Alice In Wonderland

Pääsin katsomaan tämän VIHDOINKIN. Ilmeisesti viimeinen näytös Turussa. Ja liput maksoivat maltaita, mutta oli tämä sen arvoinen kyllä.

Hieno leffa taas. Depp-Burton-BonhamCarter-combo toimi. Taas. Enemmän tämä oli ehkä Mad Hatter in Wonderland, mutta ei anneta sen haitata. Suloinen hahmohan se oli. Löytyihän sieltä myös Alan Rickman ja Christopher Lee.
Ensimmäinen 3D-leffa jonka näin. (Avataria en ikinä käynyt katsomassa, enkä ole nähnyt sitä vieläkään.) Ihan hieno. Asut, lavastus ja musiikki olivat hienoja. Erityisesti pidin asustuksesta.

Tämä oli hauska. Nauroimme siskon kanssa paljon. Ilmeisesti liikaakin. Ja taisimme olla ainoat koko teatterissa, jotka nauroivat. Saatiin kuulemma pari tuimaa katsettakin eturivistä.

TYKKÄSIN. Dvd hankitaan. Pakko.

Employee of the Month

Jätkällä on huono päivä. Hän saa potkut pankista ja kihlattu jättää. Samana päivänä.

Tuossa elokuva hyvin lyhkäisesti. Katsoin ihan mielenkiinnosta ja hyvä, että katsoin. Todella hyvä elokuva pitkästä aikaa. Ja yllätyksellinen! Yllätyksellinen nimenomaan on avain sana. Lopussa tuli sellainen olo, että onko tämä edes mahdollista. Mutta olihan se.

Robots

Ihan kiva animaatio. En ollut ennen nähnyt. Todella söpöjä.
Robin Williams. <3

Hollow Man

Ryhmä tiedemiehiä kehittää seerumin, jolla ihmisen saa näkymättömäksi. Seerumilla on kuitenkin tiettyjä pahoja sivuvaikutuksia, jotka selviävät vasta kun sitä kokeillaan ihmisiin. Ja kukapa muukaan suostuu koekaniiniksi, kuin pääosanesittäjä Kevin Bacon. Ällö mies, ihan hyvä vaan, että muuttui näkymättömäksi.
Olen nähnyt ennenkin, ei mikään erityisen hyvä elokuva, mutta katsottava. Häiritsi vaan, kun elokuvassa naiset eivät tuntuneet heräävän mihinkään. Ei edes siihen, että heidän vaatteensa riisutaan päältä ja näkymätön mies imee tissiä.

Tästä tuli jatko-osakin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut katsoa vaikka yritin kolme kertaa.

Zathura: A Space Adventure

Veljekset joutuvat intergalaktisen seikkailun pyörteisiin löydettyään kotinsa kellarista lautapelin.

Jumanji-kopio. Ihan selvästi. Kyllähän tämän katsoi mutta. Jumanji-kopio.

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

"Minun tulee ikävä jäätä. Ja sohvaa. Ja olohuonetta. Ja sitä miten Cal rakastaa taikatemppuja. Ja valkoisia asioita - maitoa, lunta, joutsenia."

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan.

Kaunis kirja. Ja surullinen. Mutta silti onnellinen. En tiedä, tämä kosketti. Tessa oli ihailtavan vahva ja kirjailija onnistui tekemään hahmosta lähes todellisen. Muutenkin pidin kerronnasta.
Kun Tessan sairaus eteni, kirjakin muuttui rikkonaisemmaksi loppua kohden.
Kannattaa ehdottomasti lukea.

Patricia McCormick: Viilto

Kun ahdistus piirtyy ihoon.

Callie ei puhu kenellekään. Sen sijaan hän tarkkailee ja kuuntelee, painaa mieleensä ja analysoi kaikkea mitä "Laholatvassa" tapahtuu, paikassa, johon hänet on viety, koska hän viiltelee itseään.
Vaikka Callie yrittääkin katkaista suhteensa ympäröivään maailmaan, hän huomaa tempautuvansa mukaan toisten tyttöjen elämään. Hän tajuaa, että hänellä on valta päättää elämästä ja kuolemasta...

"Suurin osa tytöistä on anorektikkoja. Heitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on syömishäiriöitä. Jotkut ovat narkkareita. Heitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on päihdehäiriöitä. Loput, kuten minä, ovat luokittelemattomia sekopäitä. Meitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on käytöshäiriöitä. Hoitajia kutsutaan avustajiksi. Ja paikkaa kutsutaan hoitokodiksi. Sitä ei kutsuta hullujenhuoneeksi."

Tästä pidin. McCormick on onnistunut hyvin kuvaamaan miltä samassa tilanteessa olevalta tytöltä tuntuu, mitä hän ajattelee ja muuta. Tämä meni syvälle. Paljon parempi kuin edellinen kirja. Luin tämänkin päivässä, en vain pystynyt laskemaan tätä kädestäni. Tämä olisi ihan hyvin voinut olla jonkun päiväkirjasta. Pidin todella paljon.

Tuula T. Matintupa: Lasilintu

Jenni pyörtyy juoksuradalla. Hän on kunnianhimoinen tyttö, joka haluaa aina voittaa. Urheiluharrastus muuttuu laihdutus- ja liikuntavimmaksi, josta voi olla vakavia seurauksia. Suostuuko Jenni myöntämään sen vasta, kun on jo liian myöhäistä? Tyttö suhtautuu torjuvasti luokkatoveriinsa Koiraseen, joka kiintyy herkkään, erilaiseen Jenniin yhä syvemmin.

Luin tämän aika hätäisesti, noin päivässä. Eikä tästä oikein jäänyt mitään käteen. Aihe oli ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin en vain pitänyt toteutuksesta. Kyllähän tämän luki, mutta jotenkin tämä ei ollut tarpeeksi.. syvä.

Minttu Hapuli: Tarot-tarinat

Tee päätös,
valitse viisaasti.
Sinulla on vain
tämä elämä.

Tarot-kortit ovat peräisin jo keskiajalta, ja niiden mystistä voimaa on käytetty tulevaisuuden ennustamiseen ja menneisyyden salaisuuksien paljastamiseen. Minttu Hapulin kertomuksissa samat voimat riepottelevat nykypäivän ihmisiä: Narri-kortin saanut hyppää tuntemattomaan, Tornin nostanut vapautuu menneestä ja Tähti lupaa lepoa.
Tarot-tarinoissa kaikkein arkipäiväisinkin tilanne sisältää aina hitusen salaperäisyyttä, koska jokaisella pakan kortilla on sekä valoisa että pimeä puolensa, eikä aina voi varmasti tietää kummasta on kyse. Silti raaimmassakin menetyksessä asuu toivon siemen: vaikka kuolema korjaa satoa, perhoset kuitenkin tanssivat kesäpäivässä.
Kyse on ratkaisun hetkistä: käännä pakasta kortti ja yritä ymmärtää, mitä valitset. Kun kortit on katsottu, Tarot-tarinoiden ihmiskohtalot solmiutuvat yhteen.

Tiedättekö, kun on olemassa kirjoja, jotka ovat niin hyviä, että ne haluaisi lukea yhdeltä istumalta alusta loppuun, mutta ei tohdi, koska ne ovat niin hyvä ja pelkää niiden loppumista? Tämä oli sellainen kirja. Liian lyhyt ja liian hyvä. Vaikka kyllä takakannen perusteella sain kirjasta aivan toisenlaisen kuvan. Pieniä tarinoita erilaisten ihmisten elämästä, iloa, surua, kuolemaa. Pidin oikein paljon. Ja inspiroiduin. Ehkä koetan joskus kirjoittaa jotain vastaavaa.
Tästä tarinasta pidin erityisesti:

- Vitun lesbo, huoralesbo!
Kymmenpäinen rinki Tarun ympärillä tiivistyi ja tila kävi pieneksi. Koulun seinä sulki pakotien. Ne yrittivät hakata ensin nyrkillä olkavarsiin; kipu ei ollut paha mutta kädet puutuivat hervottomiksi eikä kasvoja voinut enää suojella.
Kello soi, rinki avautui, kaikki juoksivat jonoihin.
Kotiin Taru kulki Mian kanssa, kunnes Mia tuli käsi kipsissä kouluun eikä enää uskaltanut olla Tarun kanssa. Ei kukaan yksinään tappele, sanoi opettaja. Rehtori piti aamunavauksessa puheen ja kertoi, että heidän koulussaan ei kiusaamista tapahdu.
Vessaan on mentävä silloin, kun lukion tytöt ovat siellä meikkaamassa. Välitunnille on ehdittävä ensimmäisenä, että ehtii piiloutua roskalaatikoiden taakse. Kouluun ei voi tulla pyörällä, koska kumit viilletään. Kuvaamataidon luokan seinälle päässeisiin piirrustuksiin ilmestyy kirkkoveneitä. Pukuhuoneessa riippuviin vaatteisiin laitetaan purkillinen hyönteisiä. Sählypelissä lyödään mailalla nilkkoihin monta kertaa ihan vain vahingossa.
Taru pelkäsi kuollakseen jäädä yksin, sillä kulman takaa voisi tulla Mane. Kerran Mane oli puristanut kurkusta ja työntänyt käden Tarun housuihin ja juossut kertomaan kaikille, että hänen kätensä haisi Tarun pillulta.
Tarun äiti soitti kouluun, opettajan mukaan ongelmia ei ole. Opettaja soitti Tarun äidille kerran: äidin olisi hyvä tulla apuun, koska Tarun päätä taotaan aidan metallitolppaan. Opettaja pyysi Tarua miettimään, millä tavalla Taru itse on ärsyttävä.
Lukiossa Taru ehti olla kaksi viikkoa ennen kuin tajusii painajaisen olevan ohi. Mane kavereineen oli mennyt ammattikouluun.
Aikuisena Taru valmistui lääketieteen lisensiaatiksi ja erikoistui urologiaan. Kun vastaanotolle saapui mies joka valitti virtsaamisen sattuvan, yksi näyte pitkällä pumpulipuikolla virtsaputkesta olisi riittänyt. Taru otti niitä varmuuden vuoksi viisi, rauhassa ja ajan kanssa. Ynisevälle ja itkuiselle miehenne Taru ojensi nenäliinan, että saisi pyyhkiä kasvonsa. Taru koki vuosien opiskelun kannattaneen, kun Mane lähti vastaanotolta heikosti kävellen ja kalpeana.

Eoin Colfer: Toivomuslista

Hyvät ihmiset menevät taivaaseen ja pahat helvettiin. Mutta miten käy Mein, joka on kumpaakin puoliksi? Hän saa vielä yhden tilaisuuden korjata tilikirjansa saldoa...

Ihan kiva kirja Artemis Fowlien kirjoittajalta. Idea ihan kiva. Kokonaisuudessaan ihan kiva. Olen lukenut ennenkin.

Bad movie time

Joskus käy niin, että tulee katsoneeksi huonoja elokuvia. Näin on nyt käynyt. Koitin eilen katsoa The Ugly Truthia. Mainosten ja pääosassa olevien näyttelijoiden (Katherine Heigl ja Gerar Butler) perusteella kuvittelin sen olevan hyväkin. Olihan se hauska, mutta myös hyvin kliseinen. Leffassa oleva rakkaustarina lähinnä ällötti.

Toinen on vampyyriraina Bloodrayne. Ilmeisesti olin joskus päättänyt katsoa tämän, koska tässä on vampyyreita. No eipä olisi kannattanut vaivautua. Juonesta en päässyt kiinni mitenkään, taistelukohtaukset lähinnä naurattivat, samoin dialogi.

Kokeillaan joskus uudestaan.

Cassandra Clare: Varjojen kaupunki I: Luukaupunki

"Kaikki myytit ovat totta", Jace sanoi.

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clray huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.
Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltiat, vampyyrit ja ihmissudet.
Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...

Taas tällainen kirja, jonka valitsin kansikuvan perusteella. Ja onhan se vähän korni, niin kuin kuvasta näkyy. Kirjakin meni mielestäni vähän lapselliseksi, ainakin loppua kohden. Tai kliseiseksi olisi ehkä parempi sana. Juonenkäänteet olivat mielestäni vähän turhan kuluneita, ainakin kun olen lukenut enemmänkin tyylilajin kirjoja. Mutta oli tämä ihan viihdyttävä. Trilogian ensimmäinen osa, loput saatan metsästää joskus jos vastaan tulevat. Mutta tästä jäi silti vähän kliseinen maku suuhun loppujen lopuksi.

Charlaine Harris: Veren voima

Sookie Stackhouse elämää voisi luulla tylsäksi. Hän työskentelee tarjoilijattarena Merlotte'sissa ja asuu isoäitinsä kanssa vanhassa talossa Bon Tempsin pikkukaupungin laitamilla. Sookiella on kuitenkin salaisuus. Hän osaa lukea ihmisten ajatuksia, mikä ei todellakaan tee deittailusta helppoa.
Eräänä iltana baariin astuu Bill-niminen komea muukalainen, eikä Sookie pysty ilokseen lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Orastavan romanssin tiellä on vain pieni mutta: Bill on vampyyri. Ja mikä pahempaa, tämän ystäväpiiri koostuu toisita epäkuolleista.
Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, puremajälkiä ruumiissaan, Bill ja hänen verenjanoiset toverinsa vakuuttavat syyttömyyttään. Mutta kuka sitten tappaa vampyyreja tapailevia nuoria naisia? Ja kenen vuoro on seuraavaksi?

True Blood -kirja. Sarjaa katsoneena tietysti tämäkin piti lukea. Sarjan ensimmäinen osa, joten lisää on tulossa. Sookie on ärsyttävä ja tyhmä pikku bitch sarjassakin ja niin se on tässäkin. Sarjasta tuttu punaniska-aksentti änki myös tähän. Pisti melkein ärsyttämään.
Hyvä kirja silti, luen mielelläni enemmänkin. Vaikka sarjassa mässäillään seksillä aika paljon, kirjassa sitä ei ollut. Vertaa vaikkapa Pimeyden rakastajaan. Twilightiinkin tätä voi tietysti verrata, itse en osaa, koska en ole kyseistä kirjasarjaa lukenutkaan.
Suomennokset pisti taas ärsyttämään. Kirjasarjan englannin kielisissä nimissä se juttu on "Dead". (Dead Until Dark, Living Dead in Dallas yms.) ja tässä se on sitten veri. Fangbangeristä oli saatu hammashaukka.
Luin tämän parissa päivässä, True Blood-huumassani. Alkoihan samoihin aikoihin True Bloodin kolmas tuotantokausi. Hyvä kirja. Kannattaa lukea vaikka sarjaa ei olisikaan nähnyt.

Chocolat

Elikkä Pieni suklaapuoti. Nainen tyttärineen saapuu ranskalaiseen pikkukylään ja avaa suklaapuodin. Kylän asukkaat eivät kuitenkaan ole suvaitsevaisia uutta puotia kohtaan.

Odotin jotain nyyhkyleffaa, mutta ei tämä nyt minua ainakaan saanut itkemään. Nauroin kyllä muutamassa kohdassa. Pidin todella paljon. Tästäkin. Soundtrackiin varsinkin rakastuin. (Minor Swing. <3)
Niin. Ja olihan tässä Johnny Deppikin, herkullisena, niin kuin aina.

The Imaginarium of Doctor Parnassus

IMDb minusta kertoo tämän elokuvan juonen hyvin.
"A traveling theater company gives its audience much more than they were expecting."

Tämä oli hyvin kaunis elokuva. Pidin puvustuksesta, lavastuksesta ja dialogista hyvin paljon. Näyttelijävalinnatkin olivat mielestäni hyvin onnistuneita. Lily Cole oli suloinen Valentinana, samoin Andrew Garfiels Antonina.
Mielenkiintoisin oli kuitenkin Heath Ledger. En ole ennen hirveästi välittänyt Ledgeristä (ellei Dark Knightia lasketa), mutta tämän leffan jälkeen kiinnostuin. Ledgerhän kuoli kesken elokuvan kuvausten ja häntä paikkaamaan pyydettiin Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrell. Deppin ja Ledgerin yhdennäköisyys oli hämmentävä.

Pidin tästä hyvin paljon. Katson varmasti uudestaankin. Lopussa tirautin jopa pari kyyneltä. Hieno elokuva.

Reader's block

Lukeminen on vähän jäänyt. En vaan yksinkertaisesti ole jaksanut. Voisin tietysti selittää tähän, että on niin paljon tehtävää, pääsykokeita, koulu loppui ja muuta, mutta se ei ole koko totuus. En vain yksinkertaisesti jaksa enää istua nenä kiinni kirjassa. Vaikka välillä mieli tekisikin.

Olen ensi viikolla menossa kuitenkin käymään kirjastossa, katsomassa löytyisikö jotain uutta ja mielenkiintoista. Saa nähdä.