai itkemään. Ja tämä perustuu tositapahtumiinkin vielä.
Ja ne seksikohtaukset, mitä helvettiä!

Pientä päivitystä

Tässä kävi niin, että menin ja muutin Jyväskylään. Olen kyllä katsellut leffoja ja lukenut kirjoja, mutta tämän päivittäminen ei ole oikein innostanut.
Kirjastokortti on hankittu, joten sinne pääsen pian tutkimaan. Valitettavasti koko laitos on remontin alla, niin ettei kaikkiin kirjoihin pääse käsiksi. Mutta kaikki aikanaan.

Uusia kirjoja, leffoja yms. saa ehdotella. Ja pitääkin, mikäli luet tätä. Eli. Olit sitten vain ohikulkija tai seuraat tätä aktiivisesti, jätä itsestäsi jokin elonmerkki. Lähes vaadin!

Alice In Wonderland

Pääsin katsomaan tämän VIHDOINKIN. Ilmeisesti viimeinen näytös Turussa. Ja liput maksoivat maltaita, mutta oli tämä sen arvoinen kyllä.

Hieno leffa taas. Depp-Burton-BonhamCarter-combo toimi. Taas. Enemmän tämä oli ehkä Mad Hatter in Wonderland, mutta ei anneta sen haitata. Suloinen hahmohan se oli. Löytyihän sieltä myös Alan Rickman ja Christopher Lee.
Ensimmäinen 3D-leffa jonka näin. (Avataria en ikinä käynyt katsomassa, enkä ole nähnyt sitä vieläkään.) Ihan hieno. Asut, lavastus ja musiikki olivat hienoja. Erityisesti pidin asustuksesta.

Tämä oli hauska. Nauroimme siskon kanssa paljon. Ilmeisesti liikaakin. Ja taisimme olla ainoat koko teatterissa, jotka nauroivat. Saatiin kuulemma pari tuimaa katsettakin eturivistä.

TYKKÄSIN. Dvd hankitaan. Pakko.

Employee of the Month

Jätkällä on huono päivä. Hän saa potkut pankista ja kihlattu jättää. Samana päivänä.

Tuossa elokuva hyvin lyhkäisesti. Katsoin ihan mielenkiinnosta ja hyvä, että katsoin. Todella hyvä elokuva pitkästä aikaa. Ja yllätyksellinen! Yllätyksellinen nimenomaan on avain sana. Lopussa tuli sellainen olo, että onko tämä edes mahdollista. Mutta olihan se.

Robots

Ihan kiva animaatio. En ollut ennen nähnyt. Todella söpöjä.
Robin Williams. <3

Hollow Man

Ryhmä tiedemiehiä kehittää seerumin, jolla ihmisen saa näkymättömäksi. Seerumilla on kuitenkin tiettyjä pahoja sivuvaikutuksia, jotka selviävät vasta kun sitä kokeillaan ihmisiin. Ja kukapa muukaan suostuu koekaniiniksi, kuin pääosanesittäjä Kevin Bacon. Ällö mies, ihan hyvä vaan, että muuttui näkymättömäksi.
Olen nähnyt ennenkin, ei mikään erityisen hyvä elokuva, mutta katsottava. Häiritsi vaan, kun elokuvassa naiset eivät tuntuneet heräävän mihinkään. Ei edes siihen, että heidän vaatteensa riisutaan päältä ja näkymätön mies imee tissiä.

Tästä tuli jatko-osakin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut katsoa vaikka yritin kolme kertaa.

Zathura: A Space Adventure

Veljekset joutuvat intergalaktisen seikkailun pyörteisiin löydettyään kotinsa kellarista lautapelin.

Jumanji-kopio. Ihan selvästi. Kyllähän tämän katsoi mutta. Jumanji-kopio.

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

"Minun tulee ikävä jäätä. Ja sohvaa. Ja olohuonetta. Ja sitä miten Cal rakastaa taikatemppuja. Ja valkoisia asioita - maitoa, lunta, joutsenia."

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan.

Kaunis kirja. Ja surullinen. Mutta silti onnellinen. En tiedä, tämä kosketti. Tessa oli ihailtavan vahva ja kirjailija onnistui tekemään hahmosta lähes todellisen. Muutenkin pidin kerronnasta.
Kun Tessan sairaus eteni, kirjakin muuttui rikkonaisemmaksi loppua kohden.
Kannattaa ehdottomasti lukea.

Patricia McCormick: Viilto

Kun ahdistus piirtyy ihoon.

Callie ei puhu kenellekään. Sen sijaan hän tarkkailee ja kuuntelee, painaa mieleensä ja analysoi kaikkea mitä "Laholatvassa" tapahtuu, paikassa, johon hänet on viety, koska hän viiltelee itseään.
Vaikka Callie yrittääkin katkaista suhteensa ympäröivään maailmaan, hän huomaa tempautuvansa mukaan toisten tyttöjen elämään. Hän tajuaa, että hänellä on valta päättää elämästä ja kuolemasta...

"Suurin osa tytöistä on anorektikkoja. Heitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on syömishäiriöitä. Jotkut ovat narkkareita. Heitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on päihdehäiriöitä. Loput, kuten minä, ovat luokittelemattomia sekopäitä. Meitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on käytöshäiriöitä. Hoitajia kutsutaan avustajiksi. Ja paikkaa kutsutaan hoitokodiksi. Sitä ei kutsuta hullujenhuoneeksi."

Tästä pidin. McCormick on onnistunut hyvin kuvaamaan miltä samassa tilanteessa olevalta tytöltä tuntuu, mitä hän ajattelee ja muuta. Tämä meni syvälle. Paljon parempi kuin edellinen kirja. Luin tämänkin päivässä, en vain pystynyt laskemaan tätä kädestäni. Tämä olisi ihan hyvin voinut olla jonkun päiväkirjasta. Pidin todella paljon.

Tuula T. Matintupa: Lasilintu

Jenni pyörtyy juoksuradalla. Hän on kunnianhimoinen tyttö, joka haluaa aina voittaa. Urheiluharrastus muuttuu laihdutus- ja liikuntavimmaksi, josta voi olla vakavia seurauksia. Suostuuko Jenni myöntämään sen vasta, kun on jo liian myöhäistä? Tyttö suhtautuu torjuvasti luokkatoveriinsa Koiraseen, joka kiintyy herkkään, erilaiseen Jenniin yhä syvemmin.

Luin tämän aika hätäisesti, noin päivässä. Eikä tästä oikein jäänyt mitään käteen. Aihe oli ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin en vain pitänyt toteutuksesta. Kyllähän tämän luki, mutta jotenkin tämä ei ollut tarpeeksi.. syvä.

Minttu Hapuli: Tarot-tarinat

Tee päätös,
valitse viisaasti.
Sinulla on vain
tämä elämä.

Tarot-kortit ovat peräisin jo keskiajalta, ja niiden mystistä voimaa on käytetty tulevaisuuden ennustamiseen ja menneisyyden salaisuuksien paljastamiseen. Minttu Hapulin kertomuksissa samat voimat riepottelevat nykypäivän ihmisiä: Narri-kortin saanut hyppää tuntemattomaan, Tornin nostanut vapautuu menneestä ja Tähti lupaa lepoa.
Tarot-tarinoissa kaikkein arkipäiväisinkin tilanne sisältää aina hitusen salaperäisyyttä, koska jokaisella pakan kortilla on sekä valoisa että pimeä puolensa, eikä aina voi varmasti tietää kummasta on kyse. Silti raaimmassakin menetyksessä asuu toivon siemen: vaikka kuolema korjaa satoa, perhoset kuitenkin tanssivat kesäpäivässä.
Kyse on ratkaisun hetkistä: käännä pakasta kortti ja yritä ymmärtää, mitä valitset. Kun kortit on katsottu, Tarot-tarinoiden ihmiskohtalot solmiutuvat yhteen.

Tiedättekö, kun on olemassa kirjoja, jotka ovat niin hyviä, että ne haluaisi lukea yhdeltä istumalta alusta loppuun, mutta ei tohdi, koska ne ovat niin hyvä ja pelkää niiden loppumista? Tämä oli sellainen kirja. Liian lyhyt ja liian hyvä. Vaikka kyllä takakannen perusteella sain kirjasta aivan toisenlaisen kuvan. Pieniä tarinoita erilaisten ihmisten elämästä, iloa, surua, kuolemaa. Pidin oikein paljon. Ja inspiroiduin. Ehkä koetan joskus kirjoittaa jotain vastaavaa.
Tästä tarinasta pidin erityisesti:

- Vitun lesbo, huoralesbo!
Kymmenpäinen rinki Tarun ympärillä tiivistyi ja tila kävi pieneksi. Koulun seinä sulki pakotien. Ne yrittivät hakata ensin nyrkillä olkavarsiin; kipu ei ollut paha mutta kädet puutuivat hervottomiksi eikä kasvoja voinut enää suojella.
Kello soi, rinki avautui, kaikki juoksivat jonoihin.
Kotiin Taru kulki Mian kanssa, kunnes Mia tuli käsi kipsissä kouluun eikä enää uskaltanut olla Tarun kanssa. Ei kukaan yksinään tappele, sanoi opettaja. Rehtori piti aamunavauksessa puheen ja kertoi, että heidän koulussaan ei kiusaamista tapahdu.
Vessaan on mentävä silloin, kun lukion tytöt ovat siellä meikkaamassa. Välitunnille on ehdittävä ensimmäisenä, että ehtii piiloutua roskalaatikoiden taakse. Kouluun ei voi tulla pyörällä, koska kumit viilletään. Kuvaamataidon luokan seinälle päässeisiin piirrustuksiin ilmestyy kirkkoveneitä. Pukuhuoneessa riippuviin vaatteisiin laitetaan purkillinen hyönteisiä. Sählypelissä lyödään mailalla nilkkoihin monta kertaa ihan vain vahingossa.
Taru pelkäsi kuollakseen jäädä yksin, sillä kulman takaa voisi tulla Mane. Kerran Mane oli puristanut kurkusta ja työntänyt käden Tarun housuihin ja juossut kertomaan kaikille, että hänen kätensä haisi Tarun pillulta.
Tarun äiti soitti kouluun, opettajan mukaan ongelmia ei ole. Opettaja soitti Tarun äidille kerran: äidin olisi hyvä tulla apuun, koska Tarun päätä taotaan aidan metallitolppaan. Opettaja pyysi Tarua miettimään, millä tavalla Taru itse on ärsyttävä.
Lukiossa Taru ehti olla kaksi viikkoa ennen kuin tajusii painajaisen olevan ohi. Mane kavereineen oli mennyt ammattikouluun.
Aikuisena Taru valmistui lääketieteen lisensiaatiksi ja erikoistui urologiaan. Kun vastaanotolle saapui mies joka valitti virtsaamisen sattuvan, yksi näyte pitkällä pumpulipuikolla virtsaputkesta olisi riittänyt. Taru otti niitä varmuuden vuoksi viisi, rauhassa ja ajan kanssa. Ynisevälle ja itkuiselle miehenne Taru ojensi nenäliinan, että saisi pyyhkiä kasvonsa. Taru koki vuosien opiskelun kannattaneen, kun Mane lähti vastaanotolta heikosti kävellen ja kalpeana.

Eoin Colfer: Toivomuslista

Hyvät ihmiset menevät taivaaseen ja pahat helvettiin. Mutta miten käy Mein, joka on kumpaakin puoliksi? Hän saa vielä yhden tilaisuuden korjata tilikirjansa saldoa...

Ihan kiva kirja Artemis Fowlien kirjoittajalta. Idea ihan kiva. Kokonaisuudessaan ihan kiva. Olen lukenut ennenkin.

Bad movie time

Joskus käy niin, että tulee katsoneeksi huonoja elokuvia. Näin on nyt käynyt. Koitin eilen katsoa The Ugly Truthia. Mainosten ja pääosassa olevien näyttelijoiden (Katherine Heigl ja Gerar Butler) perusteella kuvittelin sen olevan hyväkin. Olihan se hauska, mutta myös hyvin kliseinen. Leffassa oleva rakkaustarina lähinnä ällötti.

Toinen on vampyyriraina Bloodrayne. Ilmeisesti olin joskus päättänyt katsoa tämän, koska tässä on vampyyreita. No eipä olisi kannattanut vaivautua. Juonesta en päässyt kiinni mitenkään, taistelukohtaukset lähinnä naurattivat, samoin dialogi.

Kokeillaan joskus uudestaan.

Cassandra Clare: Varjojen kaupunki I: Luukaupunki

"Kaikki myytit ovat totta", Jace sanoi.

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clray huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.
Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltiat, vampyyrit ja ihmissudet.
Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...

Taas tällainen kirja, jonka valitsin kansikuvan perusteella. Ja onhan se vähän korni, niin kuin kuvasta näkyy. Kirjakin meni mielestäni vähän lapselliseksi, ainakin loppua kohden. Tai kliseiseksi olisi ehkä parempi sana. Juonenkäänteet olivat mielestäni vähän turhan kuluneita, ainakin kun olen lukenut enemmänkin tyylilajin kirjoja. Mutta oli tämä ihan viihdyttävä. Trilogian ensimmäinen osa, loput saatan metsästää joskus jos vastaan tulevat. Mutta tästä jäi silti vähän kliseinen maku suuhun loppujen lopuksi.

Charlaine Harris: Veren voima

Sookie Stackhouse elämää voisi luulla tylsäksi. Hän työskentelee tarjoilijattarena Merlotte'sissa ja asuu isoäitinsä kanssa vanhassa talossa Bon Tempsin pikkukaupungin laitamilla. Sookiella on kuitenkin salaisuus. Hän osaa lukea ihmisten ajatuksia, mikä ei todellakaan tee deittailusta helppoa.
Eräänä iltana baariin astuu Bill-niminen komea muukalainen, eikä Sookie pysty ilokseen lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Orastavan romanssin tiellä on vain pieni mutta: Bill on vampyyri. Ja mikä pahempaa, tämän ystäväpiiri koostuu toisita epäkuolleista.
Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, puremajälkiä ruumiissaan, Bill ja hänen verenjanoiset toverinsa vakuuttavat syyttömyyttään. Mutta kuka sitten tappaa vampyyreja tapailevia nuoria naisia? Ja kenen vuoro on seuraavaksi?

True Blood -kirja. Sarjaa katsoneena tietysti tämäkin piti lukea. Sarjan ensimmäinen osa, joten lisää on tulossa. Sookie on ärsyttävä ja tyhmä pikku bitch sarjassakin ja niin se on tässäkin. Sarjasta tuttu punaniska-aksentti änki myös tähän. Pisti melkein ärsyttämään.
Hyvä kirja silti, luen mielelläni enemmänkin. Vaikka sarjassa mässäillään seksillä aika paljon, kirjassa sitä ei ollut. Vertaa vaikkapa Pimeyden rakastajaan. Twilightiinkin tätä voi tietysti verrata, itse en osaa, koska en ole kyseistä kirjasarjaa lukenutkaan.
Suomennokset pisti taas ärsyttämään. Kirjasarjan englannin kielisissä nimissä se juttu on "Dead". (Dead Until Dark, Living Dead in Dallas yms.) ja tässä se on sitten veri. Fangbangeristä oli saatu hammashaukka.
Luin tämän parissa päivässä, True Blood-huumassani. Alkoihan samoihin aikoihin True Bloodin kolmas tuotantokausi. Hyvä kirja. Kannattaa lukea vaikka sarjaa ei olisikaan nähnyt.

Chocolat

Elikkä Pieni suklaapuoti. Nainen tyttärineen saapuu ranskalaiseen pikkukylään ja avaa suklaapuodin. Kylän asukkaat eivät kuitenkaan ole suvaitsevaisia uutta puotia kohtaan.

Odotin jotain nyyhkyleffaa, mutta ei tämä nyt minua ainakaan saanut itkemään. Nauroin kyllä muutamassa kohdassa. Pidin todella paljon. Tästäkin. Soundtrackiin varsinkin rakastuin. (Minor Swing. <3)
Niin. Ja olihan tässä Johnny Deppikin, herkullisena, niin kuin aina.

The Imaginarium of Doctor Parnassus

IMDb minusta kertoo tämän elokuvan juonen hyvin.
"A traveling theater company gives its audience much more than they were expecting."

Tämä oli hyvin kaunis elokuva. Pidin puvustuksesta, lavastuksesta ja dialogista hyvin paljon. Näyttelijävalinnatkin olivat mielestäni hyvin onnistuneita. Lily Cole oli suloinen Valentinana, samoin Andrew Garfiels Antonina.
Mielenkiintoisin oli kuitenkin Heath Ledger. En ole ennen hirveästi välittänyt Ledgeristä (ellei Dark Knightia lasketa), mutta tämän leffan jälkeen kiinnostuin. Ledgerhän kuoli kesken elokuvan kuvausten ja häntä paikkaamaan pyydettiin Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrell. Deppin ja Ledgerin yhdennäköisyys oli hämmentävä.

Pidin tästä hyvin paljon. Katson varmasti uudestaankin. Lopussa tirautin jopa pari kyyneltä. Hieno elokuva.

Reader's block

Lukeminen on vähän jäänyt. En vaan yksinkertaisesti ole jaksanut. Voisin tietysti selittää tähän, että on niin paljon tehtävää, pääsykokeita, koulu loppui ja muuta, mutta se ei ole koko totuus. En vain yksinkertaisesti jaksa enää istua nenä kiinni kirjassa. Vaikka välillä mieli tekisikin.

Olen ensi viikolla menossa kuitenkin käymään kirjastossa, katsomassa löytyisikö jotain uutta ja mielenkiintoista. Saa nähdä.

J.R. Ward: Ikuinen rakastaja

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyriroduilla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Rhage, jonka sisällä raivoaa hurja peto, on Mustan tikarin veljeskunnan jäsenistä vaarallisin. Hän on paras taistelija ja aina kärkäs toimimaan hetken mielijohteesta, sillä hänen sisällään palaa Kirjurineitsyen langettama ankara kirous.
Mary Luce on kokenut elämässään kovia. Hän joutuu tahtomattaan vampyyrien maailmaan ja tarvitsee Rhagen suojelua. Marylla on oma hengenvaarallinen kirouksensa, eikä hän etsi rakkautta. Hän on menettänyt uskonsa ihmeisiin jo vuosia sitten. Pian Rhage kuitenkin tietää, että hänen on saatava Mary omakseen. Vihollisten uhatessa Mary taistelee vimmaisesti voittaakseen elämän yhdessä rakastettunsa kanssa.

Vampyyriporno jatkuu. Edellinen osa Pimeyden rakastaja löytyy tuolta aikaisemmin. Odotin tätä jatko-osaa kuin kuuta nousevaa luettuani Pimeyden rakastajan. Pieni pettymys kyllä. Olihan tätä viihdyttävä lukea (viiden sivun seksikohtaukset ja hyvännäköiset vampyyrit, jotka EIVÄT kimalla kun joutuvat aurinkoon), mutta kaava oli täysin sama kuin ensimmäisessä osassa. Ei mitään uutta siis.
Vampyyri tapaa tytön, tyttö rakastuu, vampyyri ja tyttö rakastelevat pitkin kirjaa ja lopulta saavat toisensa ja jatkavat rakastelemistaan onnellisina ja niin eespäin pois.

Tommi Liimatta & Jouni Hynynen: Rillipää ja läski

"Läskit ja rillipäät älkööt vaivautuko!"
No nyt vaivautuvat! Liimatta ja Hynynen puhuvat kirjeenvaihdossaan muustakin kuin kuulumisista.

Rillipää:
Oli kirjeenvaihdon aikana 31-33 -vuotias.
Julkaissut kolme sarjakuva-albumia, viisi kirjaa ja kolmetoista pitkäsoittolevyä. Toimittanut Pahkasika-valikoiman ja Veikko Ennala -trilogian.
Absoluuttisen Nollapisteen kolmas levy on äänitetty Hullu ukko ja Kotiteollisuuden masternauhojen päälle.
Harrastaa ulkoilua parvekkeella. Asuu Tampereella.

Läski:
Oli kirjeenvaihdon aikana 37-39 -vuotias.
Kotiteollisuus-yhtyeen jäsen.
Kotiteollisuus on julkaissut kymmenen levyä, yhden dvd:n ja lukemattoman määrän singlejä sekä ep:itä. Julkaissut kolme kirjaa.
Osti tyttöystävälleen kihlasormuksen Absoluuttisen Nollapisteen Tavastian keikan jälkeen 1998. Päätyi Rillipään kanssa samaan hotellihuoneeseen 2007. Rillipää sammui Läskin sänkyyn. Läski nukkui lattialla.
Laihtui kirjeenvaihdon aikana kymmenen kiloa. Asuu Lappeenrannassa.

Ei näissä kirjeissä ollut mitään järkeä. Nauroin katketakseni. Varsinkin Hynyselle. Yllättävää. Tämä olisi pitänyt lukea ennen ylppäreitä, miehillä on ihana tyyli kirjoittaa. Jos se vaikka olisi tarttunut minuunkin. Mutta ei, nyt vasta sain luettua. Mutta kyllä kannatti! Luen uudestaankin.

"Kop, kop, oveen koputetaan. Menen avaamaan. Karate-pukki iskee kuin pyörremyrsky! Ukko vetää kierrepotkulla naamaan. Horjahdan ja kaaduin kuin hidastetussa filmissä joulukuusen päälle. Se syttyy liekkeihin. Pukki retuuttaa minua tukasta ympäri taloa, repii partani irti ja huutaa: "Tähän taloon mahtuu vain yksi pukki!" Petteri Punakuono kusee ja paskoo lattialle. Tontut tanssivat villisti ympäri huoneistoa. Perheeni katselee toimintaa sivusta. Pukki riisuu viittansa ja sen alta paljastuu ruskettunut, lihaksikas vartalo. Vaimoni kiihottuu ja on valmis seksuaaliseen iloitteluun. Pukki panee vaimoani ja syö lapseni. Liekehtivä joulukuusi sytyttää huoneiston tuleen. Viimeinen kuva: minä makaan verissäni lattialla liekkimeressä ja kasvoissani on lapikkaan pohjan kuva. Taustalla pukki näyttää peukaloaan, nauraa sairasta naurua ja toteaa: "Hyvää joulua lapset!" The End."

Sellaista.

Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär

Orjatyttö Jane pakenee lohkäärmetehtaasta. Mutta uusillakaan kotikonnuilla ei ole helppoa pärjätä. Ihmiset, peikot, velhot, haltiat ja maahiset elävät oudossa, eroottisessa ja julmassa kilpailuyhteiskunnassa. Viekas Jane joutuu taistelemaan onnensa puolesta. Kaikkea hallitsee Jumalatar, joka varmistaa, että mikään ei ole ilmaista. Ja usein hinta, jonka nuori Jane ja hänen rakkaansa joutuvat maksamaan, on korvaamattoman kallis.
Kunnianhimoinen Jane perehtyy hengen ja tieteen saloihin koettaen keksiä miten päästä oman kohtalonsa valtiattareksi. Tärkeintä on löytää pakotie, jotta matka kohti rauhaa voisi alkaa...

Tässä kirjassa ei ollut mitään järkeä. Tajusin sen about viimeisen 30 sivun kohdalla. Sitä ei voi selittää, kirja täytyy lukea, että tajuaa ettei tässä ole mitään järkeä. Liikaa ihmisiä, liikaa paikkoja, helposti menee sekaisin. Ainoa joka pysyi suht tuttuna, olivat Jane ja lohikäärme. En oikein osaa päättää pidinkö tästä vai en. Silti tämä oli pakko lukea, tätä ei voinut vain jättää kesken. Hämmentävä kirja.

The Human Centipede

Sarjassamme mitä helvettiä.

Mitä voit päätellä kun leffassa ideana tehdä ihmisketju niin, että niillä on yksi yhteinen ruuansulatusjärjestelmä ja ne on ommeltu toisiinsa kiinni niin, että suu on edellä olevan perseessä kiinni. Ja sitten sille etummaiselle tulee paskahätä.

En oo pitkään aikaan nauranu näin paljon. Mistä näitä leffoja oikein sikiää? Ihan helvetin sairas ja silti. Tästä on muuten tulossa jatko-osakin.

Vittu tää on taidetta.

Paranormal Activity

Oikeassa mielentilassa ihan helvetin pelottava leffa, nyt vaan lähinnä nauratti tämän kliseisyys. Ehkä joskus katon sen uudestaan ja pompin seinillä viikon tai ehkä en.

The Pacifier

Mielettömän suloinen ja sympaattinen ja hellyttävä elokuva! Ja vielä Vin Diesel pääosassa. Diesel siis saa tehtäväkseen suojella edesmenneen professorin perhettä, joutuu lapsenlikaksi. Tämä tietysti hoidetaan tyylillä.

Oon katsonut tän jo pari kertaa ja tää on edelleen yksi lemppareistani!

Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia

Kuolleet vetävät eläviä alaspäin.

Jude Coyne on ikääntyvä death-metal-muusikko, jonka kiinnostus makaaberiin ja yliluonnolliseen on hyvin fanien tiedossa. Kannibaalien keittokirjat ja käytetyt hirttosilmukat alkavat kuitenkin tuntua kesyiltä, kun Jude huomaa ilmoituksen netissä huutokaupattavasta sielusta. Tuhannella dollarilla Judesta tulee kuolleen miehen haamun ylpeä omistaja.

Juden ovelle tuodaan sydämen muotoinen rasia. Rasiasta löytyy kuolleen miehen puku, jonka mukana rauhattoman sielun on luvattu saapuvan. Judea lähinnä huvittaa: häntä eivät ole jääneet vainoamaan sen paremmin väkivaltainen isä, hylätyt rakastajat kuin petetyt bändikaveritkaan - mitä yksi vanhuksen sielu hänelle mahtaisi?

Mutta sitten haamu onkin kaikkialla. Se kykenee tekemään itsensä näkyväksi mitä epämiellyttävimmillä hetkillä. Ja se on tosissaan. Se kutsuu Judea mukaansa yöpuolen tielle. Ja kun se heiluttaa hypnoottista partaveitsen teräänsä, Jude ei voi olla seuraamatta perässä.

Kun näin tämän kirjan kirjastossa, tiesin heti, että tämä on pakko lukea. Valitsin kirjan siis sen kannen perusteella. Ja hyvä, että valitsin. Tämän tulen lukemaan vielä uudestaan, pidin tästä todella paljon. Jude on muusikko ja minulle jokin Nikki Sixxin ja Lars Eikindin ristisiitos. Lempihahmoni. Juuri sellanen, jonka toivoisi olevan oikeasti olemassa ja että vielä tuntisin hänet. Jotenkin suretti, kun kirja loppui. Jouduinhan tavallaan luopumaan Judesta.
Kirja oli hyvin raaka ja väkivaltainen. Verta lensi ja raajoja irtosi. Se oli hienosti kirjoitettu ja odotan kirjailijalta muitakin kirjoja. Joe Hill on muuten Stephen Kingin poika.

Ja toivottavasti tästä tehdään leffa myöskin.

Helmiä ja sikoja

Hirvosen veljesten, Läden, Timon, Ruhon ja Pojun, elämä keskittyy enimmäkseen pimeän viinan ja pikkusuolaisten kauppaamiseen ja saksalaisten poliisisarjojen katsomiseen. Epäonnisen viinakaupan ryöstön jälkeen poikien isä joutuu vankilaan. Pojat saavat yllättäen uuden perheenjäsenen, kun heidän siskopuolensa Saara muuttaa heidän luokseen. Pian selviää, että Saaralla on upea lauluääni ja pojat keksivät ilmoittaa tytön lasten laulukilpailuun. Tyttöä valmentamaan palkataan entinen tenavatähti, nykyinen kapakkaruusu, Laura.

"Eihä meistä oo homoja ku tää yks, ja sekin on sulle paskiaiselle HERRA HOMO!"

"Pese sit kahvinkeitin jos et haluu ihmekahvia.."

"Anna mulle backstage-passi että pääsen paskalle, OLIKO TARPEEKSI SELVÄSTI AR-TI-KU-LOI-TU?!"

"Mie oon yksihuoltajahylje ja sie oot se kuutti ja nää ois menossa tuonne Jarmo jääkarhun luo kahville, ku sille on syntyny vaauva."

"KUUTTIANI ETTE SAA!"

Ei tästä varmaan muuta tarvitse sanoa.

Kielletty hedelmä

Kaksi nuorta vanhoillislestadiolaista tyttöä lähtee Helsinkiin kokeilemaan elämää ilman uskontonsa asettamia sääntöjä.

En ole ikinä, en koskaan ymmärtänyt kiihkouskovaisia tai muutenkaan uskonnollisia ihmisiä. Ja tämän leffan jälkeen ymmärrän vielä vähemmän.

Marilyn Manson: Golden Age of Grotesque

1. Thaeter
2. This Is the New Shit
3. mOBSCENE
4. Doll-Dagga Buzz-Buzz Zigety- Zagg
5. Use Your Fist and Not Your Mouth
6. The Golden Age of Grotesque
7. (s)AINT
8. Ka-Boom Ka-Boom
9. Slutgarden
10. Spade
11. Para-Noir
12. The Bright Young Things
13. Better of Two Evils
14. Vodevil
15. Obsequey (The Death of Art)
16. Tainted Love

Uusi lempilevy Mansonilta. Heti The High End of Lown jälkeen. Yksinkertaisesti biisit on vaan parhautta. Tarttuvia ja lyriikat on mahtavia. Pidän kaikista, joten olisi turha lähteä luettelemaan tähän niitä erikseen. Doll-Dagga Buzz-Buzz Zigety-Zag, This is the New Shit ja (s)AINT ovat tarttuvimmasta päästä. Levyllä on myös hauskoja biisin nimiä, siksi pidän tästä. Mansonia parhaimmillaan.

Kuutamolla

Iiris katselee yöt leffoja ja haaveilee päivät elokuvaa suuremmasta rakkaudesta. Taiteilijaäiti ja ystävättäret usuttavat Iiristä muuttamaan elämänsä, pyrkimään harmoniaan tai rentoutumaan seksin avulla. Iirikselle kelpaa kuitenkin vain aito romanssi: rakkaus menee syvälle, seksiin riittää vain muutama sentti.

Unelmat näyttävät käyvän toteen kun Iiris tapaa Markon, elokuvaohjaajan, joka kohottaa elämän korkealle arjen yläpuolelle. Mutta kummat ovat loppujen lopuksi oikeassa, romantikot vai kyynikot? Onko täydellinen onni harhaa ja ihmissuhteet aina täynnä salaisuuksia ja valheita. Ennen kuin asiaan saadaan selvyys, hermoromahduksen partaalla on neljä naista ja pari miestäkin.

"Kunpa joku rakastaisi minua jossakin."

Täydellinen samaistuminen. Enkä varmastikaan katsonut tätä leffaa oikeassa mielentilassa, rupesin miettimään myös, että onkohan olemassa ihmistä joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Että minussa on varmasti jotain vikaa, koska olen yksin. Ja ehkä onkin, ei voi tietää.

Ihan kiva suomalainen elokuva.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tukholmalaisessa Blackebergin lähiössä 1980-luvun alussa elämä on tavanomaisen uneliasta kansankodin rauhaa, kunnes lähimetsässä tapahtuu häijy rituaalimurha: puussa roikkuu kuiviin valutettu teinipoika.

Murha säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka fantasioi kostavansa kiusaajilleen. Murhaakin kiinnostavampaa on kuitenkin outo naapurintyttö Eli. Eli on outo tapaus: tyttöä näkee vain iltahämärän jälkeen, hän pukeutuu oudosti, haisee kummalliselle eikä tunne Rubikin kuution kaltaisia itsestäänselvyyksiä.

Vampyyreita, rakkaustarina, pedofiliaa, koulukiusaamista, väkivaltaa. Ei siis mikään Twilight. Pidin tästä kovasti, koska tämä oli niin karu, mutta silti samalla kuitenkin herkkä. Koulukiusattu Oskar sai sympatiani puolelleen. Samoin Eli. Kirjasta teki mielenkiintoisen se, että tarinaa kerrottiin monen ihmisen näkökulmasta. Pidin tästäkin ominaisuudesta. Tämä ei kuitenkaan sovi kaikkein herkimmille, kirjassa nimittäin kuvattiin sangen yksityiskohtaisesti raakojakin tapahtumia.

Haluan myös nähdä tästä tehdyn elokuvan.

Minä ja Morrison

Mitä jää jäljelle silloin, kun edes rakkaus ei riitä?

Millä on aikuistumisen ja itsenäistymisen kynnykselle jämähtänyt, hieman epätasapainoinen nuori nainen. Oman elämän haltuunotto on jäänyt pahasti rempalleen; koulu jäi kesken eikä työnteko kiinnosta. Milla ajelehtii vailla suuntaa, kunnes hän kohtaa Akin, itseään vanhemman yksinhuoltajaisän. Kiehtovalla tavalla salaperäinen Aki näyttääkin aluksi muuttavan Millan haaveet todeksi. Alkaa kiihkeä rakkaustarina, jota varjostavat rikokset ja huumeet. Molemmat ripustautuvat pakonomaisesti toisiinsa ja yhteiseen unelmaan. Mutta kaksi heikkoa yhdessä ei välttämättä tee kummastakaan vahvaa. Minä ja Morrison on elokuva rakkaudesta, riippuvuudesta ja itsepetoksesta.

Pilvilinna joka romahti

Lisbeth Salander makaa sairaalassa saatuaan luodin päähänsä. Poliisi alkaa tutkia tapausta, mutta samalla paljastuu myös korkean tason salaliitto. Kaikki jahtaavat kaikkia, mutta kukaan ei voi asettua Salanderin ja Mikael Blomkvistin tielle, kun he vaativat oikeudenmukaisuutta.

Elokuva päättää Stieg Larssonin erittäin suositun ja jännittävän Millenium-trilogian. Yhtäkään luurankoa ei jää kaappiin, kun Blomkvist ja Salander kohtaavat viimeistä kertaa.

Lisbeth oli taas hot ja leffa jännittävä! Eipä oikein muuta nyt keksi kirjoittaa.

Pahat pojat

Suomalainen. Tavallaan hyvin karu ja tavallaan hyvin suloinen ja hellyttävä. Tykkäsin.