Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaelämäkerta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaelämäkerta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. elokuuta 2010

Kate Holden: Enkelivaihde


Kukaan ei koskaan kääntynyt Kate Holdenin puoleen ja sanonut ”Kokeile nyt sinäkin”, ei koskaan. Kukaan ei tuputtanut hänelle heroiinia. Mieltä vain kaihersi se ikuisen epämääräinen tunne että jäi jostakin paitsi, kun muut sukelsivat suuriin seikkailuihin. Siksi oli pakko kokeilla. Yhden kerran.

Tämä on käsittääkseni omaelämäkerrallinen romaani, ei varsinainen omaelämäkerta. Kirja siis kertoo hyvän perheen tytöstä, joka ensin sotkeutuu huumeympyröihin ja alkaa pian työskentelemään prostituoituna. Hyvä kirja, hienosti kirjoitettu ja ahmin tämän yhdeltä istumalta.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Marilyn Manson & Neil Strauss: Helvettiin ja takaisin

"Jos ihmiset ovat vihatakseen minua, haluan heidän vihaavan minua oikeista syistä."

Marilyn Mansonin omaelämäkerta. Luin kolmannen kerran jo, on tämä sen verran mielenkiintoinen opus. Alku varsinkin. Ihan vinkkinä, ei kannata lukea ruokapöydässä. Voi tulla huono olo.