tiistai 6. huhtikuuta 2010

Glen Duncan: Minä, Lucifer


Pirullisen hauska ja viiltävän terävä kertomus pimeyden prinssin vaiheista maan päällä! Lucifer saa mahdollisuuden tutustua aistillisen olemassaolon ihmeisiin sekä kertoa oman versionsa Raamatun ja maailmanhistorian tapahtumista.

Pimeyden prinssi saa Jumalalta viimeisen tilaisuutensa pelastukseen – sillä ehdolla, että pystyy elämään suhteellisen nuhteetonta elämää maan päällä. Vanha kehno suhtautuu tarjoukseen skeptisesti ja neuvottelee itselleen koeajan: kesäloma ihmisruumiissa, bonuksena kaikki lihan ilot. Paholainen inkarnoituu masentuneen ja mitättömän kirjailijaparka Declan Gunnin ruumiiseen ja alkaa tutustua aistillisen olemassaolon ihmeisiin, laajentaa Gunnin uraa elokuvamaailmaan ja järjestää vipinää kirjailijan sotkuisiin naissuhteisiin.

Lucifer päättää myös hyödyntää uutta ruumistaan ja kirjoittaa omaelämäkerran korjatakseen ikiaikaiset väärinkäsitykset kerralla. Luciferin omaelämäkerrallinen tilitys on sarkastisen hauskaa, rienaavan älykästä kommentaaria koko länsimaisesta kulttuurihistoriasta, Raamatun tapahtumista ja paholaisviittauksilla leikittelevästä populaarikulttuurista.

Hyvin älykäs kirja. Ja hauska. Idea varsinkin, Luciferin omaelämäkerta. Valitettavasti en jaksanut lukea kirjaa loppuun asti, ei nyt. Kyllä vielä joskus. Nyt ei selvästikään ollut tämän kirjan aika.
Tyyli on hyvin hauska, Lucifer kirjoittaa hyvin. Ja joutuu sivupoluille. Lukekaa, niin tiedätte.

"Saatatte miettiä - joukkonne kovanaamat, sekopäät, nyrkkisankarit, rosvot - selviäisittekö Helvetistä tai pystyisittekö ajan koittaessa vain äijäilemään läpi siitä paskasta. No arvatkaapas: ette pystyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti