... But the sex is great. Dopea. Päivän biisi.
Sain eilen luettua Corey Taylorin Seitsemän kuolemansyntiä. Corey Taylor on siis Slipknotin ja Stone Sourin laulaja, minun idolini ja tämän kirjan myötä myös hengellinen johtajani. Mies on siunattu maailman upeimmalla lauluäänellä ja taidolla tehdä hienoja biisejä. Eikä ulkonäkökään herralla ole huonompi. Löysin Slipknotin vuosia sitten, eräs ystäväni lähetti minulle joko My Plaguen tai Vermilion Pt. 2:sen (asiasta väitellään vieläkin) ja rakastuin heti. Myöhemmin törmäsin herran toiseen bändiin, Stone Souriin ja rakastuin vielä lisää. Nyt olen käynyt Slipknotin keikalla kolmesti, olen tavannut itse herra Taylorin ja omistan molemmilta bändeiltä kaikki julkaisut.
Mutta itse kirjaan. Luin tosiaan suomenkielisen version, vaikka aluksi tarkoitukseni oli lukea kyseinen opus englanniksi. No hyvä, että en tehnyt niin. Englannin ymmärtämisessäni ei mielestäni ole mitään vikaa, mutta herra Taylor tässä nyt vain sattuu kirjoittamaan niin fiksusti, että välillä piti lukea oikein ajatuksen kanssa ja monta kertaa. Kirja on paikoin todella raskas, herra Taylor myöntää sen itsekin. Ja todella älykästä tekstiä. Kirja ei ole mikään elämäkerta, vaan pohdintaa seitsemästä kuolemansynnistä. "Mikä on julistettu hyväksi ja pahaksi ja miksi näin on tehty?"
Kirjan luettuani, rakastan tätä miestä yhä enemmän. Ja voisin nostaa herra Taylorin lähes hengellisen johtajan tasolle ja niin olen kai tehnytkin jo. Herra kirjoittaa asioista (kirjassa ja biiseissään) juuri niin kuin itse ajattelen. Erityisesti tämä kohta jäi mieleen.Silloinkin, kun People-aikakauslehti äänesti minut 50 seksikkäimmän miehen joukkoon, hätäännyin, koska kuvittelin, että minua valmistetaan Punk'd-pilaa varten.
Joku näinkin upea ihminen voi tuntea aivan samalla tavalla kuin minä. Se lohduttaa ja pistää tajuamaan, että ei ole yksinään ongelmiensa kanssa. Corey on hieno tyyppi ja toivoisin tuntevani hänet oikeastikin. Kirja kannattaa lukea vaikka Slipknotista tai Stone Sourista ei olisi ikinä kuullutkaan.
Vietin eilen myös iltaa leffan, popcornien ja viinipullon kanssa. Sivistynyttä. Leffana toimi Zombieland, poppareina Taffelin Popcorn originalit ja viininä Rüdesheimer Rosengarten, puolimakea saksalainen valkoviini. Harvemmin juon alkoholia, baarissa siiderin tai kaksi, mutta nyt iski mielihalu. Halusin tehdä Berry Coolereita, mutta en omistanut marjoja tai kunnollisia jääpaloja, joten jäi tekemättä. Berry Cooleriin siis tulee 12cl valkoviiniä, jäitä, marjoja ja spritea.
Zombieland oli aika sympaattinen, tykkäsin. Elokuvassa on neljä hyvin erilaista tyyppiä perseilemässä pitkin zombie-viruksen saastuttamaa Jenkkilää. Kuulostaa kliseiseltä, mutta sitä tämä ei ollut. Hauskaa läppää lensi ja leffa oli jännästi tehty, tuli vähän mieleen Scott Pilgrim vs. The World, joka sekin oli hyvä leffa. Niin ja popcornitkin olivat todella maukkaita, en edes polttanut yhtäkään!
Lisäksi käytin tänään ensimmäisen kerran taloyhtiön pyykkitupaa. Edellisillä kämppiksilläni on tähän mennessä ollut oma pyykkikone, jota olen saanut käyttää. Jännitti. Enkä tiedä oikein miksi. Tässä huomaa taas miten turhia asioita aina jännitän. Puhelimella soittaminenkin on yhtä helvettiä, esiintymisestä puhumattakaan. No pyykkäys sujui yllättävän kivuttomasti. Mietin koko ajan, että teenkö kaiken oikein, mitä jos kone räjähtää, onko olemassa jokin pyykkituvan käyttäytymisetiketti, jota en osaa noudattaa? Okei, pyykit koneeseen, painetaan nappia ja odotellaan ja haetaan pyykit pois. Ei sen kummempaa. Miksi siis jännitin?
Lisäksi olen hieman toipumassa tuosta aikaisemmin mainitsemastani cookblockista. Tai ainakin kävin ostamassa tarvikkeita nakkikastiketta ja broileriwokkia varten.
Täällä on nyt muutaman päivän pyörinyt riesanani pari kärpästä. En osaa (saa) tapettua niitä, enkä saa häädettyä niitä uloskaan. Miten kauan tuollainen kärpänen oikein elää?
Ehkä paras kirja ikinä! Ja munkin idoli :)
VastaaPoista