Uuden aikakauden aamu

Oikeastihan nyt on yö (klo 2:06), joten otsikko on harhaanjohtava. Pahoittelen. Ja on muuten Leijonakuninkaasta lainattu! Eräs lempielokuvistani tuota. Ikinä. Mutta tuota, eksyin vallan aiheesta.
Olen pitkään haaveillut blogista mihin kirjoitan joka päivä. Ihan vaan sen takia, että voin itse lukea sitä taaksepäin ja muistella. Jos en muuta keksi, niin kirjoitan sen päivän kauppalistan. Kaikki mietteet, arkiset asiat, muistettavat, uudet löydöt, tuttavuudet ja muut. Saattaa olla hieman kunnianhimoinen tavoite, mutta yritetään! Jätän nuo kirja-arvosteluhässäkät tuonne muhimaan ja melko varmasti kirjoittelen sitten uusiakin kun tulee mielenkiintoisia kirjoja vastaan. Esimerkiksi tällä hetkellä luen Corey Taylorin (ah, my man) kirjaa nimeltä Seitsemän kuolemansyntiä. Mutta lisää siitä myöhemmin.

Tänään kävin lenkillä. Koska olen päättänyt, että on aika tehdä itselleen jotain, eikä vain rypeä kotona itsesäälissä. Harmittaa hieman, kun en tajunnut hyödyntää hienoja lenkkireittejä Turussa vielä asuessani. Oli pururataa ja jokirantaa, ihan parin sadan metrin päässä kämpältä. No, ei tässä Jyväskylän järvimaisemassakaan onneksi moittimista ole. Eilen lähdin lenkille, koska vitutti. Lenkin jälkeen tuntui yllättävän hyvältä. Endorfiinit, kenties? Tänäänkin tuntui siltä, että olisin halunnut heti kotiinpäästyäni lähteä uudestaan. Aikomukseni on koulun alkamisen jälkeen ottaa yhteys terkkariin ja kertoa haluavani ravintoterapeutille. Haluan tietää, mikä mun ruokailutottumuksissani on vikana. Ja tehdä asialle jotain.
Lenkkeilyn lisäksi leivoin suklaamuffinsseja, joten lenkki taisi olla vähän +-0. Ei niistä kauniita tullut, mutta hyviä. Vähän liikaa korppujauhoa ehkä vuuassa, mutta silti. Varsinkin kun ovat olleet jääkaapissa hetken. Namia. (Seuraava kohta saattaa sisältää tuotesijoittelua.) Muffinssien (tai cupcakeja ne kai virallisesti on) ohje löytyy Valion kuningatar-rahkapurkin etiketin takaa. Vähän sovellettuna saa hyviä suklaamuffinsseja. Ja rahkakin on ihan hyvää vaikkakin opiskelijabudjetilla aika törkeän kallista. Lisäksi tein kauraleipää (tosi hyvää ja täyttävää) ja perunoita ja kanaa kermakastikkeessa. Oon sitä mieltä, että joku saa musta vielä hyvän vaimon. Ainakin keittiön puolella, siitä siivoamisesta ja tiskikoneena olemisesta en hirveesti välitä.

Asiaan liittyen, selailin tänään Suomi24:n treffipalstaa ja harkitsen tekeväni oman profiilin sinne. Löysin jopa ison ja söpön ex-turkulaisen hipinretaleen sieltä johon ajattelin ottaa yhteyttä. We'll see. Onko se noloa hakea seuraa treffipalstalta? Vai onko se nykyään jo ihan hyväksyttävää? Itse en baareissa juuri viihdy niin ehkä tämä on toimiva tapa. Mietin montaa juttua liittyen tähän. Entä jos joku tuttu löytää profiilini? Onko se maailmanloppu? Onko minulla sitten loppuelämäni otsassa leima. "Haki seuraa internetistä". Ja olisiko se lopulta niin paha asia? Nyt tässä kirjoittaessani se ei tunnu niin nololta. Vai onko asia niin, kuin eräs Iltalehden toimittaja asian ilmaisi? Että netistä hakevat seuraa vain rumat, epätoivoiset ja nörtit. ( Linkki kyseiseen juttuun, ihan mielenkiintoinen luettava ) Itse pidän itseäni vähän noina jokaisena. Että ehkä tää on sittenkin mun juttu.

Tuota treffipalstaprofiilia tehdessä tuli vastaan nimimerkki. Olenko siellä sillä nimimerkillä kuin muuallakin, vai pitäisikö keksiä kokonaan uusi? Mietin eri vaihtoehtoja, omaan nimeenhän sen pitäisi jotenkin sopia. Kaverinkin kanssa pohdittiin, tämä heitti kaikkia Rosiinaa ja Rosaania. Nimenihän on siis Roosa, hyvää iltaa vaan neideille ja herroille. Sitten mieleen tuli Rouslain. Tähän liittyy jännä tarina. Ala-asteella täytin vuosia (niinkuin joka vuosi) pidin synttärit ja sitten kutsuin tietysti kavereita kylään. Pari poikaakin tuli paikalle, kutsukaamme toista vaikka Joonataniksi (nimi muutettu). Joonatan antoi mulle lahjaksi kirjan. Päähenkilönä oli Roosa-Liina, eli Rouslain. Kirjassa Rouslain rakastuu poikaan, jolla on sama nimi kuin tällä pojalla, joka antoi mulle tämän kirjan. Itse olin silloin ihastunut kyseiseen poikaan. Kuulostaa söpöltä, vuosisadan rakkaustarinalta, joka kariutui siihen, että kyseisestä pojasta tuli myöhemmin eräs koulukiusaajistani. En tiedä, missä Joonatan pyörii nyt. Viimeksi kun kuulin juttua, niin hän opiskeli amiksessa autoasentajaksi.

Kello on nyt 2:59. Hyvä aika lopettaa.

Deborah Spungen: Nancy

Nancy on äidin näkökulmasta kerrottu tositarina, joka päättyi 70-luvun loppupuolella murhenäytelmään ja sensaatiolehtien otsikoihin. Nancy nousi kuuluisuuteen Sex Pistols -yhtyeen basistin Sid Viciousin tyttöystävänä. Mediassa Nancy nähtiin epätoivoisena bändärinä ja narkkarina.
Nancyn äiudin tuskasta syntynyt kirja on tarina itsetuhoon pyrkivästä nuoresta tytöstä. Lisäksi se on puolustuspuheenvuoro niiden vanhempien puolesta, joilla on vaikeita lapsia. Nancyn käytöksessä oli jo nuorena väkivaltaisia piirteitä. Vaikka hän menestyi koulussa, hänet erotettiin väkivaltaisuuden vuoksi. Teini-ikäisenä hän sekaantui huumeisiin. Ongelmien taustalla oli oletettavasti lääkäreiltä huomaamatta jäänyt skitsofrenia.

Koskettava ja surullinen tositarina. Tykkäsin.

Tiina Lymi: Susi sisällä

Vesa on täydellinen aviomies. Hän antaa vaimolleen Tuulalle laskuvarjohypyn synttärilahjaksi, ostaa kukkia ja kalliita astioita, ei juo, ei lyö, puhuu ja pussaa. Hän on hyvä isä kahdelle lapselle, insinööri ja oikea luottojätkä. Mutta. Jossain välissä Vesa ehtii suutelemaan tuntematonta naista kadulla. Onko harha-askel ainoa vai onko niitä enemmän.

J.R. Ward: Herätetty rakastaja

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko. Entinen veriorjan, Zsadist kantaa yhä kärsimyksen ja nöyryytyksen täyttämän menneisyytensä arpia. Hillittömästä raivostaan ja julmista teoistaan tunnettua villiä taistelijaa pelkäävät yhtä lailla niin ihmiset kuin vampyyrit. Viha on Zsadistin ainoa kumppani ja kauheuksien tekeminen tämän ainoa rakkaus - kunnes soturi pelastaa Harvennuskunnan kynsistä kauniin vampyyrinaaraan. Bellaa alkaa heti kiehtoa Zsadistista kihisevä voima. Zsadistin tarve kostaa Bellan vangitsijoille ajaa kuitenkin uroksen hulluuden rajoille. Bellan on autettava rakastajaansa parantamaan menneisyyden haavat ja löytämään tulevaisuus naaraan rinnalla.

Tähän mennessä paras sarjan kirjoista. Vaikka juoni oli taas samanlainen (vampyyri tapaa tytön, rakastuu jne jne), pidin tästä hyvin paljon.

Anonyymi: Herra Jackin ihmeellinen huone

Herra Jackin tarina on häpeilemättömän rohkeaa eroottista leikkiä. VIattomalta näyttävä huone englantilaisen herrasmiehen asunnossa kätkee sisäänsä ketjuja ja kahleita, pehmeät tuolit ja sohvat muuttuvat petollisiksi ansoiksi. Yläluokan ladyt ja palvelustytöt joutuvat yksi toisensa jälkeen herra Jackin armoille.

Niin. En oikein tiedä tästä. Hirveää pornoa, todellakin k18-materiaalia. Koska kirjoittaja on anonyymi, pistää miettimään, että onko näin tapahtunut oikeasti vai onko kirjoittaja vain hävennyt omaa tuotostaan niin, että on päättänyt jättää nimensä pois. Tuli likainen olo, kun luki tätä.

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa.

Pian. Tapahtuu. Jotain.

Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan.

Tiedemiehet yrittävät selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä, ja viranomaiset ryhtyvät yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien omaisten rauhoittamiseksi. Vain harva pysähtyy kysymään, mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.

Kun tarkemmin mietin, kirjassa ei missään välissä selvinnyt, että miksi kuolleet heräsivät henkiin. Ja tekivätkö ne sen vapaaehtoisesti vai oliko kyseessä vain jokin oikku. Mutta kirja oli hyvä. Erittäin hyvä. Kirjassa oli taas paljon hahmoja, joita seurattiin joten tämä saattaa vaikuttaa hieman sekavalta. Mutta samalla kaavalla ovat edenneet kirjailijan muutkin kirjat ja pidän tästä ominaisuudesta.
Tämä pisti myös ajattelemaan, että mitä jos näin kävisi oikeasti. Ja kun tapahtumapaikkana oli kuitenkin Tukholma, joka on aivan tuossa lähellä. Niin. Lukekaa pois.

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

On säteilevän kirkas helmikuun päivä Roslagenin saaristossa Itämerellä. Anders, Cecilia ja heidän kuusivuotias tyttärensä Maja hiihtävät kotoaan Domaröstä läheiselle majakkasaarelle. Perillä Maja katoaa kuin tuhka tuuleen. Lumiselta jäältä ei löydy edes jalanjälkiä.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin menetyksensä musertama Anders palaa yksin Domaröhön. Eräänä aamuna hän huomaa tuvan pöytään kaiverretun tuoreen tekstin: KANNA MINUA.

Samaan aikaan joku alkaa piinata saaren asukkaita. Ihmisten postilaatikoita tuhotaan, taloja palaa maan tasalle ja joku tai jokin liikkuu äänekkäästi öisessä metsässä. Myös meri liikehtii levottomasti, kuin varoittaakseeni syrjäisen saaren asukkaita. Tapahtumat näyttävät kietoutuvan Majan selittämättömään katoamiseen - ja saaren tummaan, salattuun historiaan.

Pidin kovasti kirjailijan esikoisteoksesta, Ystävät hämärän jälkeen, joten myös tämä oli pakko lukea. Alku oli erittäin mielenkiintoinen. Kirjailijalla on kovasti kerrottavaa saaren historiasta, ihmisistä ja tapahtumista. Välillä pisti miettimään, että miten tämä nyt liittyy kirjaan ollenkaan, mutta silti se oli mielenkiintoista luettavaa. Jossain vaiheessa kirja alkoi muuttua lennokkaammaksi ja loppu alkoi mennä jo hieman yli. Tai ei yli, mutta jotenkin vain.. En oikein osaa selittää. Selittämättömäksi. En ehkä keskittynyt kirjaan niin hyvin kuin olisi pitänyt, joten osa saattoi mennä minulta vähän ohi. Pidin kirjasta silti paljon, vaikka se ei Ystävien tasolle ihan mielestäni ylläkkään.

Niiden, jotka tosissaan pelkäävät vettä, ei kannata kyllä tätä kirjaa lukea.