Muovisen taivaan alla

Lower the flags

2011-10-14T15:30:00.000-07:00

Tuttavapiirissäni on tapahtunut kuolemantapaus. Eräs rinnakkaiskokkiluokan pojista kuoli tuossa alkuviikolla onnettomuudessa. Kyseinen poika ei ollut läheisimpiä ystäviäni, mutta hyvä tyyppi. Pistihän se hiljaiseksi ja sitten kun vielä näki miten paljon tuskaa menetys aiheutti ystävilleni, jotka olivat läheisempiä tämän pojan kanssa kuin minä.
Tämä pisti miettimään. Vietän suht paljon aikaa internetissä ja minulla on paljon ystäviä, tuttuja ja kavereita, jotka asuvat toisilla paikkakunnilla, joten emme näe, emmekä välttämättä edes juttele joka päivä. Mutta jokainen on minulle tavalla tai toisella tärkeä. Mitä sitten, jos jollekin tapahtuu jotain? Saanko minä koskaan tietää sitä? Ja kuuluuko minun loppujenlopuksi edes saada tietää tällaisista? Itselläni on muutama henkilö, joiden haluan saavan tiedon jos minulle joskus sattuu jotain vakavampaa. Toivoisin olevani myös jollekulle heistä niin tärkeä, että minulle kerrottaisiin.
Näitä ajatellessani yritin miettiä miten reagoisin jos kuulisin jonkun läheisen ystäväni kuolleen. En osaa kuvitella tilannetta. En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa minulle oikeasti läheinen ihminen on kuollut. Tunne on varmasti musertava.

Kovin on surumielinen tämä postaus, mutta tällä hetkellä on tällainen fiilis. Tässä vielä lopuksi asentavaa musiikkia: http://www.youtube.com/watch?v=YyqDFJ-4E1k
Olen huomannut, että kun masentaa ja on paha olla, niin silloin kuuntelen biisejä, jotka ovat masentavia ja surumielisiä. Sitten tulee vain pahempi olla. Kumma juttu. Ei mitään pikkuponeja, jotka kakkivat vaahtokarkkeja ja piereskelevät sateenkaaria.

"You have stolen me"

2011-08-02T13:33:00.000-07:00

"And I am here to claim me back."

Kävin maanantaina katsomassa uusimman Pirates of the Caribbeanin (On Stranger Tides). Eli rakkaan lempipiraattimme Jack Sparrown (Johnny Depp) seikkailut jatkuvat, tällä kertaa ilman Elizabethia (Keira Knightley) ja Williä (Orlando Bloom). Minkä allekirjoittanut laskee hyväksi asiaksi, koska Will oli lähinnä hyödytön, rasittava ja pakollinen nättipoika ja Elizabeth on nyt muuten vain rasittava. (Sunken chest with no booty.) Silti kuitenkin leffaan oli saatu ängettyä imelä rakkaustarina kahden mielestäni lähes yhtä tylsän hahmon välille.

Stranger Tides on siis Pirates of the Caribbean-leffasarjan neljäs osa. Jack ja kumppanit lähtevät etsimään Nuoruuden lähdettä vieraille vesille. Vanhoista leffoista mukana on tietysti Jack sekä ah, niin hurmaava, kapteeni Barbossa (Geoffrey Rush). Lisäksi kuvioissa pyörii Gibbs. Mukaan on uusiksi hahmoiksi saatu Mustaparta (muistuttaa minusta liikaa Davy Jonesin ja Barbossan risteytystä, ei mitään uutta siis) ja Angelica (Penelope Cruz), joka on Mustaparran tytär ja törkeästi, lähes kaksimielisesti vihjaillen, Jackin rakastajatar. Jackin ja Angelican välillä onkin koko leffan ajan hirveä kaksimielinen lataus, mikä on paikoin aika häiritsevä.

Harmittavasti tästä neljännestä osasta on hävinnyt se taika, joka ensimmäisissä osissa oli, mutta kyllä tämänkin katsoi, ihan vaan rakastettavien hahmojen takia. Jack Sparrow on ehdottomasti Johnny Deppin parhaita hahmoja ja Hector Barbossa vain sulattaa sydämeni. Lisäksi muodokas ja sähäkkä Penelope Cruz oli mukavaa vaihtelua Keiralle. Saatan syyllistyä hieman fanityttöilyyn tätä ylistäessäni, mutta minkäs sille mahtaa. Hienoja elokuvia.

Minun olisi siivottava. Siivosin kyllä eilen. Ja tänään on siivottava lisää. Nimittäin äiti tulee käymään kaupungissa. Oikeastaan on aivan sama vaikka jättäisin siivoamatta, ei lopputulos kelpaa kuitenkaan. Mutta nyt olen alkanut katsoa kriittisesti tätä kämppää ja huomannut hirveitä epäkohtia siivouksessa. Rupesi ällöttämään ja ahdistamaan. Pitäisi saada tämä kerralla siivottua oikein kunnolla, mutta kun olen vain niin auttamattoman laiska.

Lisäksi näin yöllä hämmentävää unta. Omistin superälykkään saksanpaimenkoiran, joka ilmeisesti ennen oli ollut mies. Ja komea sellainen. Pakenimme koiran kanssa jostain maanalaisesta sokkelosta ja kun pääsimme kadulle, pohdimme, että näyttää aika epäilyttävältä kulkea niin, että koira on irti. Menimme siis ostamaan pantaa ja hihnaa koiralle. Hihnakaupan myyjänä oli Vernon Dudley. Uni päättyi siihen, kun olin maksamassa hihnaa. Kummallista.

Ja eilen, 2.8., tuli vuosi täyteen Jyväskylässä asumista.

Huomenna (torstaina) siis suunnistan Turkuun, perjantaina Klubille katsomaan Kill the Romancea ja Machinae Supremacya, sitten jossain vaiheessa takaisin Jyväskylään ja tiistaina alkaa sitten koulu. Mihin tämä kesäloma oikein hävisi?

The one I love, I hate

2011-07-30T13:45:00.000-07:00

... But the sex is great. Dopea. Päivän biisi.

Sain eilen luettua Corey Taylorin Seitsemän kuolemansyntiä. Corey Taylor on siis Slipknotin ja Stone Sourin laulaja, minun idolini ja tämän kirjan myötä myös hengellinen johtajani. Mies on siunattu maailman upeimmalla lauluäänellä ja taidolla tehdä hienoja biisejä. Eikä ulkonäkökään herralla ole huonompi. Löysin Slipknotin vuosia sitten, eräs ystäväni lähetti minulle joko My Plaguen tai Vermilion Pt. 2:sen (asiasta väitellään vieläkin) ja rakastuin heti. Myöhemmin törmäsin herran toiseen bändiin, Stone Souriin ja rakastuin vielä lisää. Nyt olen käynyt Slipknotin keikalla kolmesti, olen tavannut itse herra Taylorin ja omistan molemmilta bändeiltä kaikki julkaisut.
Mutta itse kirjaan. Luin tosiaan suomenkielisen version, vaikka aluksi tarkoitukseni oli lukea kyseinen opus englanniksi. No hyvä, että en tehnyt niin. Englannin ymmärtämisessäni ei mielestäni ole mitään vikaa, mutta herra Taylor tässä nyt vain sattuu kirjoittamaan niin fiksusti, että välillä piti lukea oikein ajatuksen kanssa ja monta kertaa. Kirja on paikoin todella raskas, herra Taylor myöntää sen itsekin. Ja todella älykästä tekstiä. Kirja ei ole mikään elämäkerta, vaan pohdintaa seitsemästä kuolemansynnistä. "Mikä on julistettu hyväksi ja pahaksi ja miksi näin on tehty?"
Kirjan luettuani, rakastan tätä miestä yhä enemmän. Ja voisin nostaa herra Taylorin lähes hengellisen johtajan tasolle ja niin olen kai tehnytkin jo. Herra kirjoittaa asioista (kirjassa ja biiseissään) juuri niin kuin itse ajattelen. Erityisesti tämä kohta jäi mieleen.

"Kärsin luultavasti maailman huonoimmasta itsetunnosta. Kun katson peiliin, kuva tuntuu vääristyvän. En ole koskaan pystynyt katsomaan itseäni ilman että etsisin virheitä ja repisin itseni hajalle. On minulla hyviäkin päiviä, mutta huonon minäkuvan vuoksi olen usein lamaantunut. Kun saa kuulla dissausta pienen ikänsä, alemmuuden tunne ei katoa koskaan kokonaan. ... Silloinkin, kun People-aikakauslehti äänesti minut 50 seksikkäimmän miehen joukkoon, hätäännyin, koska kuvittelin, että minua valmistetaan Punk'd-pilaa varten."

Joku näinkin upea ihminen voi tuntea aivan samalla tavalla kuin minä. Se lohduttaa ja pistää tajuamaan, että ei ole yksinään ongelmiensa kanssa. Corey on hieno tyyppi ja toivoisin tuntevani hänet oikeastikin. Kirja kannattaa lukea vaikka Slipknotista tai Stone Sourista ei olisi ikinä kuullutkaan.

Vietin eilen myös iltaa leffan, popcornien ja viinipullon kanssa. Sivistynyttä. Leffana toimi Zombieland, poppareina Taffelin Popcorn originalit ja viininä Rüdesheimer Rosengarten, puolimakea saksalainen valkoviini. Harvemmin juon alkoholia, baarissa siiderin tai kaksi, mutta nyt iski mielihalu. Halusin tehdä Berry Coolereita, mutta en omistanut marjoja tai kunnollisia jääpaloja, joten jäi tekemättä. Berry Cooleriin siis tulee 12cl valkoviiniä, jäitä, marjoja ja spritea.
Zombieland oli aika sympaattinen, tykkäsin. Elokuvassa on neljä hyvin erilaista tyyppiä perseilemässä pitkin zombie-viruksen saastuttamaa Jenkkilää. Kuulostaa kliseiseltä, mutta sitä tämä ei ollut. Hauskaa läppää lensi ja leffa oli jännästi tehty, tuli vähän mieleen Scott Pilgrim vs. The World, joka sekin oli hyvä leffa. Niin ja popcornitkin olivat todella maukkaita, en edes polttanut yhtäkään!

Lisäksi käytin tänään ensimmäisen kerran taloyhtiön pyykkitupaa. Edellisillä kämppiksilläni on tähän mennessä ollut oma pyykkikone, jota olen saanut käyttää. Jännitti. Enkä tiedä oikein miksi. Tässä huomaa taas miten turhia asioita aina jännitän. Puhelimella soittaminenkin on yhtä helvettiä, esiintymisestä puhumattakaan. No pyykkäys sujui yllättävän kivuttomasti. Mietin koko ajan, että teenkö kaiken oikein, mitä jos kone räjähtää, onko olemassa jokin pyykkituvan käyttäytymisetiketti, jota en osaa noudattaa? Okei, pyykit koneeseen, painetaan nappia ja odotellaan ja haetaan pyykit pois. Ei sen kummempaa. Miksi siis jännitin?

Lisäksi olen hieman toipumassa tuosta aikaisemmin mainitsemastani cookblockista. Tai ainakin kävin ostamassa tarvikkeita nakkikastiketta ja broileriwokkia varten.

Täällä on nyt muutaman päivän pyörinyt riesanani pari kärpästä. En osaa (saa) tapettua niitä, enkä saa häädettyä niitä uloskaan. Miten kauan tuollainen kärpänen oikein elää?

Fuck you I won't do what you tell me

2011-07-29T14:10:00.000-07:00

Rage against the Machineeee. Soinut päässä koko päivän, piti saada ulostettua se johonkin.

Kämppisasia selvisi. Uusi kämppis tuli, vanha lähti, sitten uusikin lähti ja nyt asustelen tässä yksinäni elokuun loppuun. Uusi kämppis siis toi kamansa tänne ja muuttaa itse sitten ennen koulun alkua elokuussa. Todella mukava tyyppi, samoin vanhemmat. Eikä voi olla huono ihminen, koska häneltä löytyy kaikki Matrix-leffat sellasessa keräilyboksissa sekä Neo-figuuri ja Opethin paita. Ei voi olla! Ainoa vain, että tällä uudella ei ole pyykkikonetta. Mutta näillä näkymin olen itse ostamassa sellaista. Eipä tarvitse pyykkitupaa käytellä sitten.

Vanha kämppis jätti perinnöksi kuolleen rahapuunsa.

En osaa enää tehdä ruokaa. Tai siis, osaan, mutta en osaa keksiä mitään. Tai ei vain tee mieli syödä. Cookblock, kuten ystäväni keksi. (Kuulostaa kovasti eräältä toiselta tunnetulta blockilta.) Minulla on yleensä täydellinen visio siitä, mitä ruokaa haluan tehdä. Nyt ei vaan onnistu. Olen syönyt kaupan valmispitsan ja tänään väkersin salaatin, mutta eivät nekään maistu. Nyt on kyllä niin perkeleellisen kuuma, että en yhtään ihmettele. Täytyy selailla reseptivihkosta ja keksiä jotain.
Kokeilin myös uutta ("uutta") kokkiveistäni, jonka sain isältä lahjaksi. Joku Victorinoxen hieno ja kallis ammattilaisveitsi. Ja leikkaa kuin unelma. Jos olisin yhtään viiltelyyn päin suuntautunut, olisin taivaassa.

Lisäksi Kela oli tänään todella nopea. Kävin viemässä hakemuksen lainan takauksesta ja iltapäivällä postilaatikossa oli jo päätös! (Oikeasti olin hakenut takausta jo aikaisemmin, mutta en vaan muistanut sitä.)

2011-07-27T12:14:00.000-07:00

Tänään ei jaksa kirjoittaa.

Fashion show for the poor

2011-07-26T12:47:00.000-07:00

Siivosin tänään vaatekaapin. Eli revin kaiken kaapista sängylle, vähän sovittelin, viikkasin nätisti uudestaan, totesin, etten käytä noin puolta vaatekaappini sisällöstä ja muutamaa vaatekappaletta pitää vähän muokata. Sukkiakin on jostain mystisesti ilmestynyt aivan liikaa, samoin epäsopivia rintaliivejä. Lisäksi vaatekaappini sisältö on 99 prosenttisesti musta. Yksitoikkoista? Ehkä.
Suosittelen kyllä vaatekaapin läpikäymistä. Löytyy aina vaatteita, joista innostua. Sitten niitä käyttää pari kertaa ja taas unohtuvat kaapin pohjalle, kunnes tekee seuraavan siivouksen. Melkein kuin ostaisi uusia. Tuleepahan halvaksi näin opiskelijabudjetilla.

Löysin taas Kornin pitkästä aikaa.

Papapapapaparazzi

2011-07-25T14:19:00.000-07:00

Lady Gaga on kalju ja Amy Winehouse kuollut. Mitä vielä? Justin Bieber onkin nainen?
Katselin eilen yöllä aamuneljän aikaan Lady Gagan videon Paparazzi. Olen aina tykännyt kyseisen naisen videoista. Varsinkin Bad Romance ja Alejandro ovat lemppareitani.
Mietin, että millaista mahtaa olla Lady Gagan seksielämä. Pukeutuuko leidi samanlaisiin asuihin kuin videoissaan ja muuta jännää. Vai onko se sellaista peiton alla pimeässä lähetyssaarnaajassa nysväämistä. Niin, tällaista minä mietin.
Paparazzissa esiintyy myös Alexander Skarsgård, skandinaavikomistus True Bloodista. Kaksimetrinen vaalea skandinaavi vampyyrina, mikäpä sen ihastuttavampaa. Eräs tuttavani on myös suht vaalea, komeakin ja pitkä. Joten pakkohan näistä kahdesta on paritus saada aikaiseksi. Hurr.

Niin, kämppisasia. Sain aamulla tekstiviestin uudelta kämppikseltäni. Tämä on tuomassa tavaroitaan tänne torstaina tai perjantaina (tänään on siis maanantai) ja itse asettuu taloksi elokuun lopulla. Ei siinä mitään, uudet ihmiset on kivoja. Mutta kun täällä pyörii vielä tuo vanha kämppis, eikä se tee elettäkään, että olisi poistumassa täältä. No, ehkä täällä on loppuviikosta sitten vähän ruuhkaista. Asun siis kahden hengen solussa. Tää on mun mielestä ihan mukava, ainoana miinuksena tuo tämän hetkinen kämppis ja, että kämppä sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa. Huoneen ikkunat ovat pyörätielle päin ja pyörätie on reilun kahden metrin päässä ja samalla tasolla kuin ikkunat. Tykkäisin pitää verhoja auki, mutta kun on tuo pyörätie.

Kävin vähän kaupungilla pyörimässä. Mukaan tarttui mustat farkut (jotka haisevat, hyrr), tavallinen musta t-paita (aion leikellä sen) ja H&M:ltä (kyllä, juuri sieltä) tälläinen musta miesten paita jossa on renkaita ja teksti "Closed circuit". Mielestäni ihan hieno ja maksoikin vain vitosen, joten otin rätin mukaani. Lisäksi löysin unelmieni päiväpeiton. Se on tummanliila, muuta ei tarvita. Harmi vain, että en osaa sellaista käyttää.

Tänään on soinut aika ahkerasti Slipknot ja HIM.

Uuden aikakauden aamu

2011-07-24T16:05:00.000-07:00

Oikeastihan nyt on yö (klo 2:06), joten otsikko on harhaanjohtava. Pahoittelen. Ja on muuten Leijonakuninkaasta lainattu! Eräs lempielokuvistani tuota. Ikinä. Mutta tuota, eksyin vallan aiheesta.
Olen pitkään haaveillut blogista mihin kirjoitan joka päivä. Ihan vaan sen takia, että voin itse lukea sitä taaksepäin ja muistella. Jos en muuta keksi, niin kirjoitan sen päivän kauppalistan. Kaikki mietteet, arkiset asiat, muistettavat, uudet löydöt, tuttavuudet ja muut. Saattaa olla hieman kunnianhimoinen tavoite, mutta yritetään! Jätän nuo kirja-arvosteluhässäkät tuonne muhimaan ja melko varmasti kirjoittelen sitten uusiakin kun tulee mielenkiintoisia kirjoja vastaan. Esimerkiksi tällä hetkellä luen Corey Taylorin (ah, my man) kirjaa nimeltä Seitsemän kuolemansyntiä. Mutta lisää siitä myöhemmin.

Tänään kävin lenkillä. Koska olen päättänyt, että on aika tehdä itselleen jotain, eikä vain rypeä kotona itsesäälissä. Harmittaa hieman, kun en tajunnut hyödyntää hienoja lenkkireittejä Turussa vielä asuessani. Oli pururataa ja jokirantaa, ihan parin sadan metrin päässä kämpältä. No, ei tässä Jyväskylän järvimaisemassakaan onneksi moittimista ole. Eilen lähdin lenkille, koska vitutti. Lenkin jälkeen tuntui yllättävän hyvältä. Endorfiinit, kenties? Tänäänkin tuntui siltä, että olisin halunnut heti kotiinpäästyäni lähteä uudestaan. Aikomukseni on koulun alkamisen jälkeen ottaa yhteys terkkariin ja kertoa haluavani ravintoterapeutille. Haluan tietää, mikä mun ruokailutottumuksissani on vikana. Ja tehdä asialle jotain.
Lenkkeilyn lisäksi leivoin suklaamuffinsseja, joten lenkki taisi olla vähän +-0. Ei niistä kauniita tullut, mutta hyviä. Vähän liikaa korppujauhoa ehkä vuuassa, mutta silti. Varsinkin kun ovat olleet jääkaapissa hetken. Namia. (Seuraava kohta saattaa sisältää tuotesijoittelua.) Muffinssien (tai cupcakeja ne kai virallisesti on) ohje löytyy Valion kuningatar-rahkapurkin etiketin takaa. Vähän sovellettuna saa hyviä suklaamuffinsseja. Ja rahkakin on ihan hyvää vaikkakin opiskelijabudjetilla aika törkeän kallista. Lisäksi tein kauraleipää (tosi hyvää ja täyttävää) ja perunoita ja kanaa kermakastikkeessa. Oon sitä mieltä, että joku saa musta vielä hyvän vaimon. Ainakin keittiön puolella, siitä siivoamisesta ja tiskikoneena olemisesta en hirveesti välitä.

Asiaan liittyen, selailin tänään Suomi24:n treffipalstaa ja harkitsen tekeväni oman profiilin sinne. Löysin jopa ison ja söpön ex-turkulaisen hipinretaleen sieltä johon ajattelin ottaa yhteyttä. We'll see. Onko se noloa hakea seuraa treffipalstalta? Vai onko se nykyään jo ihan hyväksyttävää? Itse en baareissa juuri viihdy niin ehkä tämä on toimiva tapa. Mietin montaa juttua liittyen tähän. Entä jos joku tuttu löytää profiilini? Onko se maailmanloppu? Onko minulla sitten loppuelämäni otsassa leima. "Haki seuraa internetistä". Ja olisiko se lopulta niin paha asia? Nyt tässä kirjoittaessani se ei tunnu niin nololta. Vai onko asia niin, kuin eräs Iltalehden toimittaja asian ilmaisi? Että netistä hakevat seuraa vain rumat, epätoivoiset ja nörtit. ( Linkki kyseiseen juttuun, ihan mielenkiintoinen luettava ) Itse pidän itseäni vähän noina jokaisena. Että ehkä tää on sittenkin mun juttu.

Tuota treffipalstaprofiilia tehdessä tuli vastaan nimimerkki. Olenko siellä sillä nimimerkillä kuin muuallakin, vai pitäisikö keksiä kokonaan uusi? Mietin eri vaihtoehtoja, omaan nimeenhän sen pitäisi jotenkin sopia. Kaverinkin kanssa pohdittiin, tämä heitti kaikkia Rosiinaa ja Rosaania. Nimenihän on siis Roosa, hyvää iltaa vaan neideille ja herroille. Sitten mieleen tuli Rouslain. Tähän liittyy jännä tarina. Ala-asteella täytin vuosia (niinkuin joka vuosi) pidin synttärit ja sitten kutsuin tietysti kavereita kylään. Pari poikaakin tuli paikalle, kutsukaamme toista vaikka Joonataniksi (nimi muutettu). Joonatan antoi mulle lahjaksi kirjan. Päähenkilönä oli Roosa-Liina, eli Rouslain. Kirjassa Rouslain rakastuu poikaan, jolla on sama nimi kuin tällä pojalla, joka antoi mulle tämän kirjan. Itse olin silloin ihastunut kyseiseen poikaan. Kuulostaa söpöltä, vuosisadan rakkaustarinalta, joka kariutui siihen, että kyseisestä pojasta tuli myöhemmin eräs koulukiusaajistani. En tiedä, missä Joonatan pyörii nyt. Viimeksi kun kuulin juttua, niin hän opiskeli amiksessa autoasentajaksi.

Kello on nyt 2:59. Hyvä aika lopettaa.

Deborah Spungen: Nancy

2011-03-11T08:54:00.000-08:00

Nancy on äidin näkökulmasta kerrottu tositarina, joka päättyi 70-luvun loppupuolella murhenäytelmään ja sensaatiolehtien otsikoihin. Nancy nousi kuuluisuuteen Sex Pistols -yhtyeen basistin Sid Viciousin tyttöystävänä. Mediassa Nancy nähtiin epätoivoisena bändärinä ja narkkarina.
Nancyn äiudin tuskasta syntynyt kirja on tarina itsetuhoon pyrkivästä nuoresta tytöstä. Lisäksi se on puolustuspuheenvuoro niiden vanhempien puolesta, joilla on vaikeita lapsia. Nancyn käytöksessä oli jo nuorena väkivaltaisia piirteitä. Vaikka hän menestyi koulussa, hänet erotettiin väkivaltaisuuden vuoksi. Teini-ikäisenä hän sekaantui huumeisiin. Ongelmien taustalla oli oletettavasti lääkäreiltä huomaamatta jäänyt skitsofrenia.

Koskettava ja surullinen tositarina. Tykkäsin.

Tiina Lymi: Susi sisällä

2010-11-24T05:11:00.000-08:00

Vesa on täydellinen aviomies. Hän antaa vaimolleen Tuulalle laskuvarjohypyn synttärilahjaksi, ostaa kukkia ja kalliita astioita, ei juo, ei lyö, puhuu ja pussaa. Hän on hyvä isä kahdelle lapselle, insinööri ja oikea luottojätkä. Mutta. Jossain välissä Vesa ehtii suutelemaan tuntematonta naista kadulla. Onko harha-askel ainoa vai onko niitä enemmän.

J.R. Ward: Herätetty rakastaja

2010-10-31T02:38:00.000-07:00

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko. Entinen veriorjan, Zsadist kantaa yhä kärsimyksen ja nöyryytyksen täyttämän menneisyytensä arpia. Hillittömästä raivostaan ja julmista teoistaan tunnettua villiä taistelijaa pelkäävät yhtä lailla niin ihmiset kuin vampyyrit. Viha on Zsadistin ainoa kumppani ja kauheuksien tekeminen tämän ainoa rakkaus - kunnes soturi pelastaa Harvennuskunnan kynsistä kauniin vampyyrinaaraan. Bellaa alkaa heti kiehtoa Zsadistista kihisevä voima. Zsadistin tarve kostaa Bellan vangitsijoille ajaa kuitenkin uroksen hulluuden rajoille. Bellan on autettava rakastajaansa parantamaan menneisyyden haavat ja löytämään tulevaisuus naaraan rinnalla.

Tähän mennessä paras sarjan kirjoista. Vaikka juoni oli taas samanlainen (vampyyri tapaa tytön, rakastuu jne jne), pidin tästä hyvin paljon.

Anonyymi: Herra Jackin ihmeellinen huone

2010-10-27T07:18:00.000-07:00

Herra Jackin tarina on häpeilemättömän rohkeaa eroottista leikkiä. VIattomalta näyttävä huone englantilaisen herrasmiehen asunnossa kätkee sisäänsä ketjuja ja kahleita, pehmeät tuolit ja sohvat muuttuvat petollisiksi ansoiksi. Yläluokan ladyt ja palvelustytöt joutuvat yksi toisensa jälkeen herra Jackin armoille.

Niin. En oikein tiedä tästä. Hirveää pornoa, todellakin k18-materiaalia. Koska kirjoittaja on anonyymi, pistää miettimään, että onko näin tapahtunut oikeasti vai onko kirjoittaja vain hävennyt omaa tuotostaan niin, että on päättänyt jättää nimensä pois. Tuli likainen olo, kun luki tätä.

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

2010-10-24T10:59:00.000-07:00

Tukholmaa pitkään koetellut helleaalto jännittyy kaupungin ylle valtaisaksi sähkökentäksi - kuin käänteiseksi sähkökatkokseksi. Taivaalla ei näy pilveäkään jännityksen yhä voimistuessa.

Pian. Tapahtuu. Jotain.

Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa, ilman pamahdusta tai romahdusta. Eläkkeellä oleva toimittaja Gustav Mahler kutsutaan ruumishuoneelle, missä kuolleet ovat heränneet henkiin. Kauhistuttava tilanne herättää lapsenlapsensa vastikään menettäneessä Gustavissa toivon: ehkä kuolleet nousevat myös haudoistaan.

Tiedemiehet yrittävät selvittää kauhistuttavan ilmiön syytä, ja viranomaiset ryhtyvät yhä äärimmäisempiin toimenpiteisiin suuren yleisön ja surevien omaisten rauhoittamiseksi. Vain harva pysähtyy kysymään, mitä kuolleet elävistä oikeastaan haluavat.

Kun tarkemmin mietin, kirjassa ei missään välissä selvinnyt, että miksi kuolleet heräsivät henkiin. Ja tekivätkö ne sen vapaaehtoisesti vai oliko kyseessä vain jokin oikku. Mutta kirja oli hyvä. Erittäin hyvä. Kirjassa oli taas paljon hahmoja, joita seurattiin joten tämä saattaa vaikuttaa hieman sekavalta. Mutta samalla kaavalla ovat edenneet kirjailijan muutkin kirjat ja pidän tästä ominaisuudesta.
Tämä pisti myös ajattelemaan, että mitä jos näin kävisi oikeasti. Ja kun tapahtumapaikkana oli kuitenkin Tukholma, joka on aivan tuossa lähellä. Niin. Lukekaa pois.

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

2010-10-17T02:33:00.001-07:00

On säteilevän kirkas helmikuun päivä Roslagenin saaristossa Itämerellä. Anders, Cecilia ja heidän kuusivuotias tyttärensä Maja hiihtävät kotoaan Domaröstä läheiselle majakkasaarelle. Perillä Maja katoaa kuin tuhka tuuleen. Lumiselta jäältä ei löydy edes jalanjälkiä.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin menetyksensä musertama Anders palaa yksin Domaröhön. Eräänä aamuna hän huomaa tuvan pöytään kaiverretun tuoreen tekstin: KANNA MINUA.

Samaan aikaan joku alkaa piinata saaren asukkaita. Ihmisten postilaatikoita tuhotaan, taloja palaa maan tasalle ja joku tai jokin liikkuu äänekkäästi öisessä metsässä. Myös meri liikehtii levottomasti, kuin varoittaakseeni syrjäisen saaren asukkaita. Tapahtumat näyttävät kietoutuvan Majan selittämättömään katoamiseen - ja saaren tummaan, salattuun historiaan.

Pidin kovasti kirjailijan esikoisteoksesta, Ystävät hämärän jälkeen, joten myös tämä oli pakko lukea. Alku oli erittäin mielenkiintoinen. Kirjailijalla on kovasti kerrottavaa saaren historiasta, ihmisistä ja tapahtumista. Välillä pisti miettimään, että miten tämä nyt liittyy kirjaan ollenkaan, mutta silti se oli mielenkiintoista luettavaa. Jossain vaiheessa kirja alkoi muuttua lennokkaammaksi ja loppu alkoi mennä jo hieman yli. Tai ei yli, mutta jotenkin vain.. En oikein osaa selittää. Selittämättömäksi. En ehkä keskittynyt kirjaan niin hyvin kuin olisi pitänyt, joten osa saattoi mennä minulta vähän ohi. Pidin kirjasta silti paljon, vaikka se ei Ystävien tasolle ihan mielestäni ylläkkään.

Niiden, jotka tosissaan pelkäävät vettä, ei kannata kyllä tätä kirjaa lukea.

Robin Hood

2010-10-16T09:53:00.000-07:00

Uusin Robin Hood. Mielestäni todella monimutkainen elokuva. Olihan se hienosti tehty ja puvustukset olivat upeita, samoin kuvausympäristöt, mutta silti sen monimutkaisuus jotenkin söi elokuvanautintoa. Samoin myös Russel Growe, en tykkää yhtään.
Ihan ok leffa, sanoisin.

Samalla tuli testattua myös erään tuttavani kotiteatteri, johon rakastuin ihan täysin. Nautin siitä jopa enemmän kuin elokuvasta itseasiassa.

Sin City

2010-10-16T09:49:00.000-07:00

Tämän elokuvan katsoin oikeastaan jo todella kauan sitten, en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä.

Elokuva kertoo siis kolmesta ihmisestä, jotka asuvat Basin Cityssä ja he ovat sotkeutuneet kaupungin väkivaltaiseen ilmapiiriin.
Minusta elokuva oli hienosti tehty, jotenkin sarjakuvamainen. Vaikka se tuntui todella monimutkaiselta paikoitellen, sen jaksoi silti katsoa loppuun. Tämän tulen katsomaan vielä uudestaankin.

Blade III: Trinity

2010-10-10T12:06:00.000-07:00

Bladen tarina jatkuu, tällä kertaa avun kera, kun mukaan kuvioihin tulee ryhmä nimeltään Nightstalkers. Blade tulee tarvitsemaan heidän apuansa kohdatessaan haastavimman vastustajansa ikinä: itse Dracula on kuvioissa mukana.

Jostain syystä pidän Blade-leffoista. (Kuten aikaisemmista kirjoituksista saattaa huomata.) Hahmo on ihastuttava, ei oikein tiedä, onko Blade hyvä vai paha. Se kiehtoo. Lisäksi leffat ovat olleet hyvin tehtyjä. Edelleen taistelukohtaukset on pidetty suht realistisina, ei mitään liian yliampuvaa. Mitä nyt helvetillisen kokoinen monsterivampyyri pyörii kuvioissa välillä ja muuta hauskaa. Ja vampyyripomeranian.
Wesley Snipes on mukavan karun näköinen mies esittämään Bladea. Häiritsevän väriset silmät tosin. Eipä siinä. Pidän tosi paljon. Ainoa vaan, että vampyyreista jotenkin tuntuu puuttuvan jotain. Mielestäni niillä kuuluisi olla jonkinlaisia erikoisvoimia, mutta näiltä ne tuntuvat puuttuvan kokonaan. Viihdyttäviä leffoja silti.

Blade II

2010-10-09T12:14:00.000-07:00

Bladella jatketaan. Sama kaava kuin edellisessä, tällä kertaa Blade on vampyyreiden puoella, kun ihmis- ja vampyyrikuntaa uhkaa uudenlainen rotu, joka on immuuni hopealle ja valkosipulille. Vampyyriyhteiskunta pyytää Bladea avukseen, mutta lopulta Blade huomaa tulleensa petetyksi..

Ensimmäiseen verrattuna tämä oli jo vähän tylsä, mutta hyvä silti. Tappeluissa alkoi olla vähän enemmän Matrixista tuttuja elementtejä (ilmassa holtittomasti lentelyä ja hidastettuja luoteja), mutta ei silti liikaa. Vielä pysyttiin melko realistisina.

Blade on vaan niin ihana. Olen rakastunut tylyihin miehiin.

Blade

2010-10-09T12:00:00.000-07:00

Blade, daywalker, on vampyyrinmetsästäjä, joka on puoliksi kumpaakin. Hänellä on vampyyreiden voimat, mutta ei niiden heikkouksia.

Tällaisia vampyyreiden pitää olla. Voimakkaita, vihaisia, ja verenhimoisia, ei mitään kimaltelevia hinttejä, jotka juoksevat ihmisnaisten perässä. Mielestäni Bladen pitäisi vierailla eräässä nimeltämainitsemattomassa leffassa, jossa näitä kimaltelevia vampyyrin irvikuvia pörräilee.

Leffa oli hienosti tehty. Ei mitään ylimääräistä mielestäni. Ei yliampuvia Matrix-elementtejä lainaavia tappeluita tai muutakaan erikoistehosteilla leikkimistä.

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

2010-10-09T03:37:00.000-07:00

Parikymppiset amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina Poole ovat toistensa peilikuvia. He kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä kaksoissisaresta Elspethistä, kun heille kerrotaan, että he ovat perineet tämän asunnon Lontoon Highgaten hautausmaan liepeiltä.
Erottamattomat kaksoset muuttavat Lontooseen uudesta vapaudesta riemuiten ja alkavat rakentaa tädin asunnosta omaa kotiaan. Pian Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy etsimään omaa identiteettiään. Julia närkästyy heikomman sisarensa itsenäistymispyrkimyksistä, mutta löytää itselleenkin projektin: pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän naapurinsa pelastamisen.
Ennen pitkää Julia ja Valentina saavat huomata, että he eivät olekaan asunnossaan kaksin. Seinien vangiksi jäänyt tädin haamu seuraa heidän jokaista askeltaan.

Tämä oli hyvä kirja. Vangitseva. Taas sellainen kirja, jonka valitsin kirjaston hyllystä ihan vain pelkän nimen perusteella. (Jyväskylän kirjaston fantasia/kauhu-hylly on kyllä rikollisen pieni.) Enkä pettynyt tälläkään kertaa. Kirjassa on paljon hahmoja, joten voisi luulla, että niiden kanssa menee sekaisin, mutta ei. Tämä oli hyvin kirjoitettu ja hahmot olivat mielenkiintoisia. Ja eläviä. Jos nyt niin voi kaikista hahmoista edes sanoa.
Tavallaan uskon yliluonnolliseen, aaveisiin ja muihin. Tätä kirjaa lukiessa oli mukava ajatella sen olevan totta. Kummittelemaan jääneet tädit ja kissat. Kannatti lukea.

Pimeyden olennot

2010-10-07T02:38:00.000-07:00

Charlaine Harris: Tanssiva kuolema
Layla LaRue LeMay on saanut kokea elämässään pahuutta enemmän kuin yhden elämän verran. Työ tanssijana vampyyrin parina ei hänen mittapuussaan aiheuta kauhua laisinkaan. Ja pian hän saa myös huomata, että kolmesataavuotias Sean O'Rourke on sydämellisempi kuin monet kuolevaiset, joita hän elämässään on joutunut kohtaamaan. Kun vanha painajainen muuttuu taas todeksi, on Sean ainoa johon hän voi luottaa.

Maggie Shayne: Iltahämärän valat
Rachel Sullivanilla on lapsesta saakka ollut tunne, että joku tuntematon kulkee hänen rinnallaan aina valmiina pelastamaan hänet. Taikauskoa tai ei, mutta antropologina hän on päättänyt selvittää, jos nyt ei kaikkea yliluonnollista, niin ainakin kotikylänsä linnaan liittyvät kauhukertomukset. Heti kylään saavuttuaan hän tapaakin mystisen ja tutunoloisen miehen, joka sanoo asuvansa linnassa.
Donovan O'Roark on ollut vainottu siitä saakka kun hän nousi kuolleista omissa hautajaisissaan. Hänen oma perheensäkin ajoi hänet luotaan. Nyt hänen nuoruudenrakkautensa sukulainen suoraan alenevassa polvessa tunkeutuu hänen elämäänsä ja linnaansa uteliaana ja pelottomana. Onko Rachel kyläläisten lähettämä syötti, vai olisiko maailma jo valmis hyväksymään hänet?

Marilyn Tracy: Aamuyön morsian
Tara Michaelsin koston päivä oli koittanut. Sisarensa muistojuhlissa hänen päämääränään oli antaa paholaisen maistaa omaa lääkettään. Paholainen oli murhannut hänen siskonsa. Yhdessä Charlenen sulhasen kanssa Tara aikoi ajaa Gavin Deveroux'n ansaan. Sen tehdäkseen hän oli valmis mihin vain, jopa pika-avioliittoon Gavinin kanssa, vaikka tänä ei edes ollut mies vaan pimeyden olento. Kiihkeän vuorokauden aikana Taran oli kuitenkin muutettava mielipiteitään hyvästä ja pahasta ja yhdessä Gavinin kanssa opeteltava elämässä tärkein: rakkaus.

Aivan järkyttävää paskaa. Siis todella järkyttävää. Tiedättekö ne kioskirakkausromaanit, joiden kannessa poseeraa Fabio-kopio? Tämä on juuri sellainen, mutta tähän on vain sotkettu vampyyreita. Vampyyri-buumin takia tietenkin. Tarinat olivat olevinaan kovin rohkeita, mutta kun orgasmia nimitetään täyttymykseksi ja miehen peenistä miehuudeksi, niin ei olla mielestäni onnistuttu. Muutenkin todella kliseistä paskaa. Tarinoiden väliin oli ripoteltu ylistäviä arvosteluja, joissa yhdessä kiteytettiin hienosti kaikkien kolmen tarinan juoni: "...kirjoittaa häpeämättömän romanttisia, hengästyttävän tunteellisia ja hyytävän jännittäviä (=lue: kliseistä paskaa) tarinoita, jotka ovat valloittaneet lukijat klassisella kaunotar ja hirviö -asetelmallaan ja joissa rakkauden voima aina lopulta parantaa hirviön." Niin.

Horton Hears A Who

2010-09-03T11:49:00.000-07:00

Horton on norsu, joka kuulee ääniä. Pienestä pölyhiukkasesta kukassa. Pölyhiukkasessa on Whoiden kaupunki ja Horton ottaa tehtäväkseen saattaa kaupunki uuteen, turvalliseen kotiin.

Horton on symppis. Ja äänenä Jim Carrey, joka tekee Hortonista vielä ihanamman. Oli kyllä hieman hassua katsoa leffaa ilman Carreyn naamanvääntelyitä. Huumori oli taas ihan munlaista. Hieman aikuiseen makuun, mutta lapsellisella otteella. Hahmot olivat ihania, vaikka se keltainen karvapallo oli hieman friikki.. Tykkäsin! Mutta se oli vähän odotettavissa, kyseessä oli kuitenkin yhdistelmä lastenleffa/Jim Carrey.

Torey Hayden: Aavetyttö

2010-08-29T05:56:00.001-07:00

Jadie ei koskaan puhunut, ei nauranut, ei itkenyt. Kun erityisopettaja Torey Hayden viimein sai taivuteltua tytön puhumaan, mikään hänen urallaan kokemansa ei valmistanut häntä siihen tuskalliseen painajaiseen, jonka Jadie hänelle paljasti. Pieni tyttö oli vankina hirvittävistä muistoista rakennetussa helvetissä, ja opettajalta vaadittiin paljon myötätuntoa, rakkautta ja suurta rohkeuttakin saada "aavetyttöä" riivaavat pahat henget karkotettua.

Tämä tarina on tosi vaikka sitä ei kirjan luettuaan uskoisi, tai haluaisi uskoa, todeksi. Nimenomaan se, että kirja on tositarina, tekee siitä karmivalla tavalla erittäin mielenkiintoisen. En lähtisi suosittelemaan tätä kenellekään herkälle.

Arthur Golden: Geishan muistelmat

2010-08-27T05:24:00.000-07:00

Tarina alkaa Japaninmeren rannan pienestä kalastajakylästä, missä rikas kauppias herra Tanaka kiinnittää huomionsa tyttöön, jolla on harvinaisen kauniit, harmaat silmät. Yhdeksänvuotias Chiyo luulee pääsevänsä miehen kasvatiksi, mutta hänet lähetetäänkin kiotolaiseen geishakouluun - sen jälkeen kun rouva Hypistelijä on varmistanut hänen neitsyytensä.
Tie silkkisten kimonoiden maailmaan on pitkä ja raskas. Chiyo joutuu raatamaan vuosikausia orjatyössä kustantaakseen elämänsä ja opiskelunsa. Lopulta tulee kuitenkin se päivä, jolloin 14-vuotias tyttö puetaan seremonialliseen asuun ja hänen hiuksistaan muotoillaan perinteinen kampaus, eroottisesti symbolinen "halkaistu kurpitsa". Chiyosta on tullut geisha Sayuri, teehuoneiden kaunistus ja varakkauden herrojen tavoiteltu statussymboli.

En edes tiennyt, että tästä on kirja olemassa. Tiesin vain elokuvan (jonka katsoinkin tuossa muutama viikko sitten). Aukko sivistyksessä siis. Joten tavallaan vahingossa lainasin tämän ja ihastuin. Pidin elokuvastakin, ehkä hieman enemmän kylläkin. Olihan se visuaalisesti hieno. Mutta kirjakin ihastutti. Paksu kirja, mutta luin sen todella nopeasti. Se kertoo myös jotain. Japanilainen kulttuuri ja samoin geishat ovat mielenkiintoisia ja molempia kuvattiin kirjassa hyvin ja realistisesti. Kirjailija on nähnyt paljon vaivaa kirjoittaessaan tätä ja toivottavasti saanut myös arvostusta työstään. Yritän löytää tämän pieneen kirjahyllyyni täytteeksi.

Marianne Käcko: Tapa minut, äiti!

2010-08-22T04:06:00.000-07:00

Katarina on vain 11-vuotias, kun hänen äitinsä Marianne huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Katarina laihtuu ja hänen käytöksensä muuttuu. Tytär syö yhä pienempiä annoksia ja lopulta elää pelkällä näkkileivällä. Hän pääsee kuitenkin hoitoon, ja lyhyen sairaalassaolon jälkeen hän on jälleen kunnossa. Muutaman vuoden päästä Katarinan elämä järkkyy uudelleen. Ennen niin suosittu ja ulospäin suuntautunut tyttö laihtuu ja kalpenee ja muuttuu sulkeutuneeksi. Katarina urheilee pakonomaisesti, eikä ruoka enää maistu hänelle. Äiti saa osakseen raivokohtauksia ja kiroilua, kun yrittää kysellä tyttärensä vointia. Edessä on uusi hoitojakso – tällä kertaa vuosien mittainen. Psykiatrisessa sairaalassa Katarina menee yhä huonompaan kuntoon ja käy ilmi, että sairaalan tarjoama hoito ei auta. Syvästi ahdistunut tyttö luulee, että ruoka tappaa hänet. Katarinan pelastukseksi koituu ruotsalainen anoreksiaklinikka, jossa keskitytään syömisen opetteluun. Siellä hän syö itse ensimmäistä kertaa lähes vuoteen – yhden maissinjyvän.

Tositarina tytöstä, joka sairastuu vakavaan anoreksiaan. Tarina on kerrottu äidin näkökulmasta ja herättää hyvin paljon tunteita. Vihasta suruun. Mielenkiintoinen opus, täytyy sanoa. Luin ihan parissa päivässä, koska en voinut laskea tätä käsistäni. Paras tähän mennessä lukemani anoreksia-aiheinen kirja.

Jouni Hynynen: Kesämies

2010-08-19T02:44:00.000-07:00

"Tämä kirja on tehty kesämiehille ja -naisille. Tämän ei luulisi olevan liian vaikeaa tekstiä lukea paikallisen juottolan terassilla tai mökillä laiturin nokassa parin kaljan jälkeen." -Jouni Hynynen.

Suomen karvaisimman rocktursakkeen kirjallinen kiihko kohdistuu tällä kertaa kesään, suomalaisten vuodenajoista rakkaimpaan. Kesämies sisältää paitsi Hynysen mietteitä suvesta ja naisista myös meheviä otteita kesäkeikkojen päiväkirjoista.

Hynynen teki sen taas. Kirjoitti kirjan nimittäin. Ja komeilee kirjansa kannessa alasti. Hynynen on ihana. Ja kirjoittaa ihanasti. Luin tämän junassa matkalla Jyväskylästä Turkuun. Vaarallista luettavaa julkisilla paikoilla. Tämä nimittäin hyvinkin varmasti aiheuttaa nauruntyrskähdyksiä ja ne taas saattavat aiheuttaa oudoksuntaa kanssamatkustajissa. Vähän tämä tuntui kyllä pakotetulta ja rahastukselta, kaikki pätkäthän olivat periaatteessa jo ilmestyneet aikaisemmin. Mutta hauska tämä silti oli.

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa

2010-08-19T01:52:00.000-07:00

Sookie Stackhousen elämä Bon Tempsin pikkukaupungissa on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Vampyyrin deittailu merkitsee valvottuja öitä ja jatkuvaa verenvähyyttä, ja pahempaa on luvassa: ensin Sookie löytää miespuolisen työkaverinsa murhattuna, sitten hänen kimppuunsa hyökkää metsästä mainadi, jonka viiltämät myrkylliset haavat tietävät varmaa kuolemaa. Sookie pelastuu täpärästi Billin pahamaineisten vampyyriystävien avulla, jotka tarjoutuvat imemään myrkyn pois Sookien verenkierrosta (ja nauttivat joka sekunnista).
Vastapalvelukseksi paikallisten vampyyrien johtaja Eric vaatii Sookieta hyödyntämään telepaatikon kykyjään kadonneen vampyyrin etsimisessä. Niinpä Sookie vetää peruukin päähänsä ja lähtee soluttautumismatkalle Dallasin epäkuolleiden päämajaan. Ei aikaakaan kun hänellä on verenjanoisten vampyyrien lisäksi riesanaan liuta muita yliluonnollisia olentoja ja vampyyrivastaisia fanaatikkoja. Ja jälkimmäiset saattavat olla näistä kaikista vaarallisimpia...

Sookie Stackhouse-sarjan toinen osa. True Blood-sarja (jota itsekin olen täällä hehkuttanut) perustuu näihin. Ja nimenomaan perustuu, sarjassa asiat menivät eri tavalla kuin kirjassa ja se hämmensi hieman. Yleensä aina sanotaan, että kirja on parempi kuin siitä tehty filmatisointi, mutta nyt en oikein osaa sanoa. Sarja on erittäin onnistunut, samoin kirjat. Joten, lukekaa kirjat ja katsokaa sarjaa ja tehkää itse omat johtopäätöksenne, minä en osaa päättää. Kirjassa kerrottiin suurinpiirtein sarjan kakkostuotantokauden tapahtumat ja vähän muutakin. Tämä saattaa vaikuttaa hieman tusinaromaanilta ja joltain halvalta Twilight-kopiolta, mutta sellaista fiilistä minulle tästä ei ainakaan tule. Kansikuvat ovat kyllä vähän korneja, nyt kun mietin. Mutta eipä kirjaa kannata sen kannen perusteella tuomita. En osaa muuta, kuin suositella tätä.
Ja jos et halua tietää enempää kirjasta, lopetat tämän lukemisen tähän, seuraa nimittäin lainaus kirjasta (lempikohtani),

"Kuinka aiot pukeutua juhliin? Eric kysyi vaihtaen tehokkaasti puheenaihetta. "Jos ne kerran ovat orgiat, mitä sinunlaisesi kunnon tyttö laittaa päälleen?"
"En oikein tiedä", vastasin ja kiukkuni oli tiessään. "Kai minun pitää yrittää näyttää sellaiselta tytöltä joka käy orgioissa, mutta en ole ikinä ollut sellaisissa enkä tiedä millaisella asulla niissä aloitetaan. Vaikka minulla on käsitys siitä, millaiseen asuun on tarkoitus päätyä."
"Minä olen ollut orgioissa", Eric sanoi avuliaasti.
"Jotenkin se ei yllätä minua yhtään. Mitä sinulla on päälläsi?"
"Viimeksi minulla oli eläimen nahka, mutta tällä kertaa päädyin tällaiseen." Ericillä oli pitkä trenssitakki. Nyt hän riisui sen teatraalisesti, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Tavallisesti Eric pukeutui farkkuihin ja t-paitaan. Tänään hänellä oli yllään pinkki hihaton toppi ja lycrakankaiset legginsit. En tiedä mistä hän oli ne hankkinut; en tiennyt kuka valmisti ekstrasuuria ja pitkiä miesten lycraisia legginsejä. Niiden väritys oli pinkkiä ja vedenvihreää, vähän kuin kiehkurat Jasonin pakun kyljissä.
"Vau", sanoin kun en muutakaan keksinyt sanoa. "Vau. Aikamoinen asu." Kun iso mies pukeutuu lycraan, se ei jätä paljoakaan mielikuvituksen varaan. Vastustin kiusausta pyytää Ericiä kääntymään ympäri.
"Arvelin, ettei minusta saisi uskottavaa drag queenia", Eric sanoi, "mutta mielestäni tämä antaa sen kuvan, että melkein mikä tahansa on mahdollista." Hän katsoi minuun ja räpytteli kainosti ripsiään.

---

"Hei, meillä on samanväriset hiukset", sanoin ja katselin meitä vierekkäin peilissä.
"Niinpä näkyy olevan, ystävättäreni." Eric virnisti. "Mutta oletko sinä blondi alas asti?"
"Etkö toivokin, että saisit tietää sen?"
"Kyllä", hän vastasi yksinkertaisesti."
"No, sinun pitää vain arvailla."
"Minä olen", hän sanoi. "Kauttaaltani blondi."

Ihana.

Kate Holden: Enkelivaihde

2010-08-16T05:52:00.000-07:00

Kukaan ei koskaan kääntynyt Kate Holdenin puoleen ja sanonut ”Kokeile nyt sinäkin”, ei koskaan. Kukaan ei tuputtanut hänelle heroiinia. Mieltä vain kaihersi se ikuisen epämääräinen tunne että jäi jostakin paitsi, kun muut sukelsivat suuriin seikkailuihin. Siksi oli pakko kokeilla. Yhden kerran.

Tämä on käsittääkseni omaelämäkerrallinen romaani, ei varsinainen omaelämäkerta. Kirja siis kertoo hyvän perheen tytöstä, joka ensin sotkeutuu huumeympyröihin ja alkaa pian työskentelemään prostituoituna. Hyvä kirja, hienosti kirjoitettu ja ahmin tämän yhdeltä istumalta.

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

2010-08-14T03:59:00.000-07:00

17-vuotias Jenna herää vuoden kestäneestä koomasta ja aloittaa hitaan toipumisen auto-onnettomuudesta. Hänellä ei ole muistikuvia ajasta ennen kolaria. Uudessa syrjäisessä kodissaan Jenna katsoo kotivideoita aiemmasta elämästään, mutta ei tunnista itseään. Onko kuvaruudun henkilö todella hän?
Pikkuhiljaa Jenna alkaa muistaa. Muistojen mukana tulevat kysymykset, joihin kukaan ei halua vastata. Mitä onnettomuudessa ja sen jälkeen oikein tapahtui?

Muisti on jännä juttu. Samoin ihmisyys. Onko ihminen enää ihminen jos hänestä on korvattu yli 90 prosenttia? Sitä pohdittiin tässä kirjassa. Tarina voisi olla totta. Ei ehkä vielä, mutta tulevaisuudessa. Ja se teki tästä kirjasta hyvin mielenkiintoisen. Ja tämä pisti myös ajattelemaan.
Ihmiset ja maailma muuttuvat. Vai muuttuvatko? Kirjassa ainakin muuttuivat ja se tuntui jotenkin.. Liian helpolta. Mutta pidin tästä silti. Vaikka olin kuvitellut tämän olevan taas hieman erilainen kirja, kun se loppujen lopuksi olikin.

I love you Phillip Morris

2010-08-08T12:53:00.000-07:00

Päähenkilö Steven Russell (Jim Carrey) elää amerikkalaista unelmaa. Hänellä on kaunis vaimo ja hyvä työ. Steven joutuu auto-onnettomuuteen, jonka jälkeen hänen elämänsä muuttuu. Hän tajuaa olevansa homo. Stevenin uusi elämä vie hänet vankilaan, jossa hän tapaa elämäsä rakkaan, Phillip Morrisin (Evan McGregor). Steven yrittää saada rakkaansa pois vankilasta millä keinolla tahansa, jotta he voivat elää elämänsä yhdessä onnellisesti. Mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti.

Jim Carrey on homo. Tai. Ainakin esittää homoa. Ja tekee sen aivan loistavasti. Carrey on ollut yksi lempinäyttelijöistäni jo pitkään, enkä ylistä häntä suotta. Evan McGregor on minulle hieman tuntemattomampi näyttelijä, mutta suoriutuu Phillipin suloisesta roolista erittäin hyvin.
Elokuva oli hyvin.. Yllättävä. Todella yllättävä. Ja se liikutti. Sai nauramaan ja sai itkemään. Ja tämä perustuu tositapahtumiinkin vielä.
Ja ne seksikohtaukset, mitä helvettiä!

Pientä päivitystä

2010-08-08T12:49:00.000-07:00

Tässä kävi niin, että menin ja muutin Jyväskylään. Olen kyllä katsellut leffoja ja lukenut kirjoja, mutta tämän päivittäminen ei ole oikein innostanut.
Kirjastokortti on hankittu, joten sinne pääsen pian tutkimaan. Valitettavasti koko laitos on remontin alla, niin ettei kaikkiin kirjoihin pääse käsiksi. Mutta kaikki aikanaan.

Uusia kirjoja, leffoja yms. saa ehdotella. Ja pitääkin, mikäli luet tätä. Eli. Olit sitten vain ohikulkija tai seuraat tätä aktiivisesti, jätä itsestäsi jokin elonmerkki. Lähes vaadin!

Alice In Wonderland

2010-06-27T11:05:00.000-07:00

Pääsin katsomaan tämän VIHDOINKIN. Ilmeisesti viimeinen näytös Turussa. Ja liput maksoivat maltaita, mutta oli tämä sen arvoinen kyllä.

Hieno leffa taas. Depp-Burton-BonhamCarter-combo toimi. Taas. Enemmän tämä oli ehkä Mad Hatter in Wonderland, mutta ei anneta sen haitata. Suloinen hahmohan se oli. Löytyihän sieltä myös Alan Rickman ja Christopher Lee.
Ensimmäinen 3D-leffa jonka näin. (Avataria en ikinä käynyt katsomassa, enkä ole nähnyt sitä vieläkään.) Ihan hieno. Asut, lavastus ja musiikki olivat hienoja. Erityisesti pidin asustuksesta.

Tämä oli hauska. Nauroimme siskon kanssa paljon. Ilmeisesti liikaakin. Ja taisimme olla ainoat koko teatterissa, jotka nauroivat. Saatiin kuulemma pari tuimaa katsettakin eturivistä.

TYKKÄSIN. Dvd hankitaan. Pakko.

Employee of the Month

2010-06-27T10:59:00.000-07:00

Jätkällä on huono päivä. Hän saa potkut pankista ja kihlattu jättää. Samana päivänä.

Tuossa elokuva hyvin lyhkäisesti. Katsoin ihan mielenkiinnosta ja hyvä, että katsoin. Todella hyvä elokuva pitkästä aikaa. Ja yllätyksellinen! Yllätyksellinen nimenomaan on avain sana. Lopussa tuli sellainen olo, että onko tämä edes mahdollista. Mutta olihan se.

Robots

2010-06-27T10:55:00.000-07:00

Ihan kiva animaatio. En ollut ennen nähnyt. Todella söpöjä.
Robin Williams. <3

Hollow Man

2010-06-27T10:48:00.000-07:00

Ryhmä tiedemiehiä kehittää seerumin, jolla ihmisen saa näkymättömäksi. Seerumilla on kuitenkin tiettyjä pahoja sivuvaikutuksia, jotka selviävät vasta kun sitä kokeillaan ihmisiin. Ja kukapa muukaan suostuu koekaniiniksi, kuin pääosanesittäjä Kevin Bacon. Ällö mies, ihan hyvä vaan, että muuttui näkymättömäksi.
Olen nähnyt ennenkin, ei mikään erityisen hyvä elokuva, mutta katsottava. Häiritsi vaan, kun elokuvassa naiset eivät tuntuneet heräävän mihinkään. Ei edes siihen, että heidän vaatteensa riisutaan päältä ja näkymätön mies imee tissiä.

Tästä tuli jatko-osakin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut katsoa vaikka yritin kolme kertaa.

Zathura: A Space Adventure

2010-06-27T10:45:00.001-07:00

Veljekset joutuvat intergalaktisen seikkailun pyörteisiin löydettyään kotinsa kellarista lautapelin.

Jumanji-kopio. Ihan selvästi. Kyllähän tämän katsoi mutta. Jumanji-kopio.

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

2010-06-27T10:34:00.000-07:00

"Minun tulee ikävä jäätä. Ja sohvaa. Ja olohuonetta. Ja sitä miten Cal rakastaa taikatemppuja. Ja valkoisia asioita - maitoa, lunta, joutsenia."

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan.

Kaunis kirja. Ja surullinen. Mutta silti onnellinen. En tiedä, tämä kosketti. Tessa oli ihailtavan vahva ja kirjailija onnistui tekemään hahmosta lähes todellisen. Muutenkin pidin kerronnasta.
Kun Tessan sairaus eteni, kirjakin muuttui rikkonaisemmaksi loppua kohden.
Kannattaa ehdottomasti lukea.

Patricia McCormick: Viilto

2010-06-23T10:53:00.000-07:00

Kun ahdistus piirtyy ihoon.

Callie ei puhu kenellekään. Sen sijaan hän tarkkailee ja kuuntelee, painaa mieleensä ja analysoi kaikkea mitä "Laholatvassa" tapahtuu, paikassa, johon hänet on viety, koska hän viiltelee itseään.
Vaikka Callie yrittääkin katkaista suhteensa ympäröivään maailmaan, hän huomaa tempautuvansa mukaan toisten tyttöjen elämään. Hän tajuaa, että hänellä on valta päättää elämästä ja kuolemasta...

"Suurin osa tytöistä on anorektikkoja. Heitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on syömishäiriöitä. Jotkut ovat narkkareita. Heitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on päihdehäiriöitä. Loput, kuten minä, ovat luokittelemattomia sekopäitä. Meitä kutsutaan asiakkaiksi, joilla on käytöshäiriöitä. Hoitajia kutsutaan avustajiksi. Ja paikkaa kutsutaan hoitokodiksi. Sitä ei kutsuta hullujenhuoneeksi."

Tästä pidin. McCormick on onnistunut hyvin kuvaamaan miltä samassa tilanteessa olevalta tytöltä tuntuu, mitä hän ajattelee ja muuta. Tämä meni syvälle. Paljon parempi kuin edellinen kirja. Luin tämänkin päivässä, en vain pystynyt laskemaan tätä kädestäni. Tämä olisi ihan hyvin voinut olla jonkun päiväkirjasta. Pidin todella paljon.

Tuula T. Matintupa: Lasilintu

2010-06-23T10:44:00.000-07:00

Jenni pyörtyy juoksuradalla. Hän on kunnianhimoinen tyttö, joka haluaa aina voittaa. Urheiluharrastus muuttuu laihdutus- ja liikuntavimmaksi, josta voi olla vakavia seurauksia. Suostuuko Jenni myöntämään sen vasta, kun on jo liian myöhäistä? Tyttö suhtautuu torjuvasti luokkatoveriinsa Koiraseen, joka kiintyy herkkään, erilaiseen Jenniin yhä syvemmin.

Luin tämän aika hätäisesti, noin päivässä. Eikä tästä oikein jäänyt mitään käteen. Aihe oli ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin en vain pitänyt toteutuksesta. Kyllähän tämän luki, mutta jotenkin tämä ei ollut tarpeeksi.. syvä.

Minttu Hapuli: Tarot-tarinat

2010-06-22T14:03:00.000-07:00

Tee päätös,
valitse viisaasti.
Sinulla on vain
tämä elämä.

Tarot-kortit ovat peräisin jo keskiajalta, ja niiden mystistä voimaa on käytetty tulevaisuuden ennustamiseen ja menneisyyden salaisuuksien paljastamiseen. Minttu Hapulin kertomuksissa samat voimat riepottelevat nykypäivän ihmisiä: Narri-kortin saanut hyppää tuntemattomaan, Tornin nostanut vapautuu menneestä ja Tähti lupaa lepoa.
Tarot-tarinoissa kaikkein arkipäiväisinkin tilanne sisältää aina hitusen salaperäisyyttä, koska jokaisella pakan kortilla on sekä valoisa että pimeä puolensa, eikä aina voi varmasti tietää kummasta on kyse. Silti raaimmassakin menetyksessä asuu toivon siemen: vaikka kuolema korjaa satoa, perhoset kuitenkin tanssivat kesäpäivässä.
Kyse on ratkaisun hetkistä: käännä pakasta kortti ja yritä ymmärtää, mitä valitset. Kun kortit on katsottu, Tarot-tarinoiden ihmiskohtalot solmiutuvat yhteen.

Tiedättekö, kun on olemassa kirjoja, jotka ovat niin hyviä, että ne haluaisi lukea yhdeltä istumalta alusta loppuun, mutta ei tohdi, koska ne ovat niin hyvä ja pelkää niiden loppumista? Tämä oli sellainen kirja. Liian lyhyt ja liian hyvä. Vaikka kyllä takakannen perusteella sain kirjasta aivan toisenlaisen kuvan. Pieniä tarinoita erilaisten ihmisten elämästä, iloa, surua, kuolemaa. Pidin oikein paljon. Ja inspiroiduin. Ehkä koetan joskus kirjoittaa jotain vastaavaa.
Tästä tarinasta pidin erityisesti:

- Vitun lesbo, huoralesbo!
Kymmenpäinen rinki Tarun ympärillä tiivistyi ja tila kävi pieneksi. Koulun seinä sulki pakotien. Ne yrittivät hakata ensin nyrkillä olkavarsiin; kipu ei ollut paha mutta kädet puutuivat hervottomiksi eikä kasvoja voinut enää suojella.
Kello soi, rinki avautui, kaikki juoksivat jonoihin.
Kotiin Taru kulki Mian kanssa, kunnes Mia tuli käsi kipsissä kouluun eikä enää uskaltanut olla Tarun kanssa. Ei kukaan yksinään tappele, sanoi opettaja. Rehtori piti aamunavauksessa puheen ja kertoi, että heidän koulussaan ei kiusaamista tapahdu.
Vessaan on mentävä silloin, kun lukion tytöt ovat siellä meikkaamassa. Välitunnille on ehdittävä ensimmäisenä, että ehtii piiloutua roskalaatikoiden taakse. Kouluun ei voi tulla pyörällä, koska kumit viilletään. Kuvaamataidon luokan seinälle päässeisiin piirrustuksiin ilmestyy kirkkoveneitä. Pukuhuoneessa riippuviin vaatteisiin laitetaan purkillinen hyönteisiä. Sählypelissä lyödään mailalla nilkkoihin monta kertaa ihan vain vahingossa.
Taru pelkäsi kuollakseen jäädä yksin, sillä kulman takaa voisi tulla Mane. Kerran Mane oli puristanut kurkusta ja työntänyt käden Tarun housuihin ja juossut kertomaan kaikille, että hänen kätensä haisi Tarun pillulta.
Tarun äiti soitti kouluun, opettajan mukaan ongelmia ei ole. Opettaja soitti Tarun äidille kerran: äidin olisi hyvä tulla apuun, koska Tarun päätä taotaan aidan metallitolppaan. Opettaja pyysi Tarua miettimään, millä tavalla Taru itse on ärsyttävä.
Lukiossa Taru ehti olla kaksi viikkoa ennen kuin tajusii painajaisen olevan ohi. Mane kavereineen oli mennyt ammattikouluun.
Aikuisena Taru valmistui lääketieteen lisensiaatiksi ja erikoistui urologiaan. Kun vastaanotolle saapui mies joka valitti virtsaamisen sattuvan, yksi näyte pitkällä pumpulipuikolla virtsaputkesta olisi riittänyt. Taru otti niitä varmuuden vuoksi viisi, rauhassa ja ajan kanssa. Ynisevälle ja itkuiselle miehenne Taru ojensi nenäliinan, että saisi pyyhkiä kasvonsa. Taru koki vuosien opiskelun kannattaneen, kun Mane lähti vastaanotolta heikosti kävellen ja kalpeana.

Eoin Colfer: Toivomuslista

2010-06-19T12:25:00.000-07:00

Hyvät ihmiset menevät taivaaseen ja pahat helvettiin. Mutta miten käy Mein, joka on kumpaakin puoliksi? Hän saa vielä yhden tilaisuuden korjata tilikirjansa saldoa...

Ihan kiva kirja Artemis Fowlien kirjoittajalta. Idea ihan kiva. Kokonaisuudessaan ihan kiva. Olen lukenut ennenkin.

Bad movie time

2010-06-19T11:19:00.000-07:00

Joskus käy niin, että tulee katsoneeksi huonoja elokuvia. Näin on nyt käynyt. Koitin eilen katsoa The Ugly Truthia. Mainosten ja pääosassa olevien näyttelijoiden (Katherine Heigl ja Gerar Butler) perusteella kuvittelin sen olevan hyväkin. Olihan se hauska, mutta myös hyvin kliseinen. Leffassa oleva rakkaustarina lähinnä ällötti.

Toinen on vampyyriraina Bloodrayne. Ilmeisesti olin joskus päättänyt katsoa tämän, koska tässä on vampyyreita. No eipä olisi kannattanut vaivautua. Juonesta en päässyt kiinni mitenkään, taistelukohtaukset lähinnä naurattivat, samoin dialogi.

Kokeillaan joskus uudestaan.

Cassandra Clare: Varjojen kaupunki I: Luukaupunki

2010-06-17T10:40:00.000-07:00

"Kaikki myytit ovat totta", Jace sanoi.

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clray huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon.
Kun sitten Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoilta näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltiat, vampyyrit ja ihmissudet.
Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti...

Taas tällainen kirja, jonka valitsin kansikuvan perusteella. Ja onhan se vähän korni, niin kuin kuvasta näkyy. Kirjakin meni mielestäni vähän lapselliseksi, ainakin loppua kohden. Tai kliseiseksi olisi ehkä parempi sana. Juonenkäänteet olivat mielestäni vähän turhan kuluneita, ainakin kun olen lukenut enemmänkin tyylilajin kirjoja. Mutta oli tämä ihan viihdyttävä. Trilogian ensimmäinen osa, loput saatan metsästää joskus jos vastaan tulevat. Mutta tästä jäi silti vähän kliseinen maku suuhun loppujen lopuksi.

Charlaine Harris: Veren voima

2010-06-16T12:49:00.000-07:00

Sookie Stackhouse elämää voisi luulla tylsäksi. Hän työskentelee tarjoilijattarena Merlotte'sissa ja asuu isoäitinsä kanssa vanhassa talossa Bon Tempsin pikkukaupungin laitamilla. Sookiella on kuitenkin salaisuus. Hän osaa lukea ihmisten ajatuksia, mikä ei todellakaan tee deittailusta helppoa.
Eräänä iltana baariin astuu Bill-niminen komea muukalainen, eikä Sookie pysty ilokseen lukemaan ainoatakaan miehen ajatusta. Orastavan romanssin tiellä on vain pieni mutta: Bill on vampyyri. Ja mikä pahempaa, tämän ystäväpiiri koostuu toisita epäkuolleista.
Kun eräs Sookien työtovereista löydetään kotoaan kuolleena, puremajälkiä ruumiissaan, Bill ja hänen verenjanoiset toverinsa vakuuttavat syyttömyyttään. Mutta kuka sitten tappaa vampyyreja tapailevia nuoria naisia? Ja kenen vuoro on seuraavaksi?

True Blood -kirja. Sarjaa katsoneena tietysti tämäkin piti lukea. Sarjan ensimmäinen osa, joten lisää on tulossa. Sookie on ärsyttävä ja tyhmä pikku bitch sarjassakin ja niin se on tässäkin. Sarjasta tuttu punaniska-aksentti änki myös tähän. Pisti melkein ärsyttämään.
Hyvä kirja silti, luen mielelläni enemmänkin. Vaikka sarjassa mässäillään seksillä aika paljon, kirjassa sitä ei ollut. Vertaa vaikkapa Pimeyden rakastajaan. Twilightiinkin tätä voi tietysti verrata, itse en osaa, koska en ole kyseistä kirjasarjaa lukenutkaan.
Suomennokset pisti taas ärsyttämään. Kirjasarjan englannin kielisissä nimissä se juttu on "Dead". (Dead Until Dark, Living Dead in Dallas yms.) ja tässä se on sitten veri. Fangbangeristä oli saatu hammashaukka.
Luin tämän parissa päivässä, True Blood-huumassani. Alkoihan samoihin aikoihin True Bloodin kolmas tuotantokausi. Hyvä kirja. Kannattaa lukea vaikka sarjaa ei olisikaan nähnyt.

Chocolat

2010-06-13T08:29:00.000-07:00

Elikkä Pieni suklaapuoti. Nainen tyttärineen saapuu ranskalaiseen pikkukylään ja avaa suklaapuodin. Kylän asukkaat eivät kuitenkaan ole suvaitsevaisia uutta puotia kohtaan.

Odotin jotain nyyhkyleffaa, mutta ei tämä nyt minua ainakaan saanut itkemään. Nauroin kyllä muutamassa kohdassa. Pidin todella paljon. Tästäkin. Soundtrackiin varsinkin rakastuin. (Minor Swing. <3)
Niin. Ja olihan tässä Johnny Deppikin, herkullisena, niin kuin aina.

The Imaginarium of Doctor Parnassus

2010-06-12T12:41:00.000-07:00

IMDb minusta kertoo tämän elokuvan juonen hyvin.
"A traveling theater company gives its audience much more than they were expecting."

Tämä oli hyvin kaunis elokuva. Pidin puvustuksesta, lavastuksesta ja dialogista hyvin paljon. Näyttelijävalinnatkin olivat mielestäni hyvin onnistuneita. Lily Cole oli suloinen Valentinana, samoin Andrew Garfiels Antonina.
Mielenkiintoisin oli kuitenkin Heath Ledger. En ole ennen hirveästi välittänyt Ledgeristä (ellei Dark Knightia lasketa), mutta tämän leffan jälkeen kiinnostuin. Ledgerhän kuoli kesken elokuvan kuvausten ja häntä paikkaamaan pyydettiin Johnny Depp, Jude Law ja Colin Farrell. Deppin ja Ledgerin yhdennäköisyys oli hämmentävä.

Pidin tästä hyvin paljon. Katson varmasti uudestaankin. Lopussa tirautin jopa pari kyyneltä. Hieno elokuva.

Reader's block

2010-06-06T12:18:00.000-07:00

Lukeminen on vähän jäänyt. En vaan yksinkertaisesti ole jaksanut. Voisin tietysti selittää tähän, että on niin paljon tehtävää, pääsykokeita, koulu loppui ja muuta, mutta se ei ole koko totuus. En vain yksinkertaisesti jaksa enää istua nenä kiinni kirjassa. Vaikka välillä mieli tekisikin.

Olen ensi viikolla menossa kuitenkin käymään kirjastossa, katsomassa löytyisikö jotain uutta ja mielenkiintoista. Saa nähdä.

J.R. Ward: Ikuinen rakastaja

2010-05-25T15:01:00.000-07:00

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyriroduilla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Rhage, jonka sisällä raivoaa hurja peto, on Mustan tikarin veljeskunnan jäsenistä vaarallisin. Hän on paras taistelija ja aina kärkäs toimimaan hetken mielijohteesta, sillä hänen sisällään palaa Kirjurineitsyen langettama ankara kirous.
Mary Luce on kokenut elämässään kovia. Hän joutuu tahtomattaan vampyyrien maailmaan ja tarvitsee Rhagen suojelua. Marylla on oma hengenvaarallinen kirouksensa, eikä hän etsi rakkautta. Hän on menettänyt uskonsa ihmeisiin jo vuosia sitten. Pian Rhage kuitenkin tietää, että hänen on saatava Mary omakseen. Vihollisten uhatessa Mary taistelee vimmaisesti voittaakseen elämän yhdessä rakastettunsa kanssa.

Vampyyriporno jatkuu. Edellinen osa Pimeyden rakastaja löytyy tuolta aikaisemmin. Odotin tätä jatko-osaa kuin kuuta nousevaa luettuani Pimeyden rakastajan. Pieni pettymys kyllä. Olihan tätä viihdyttävä lukea (viiden sivun seksikohtaukset ja hyvännäköiset vampyyrit, jotka EIVÄT kimalla kun joutuvat aurinkoon), mutta kaava oli täysin sama kuin ensimmäisessä osassa. Ei mitään uutta siis.
Vampyyri tapaa tytön, tyttö rakastuu, vampyyri ja tyttö rakastelevat pitkin kirjaa ja lopulta saavat toisensa ja jatkavat rakastelemistaan onnellisina ja niin eespäin pois.

Tommi Liimatta & Jouni Hynynen: Rillipää ja läski

2010-05-13T11:23:00.000-07:00

"Läskit ja rillipäät älkööt vaivautuko!"
No nyt vaivautuvat! Liimatta ja Hynynen puhuvat kirjeenvaihdossaan muustakin kuin kuulumisista.

Rillipää:
Oli kirjeenvaihdon aikana 31-33 -vuotias.
Julkaissut kolme sarjakuva-albumia, viisi kirjaa ja kolmetoista pitkäsoittolevyä. Toimittanut Pahkasika-valikoiman ja Veikko Ennala -trilogian.
Absoluuttisen Nollapisteen kolmas levy on äänitetty Hullu ukko ja Kotiteollisuuden masternauhojen päälle.
Harrastaa ulkoilua parvekkeella. Asuu Tampereella.

Läski:
Oli kirjeenvaihdon aikana 37-39 -vuotias.
Kotiteollisuus-yhtyeen jäsen.
Kotiteollisuus on julkaissut kymmenen levyä, yhden dvd:n ja lukemattoman määrän singlejä sekä ep:itä. Julkaissut kolme kirjaa.
Osti tyttöystävälleen kihlasormuksen Absoluuttisen Nollapisteen Tavastian keikan jälkeen 1998. Päätyi Rillipään kanssa samaan hotellihuoneeseen 2007. Rillipää sammui Läskin sänkyyn. Läski nukkui lattialla.
Laihtui kirjeenvaihdon aikana kymmenen kiloa. Asuu Lappeenrannassa.

Ei näissä kirjeissä ollut mitään järkeä. Nauroin katketakseni. Varsinkin Hynyselle. Yllättävää. Tämä olisi pitänyt lukea ennen ylppäreitä, miehillä on ihana tyyli kirjoittaa. Jos se vaikka olisi tarttunut minuunkin. Mutta ei, nyt vasta sain luettua. Mutta kyllä kannatti! Luen uudestaankin.

"Kop, kop, oveen koputetaan. Menen avaamaan. Karate-pukki iskee kuin pyörremyrsky! Ukko vetää kierrepotkulla naamaan. Horjahdan ja kaaduin kuin hidastetussa filmissä joulukuusen päälle. Se syttyy liekkeihin. Pukki retuuttaa minua tukasta ympäri taloa, repii partani irti ja huutaa: "Tähän taloon mahtuu vain yksi pukki!" Petteri Punakuono kusee ja paskoo lattialle. Tontut tanssivat villisti ympäri huoneistoa. Perheeni katselee toimintaa sivusta. Pukki riisuu viittansa ja sen alta paljastuu ruskettunut, lihaksikas vartalo. Vaimoni kiihottuu ja on valmis seksuaaliseen iloitteluun. Pukki panee vaimoani ja syö lapseni. Liekehtivä joulukuusi sytyttää huoneiston tuleen. Viimeinen kuva: minä makaan verissäni lattialla liekkimeressä ja kasvoissani on lapikkaan pohjan kuva. Taustalla pukki näyttää peukaloaan, nauraa sairasta naurua ja toteaa: "Hyvää joulua lapset!" The End."

Sellaista.

Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär

2010-05-11T08:30:00.000-07:00

Orjatyttö Jane pakenee lohkäärmetehtaasta. Mutta uusillakaan kotikonnuilla ei ole helppoa pärjätä. Ihmiset, peikot, velhot, haltiat ja maahiset elävät oudossa, eroottisessa ja julmassa kilpailuyhteiskunnassa. Viekas Jane joutuu taistelemaan onnensa puolesta. Kaikkea hallitsee Jumalatar, joka varmistaa, että mikään ei ole ilmaista. Ja usein hinta, jonka nuori Jane ja hänen rakkaansa joutuvat maksamaan, on korvaamattoman kallis.
Kunnianhimoinen Jane perehtyy hengen ja tieteen saloihin koettaen keksiä miten päästä oman kohtalonsa valtiattareksi. Tärkeintä on löytää pakotie, jotta matka kohti rauhaa voisi alkaa...

Tässä kirjassa ei ollut mitään järkeä. Tajusin sen about viimeisen 30 sivun kohdalla. Sitä ei voi selittää, kirja täytyy lukea, että tajuaa ettei tässä ole mitään järkeä. Liikaa ihmisiä, liikaa paikkoja, helposti menee sekaisin. Ainoa joka pysyi suht tuttuna, olivat Jane ja lohikäärme. En oikein osaa päättää pidinkö tästä vai en. Silti tämä oli pakko lukea, tätä ei voinut vain jättää kesken. Hämmentävä kirja.

The Human Centipede

2010-05-09T10:14:00.000-07:00

Sarjassamme mitä helvettiä.

Mitä voit päätellä kun leffassa ideana tehdä ihmisketju niin, että niillä on yksi yhteinen ruuansulatusjärjestelmä ja ne on ommeltu toisiinsa kiinni niin, että suu on edellä olevan perseessä kiinni. Ja sitten sille etummaiselle tulee paskahätä.

En oo pitkään aikaan nauranu näin paljon. Mistä näitä leffoja oikein sikiää? Ihan helvetin sairas ja silti. Tästä on muuten tulossa jatko-osakin.

Vittu tää on taidetta.

Paranormal Activity

2010-05-07T10:09:00.000-07:00

Oikeassa mielentilassa ihan helvetin pelottava leffa, nyt vaan lähinnä nauratti tämän kliseisyys. Ehkä joskus katon sen uudestaan ja pompin seinillä viikon tai ehkä en.

The Pacifier

2010-05-07T10:05:00.000-07:00

Mielettömän suloinen ja sympaattinen ja hellyttävä elokuva! Ja vielä Vin Diesel pääosassa. Diesel siis saa tehtäväkseen suojella edesmenneen professorin perhettä, joutuu lapsenlikaksi. Tämä tietysti hoidetaan tyylillä.

Oon katsonut tän jo pari kertaa ja tää on edelleen yksi lemppareistani!

Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia

2010-05-05T06:43:00.000-07:00

Kuolleet vetävät eläviä alaspäin.

Jude Coyne on ikääntyvä death-metal-muusikko, jonka kiinnostus makaaberiin ja yliluonnolliseen on hyvin fanien tiedossa. Kannibaalien keittokirjat ja käytetyt hirttosilmukat alkavat kuitenkin tuntua kesyiltä, kun Jude huomaa ilmoituksen netissä huutokaupattavasta sielusta. Tuhannella dollarilla Judesta tulee kuolleen miehen haamun ylpeä omistaja.

Juden ovelle tuodaan sydämen muotoinen rasia. Rasiasta löytyy kuolleen miehen puku, jonka mukana rauhattoman sielun on luvattu saapuvan. Judea lähinnä huvittaa: häntä eivät ole jääneet vainoamaan sen paremmin väkivaltainen isä, hylätyt rakastajat kuin petetyt bändikaveritkaan - mitä yksi vanhuksen sielu hänelle mahtaisi?

Mutta sitten haamu onkin kaikkialla. Se kykenee tekemään itsensä näkyväksi mitä epämiellyttävimmillä hetkillä. Ja se on tosissaan. Se kutsuu Judea mukaansa yöpuolen tielle. Ja kun se heiluttaa hypnoottista partaveitsen teräänsä, Jude ei voi olla seuraamatta perässä.

Kun näin tämän kirjan kirjastossa, tiesin heti, että tämä on pakko lukea. Valitsin kirjan siis sen kannen perusteella. Ja hyvä, että valitsin. Tämän tulen lukemaan vielä uudestaan, pidin tästä todella paljon. Jude on muusikko ja minulle jokin Nikki Sixxin ja Lars Eikindin ristisiitos. Lempihahmoni. Juuri sellanen, jonka toivoisi olevan oikeasti olemassa ja että vielä tuntisin hänet. Jotenkin suretti, kun kirja loppui. Jouduinhan tavallaan luopumaan Judesta.
Kirja oli hyvin raaka ja väkivaltainen. Verta lensi ja raajoja irtosi. Se oli hienosti kirjoitettu ja odotan kirjailijalta muitakin kirjoja. Joe Hill on muuten Stephen Kingin poika.

Ja toivottavasti tästä tehdään leffa myöskin.

Helmiä ja sikoja

2010-04-29T01:04:00.000-07:00

Hirvosen veljesten, Läden, Timon, Ruhon ja Pojun, elämä keskittyy enimmäkseen pimeän viinan ja pikkusuolaisten kauppaamiseen ja saksalaisten poliisisarjojen katsomiseen. Epäonnisen viinakaupan ryöstön jälkeen poikien isä joutuu vankilaan. Pojat saavat yllättäen uuden perheenjäsenen, kun heidän siskopuolensa Saara muuttaa heidän luokseen. Pian selviää, että Saaralla on upea lauluääni ja pojat keksivät ilmoittaa tytön lasten laulukilpailuun. Tyttöä valmentamaan palkataan entinen tenavatähti, nykyinen kapakkaruusu, Laura.

"Eihä meistä oo homoja ku tää yks, ja sekin on sulle paskiaiselle HERRA HOMO!"

"Pese sit kahvinkeitin jos et haluu ihmekahvia.."

"Anna mulle backstage-passi että pääsen paskalle, OLIKO TARPEEKSI SELVÄSTI AR-TI-KU-LOI-TU?!"

"Mie oon yksihuoltajahylje ja sie oot se kuutti ja nää ois menossa tuonne Jarmo jääkarhun luo kahville, ku sille on syntyny vaauva."

"KUUTTIANI ETTE SAA!"

Ei tästä varmaan muuta tarvitse sanoa.

Kielletty hedelmä

2010-04-27T08:14:00.000-07:00

Kaksi nuorta vanhoillislestadiolaista tyttöä lähtee Helsinkiin kokeilemaan elämää ilman uskontonsa asettamia sääntöjä.

En ole ikinä, en koskaan ymmärtänyt kiihkouskovaisia tai muutenkaan uskonnollisia ihmisiä. Ja tämän leffan jälkeen ymmärrän vielä vähemmän.

Marilyn Manson: Golden Age of Grotesque

2010-04-27T01:37:00.000-07:00

1. Thaeter
2. This Is the New Shit
3. mOBSCENE
4. Doll-Dagga Buzz-Buzz Zigety- Zagg
5. Use Your Fist and Not Your Mouth
6. The Golden Age of Grotesque
7. (s)AINT
8. Ka-Boom Ka-Boom
9. Slutgarden
10. Spade
11. Para-Noir
12. The Bright Young Things
13. Better of Two Evils
14. Vodevil
15. Obsequey (The Death of Art)
16. Tainted Love

Uusi lempilevy Mansonilta. Heti The High End of Lown jälkeen. Yksinkertaisesti biisit on vaan parhautta. Tarttuvia ja lyriikat on mahtavia. Pidän kaikista, joten olisi turha lähteä luettelemaan tähän niitä erikseen. Doll-Dagga Buzz-Buzz Zigety-Zag, This is the New Shit ja (s)AINT ovat tarttuvimmasta päästä. Levyllä on myös hauskoja biisin nimiä, siksi pidän tästä. Mansonia parhaimmillaan.

Kuutamolla

2010-04-27T01:17:00.000-07:00

Iiris katselee yöt leffoja ja haaveilee päivät elokuvaa suuremmasta rakkaudesta. Taiteilijaäiti ja ystävättäret usuttavat Iiristä muuttamaan elämänsä, pyrkimään harmoniaan tai rentoutumaan seksin avulla. Iirikselle kelpaa kuitenkin vain aito romanssi: rakkaus menee syvälle, seksiin riittää vain muutama sentti.

Unelmat näyttävät käyvän toteen kun Iiris tapaa Markon, elokuvaohjaajan, joka kohottaa elämän korkealle arjen yläpuolelle. Mutta kummat ovat loppujen lopuksi oikeassa, romantikot vai kyynikot? Onko täydellinen onni harhaa ja ihmissuhteet aina täynnä salaisuuksia ja valheita. Ennen kuin asiaan saadaan selvyys, hermoromahduksen partaalla on neljä naista ja pari miestäkin.

"Kunpa joku rakastaisi minua jossakin."

Täydellinen samaistuminen. Enkä varmastikaan katsonut tätä leffaa oikeassa mielentilassa, rupesin miettimään myös, että onkohan olemassa ihmistä joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Että minussa on varmasti jotain vikaa, koska olen yksin. Ja ehkä onkin, ei voi tietää.

Ihan kiva suomalainen elokuva.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

2010-04-27T00:56:00.000-07:00

Tukholmalaisessa Blackebergin lähiössä 1980-luvun alussa elämä on tavanomaisen uneliasta kansankodin rauhaa, kunnes lähimetsässä tapahtuu häijy rituaalimurha: puussa roikkuu kuiviin valutettu teinipoika.

Murha säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka fantasioi kostavansa kiusaajilleen. Murhaakin kiinnostavampaa on kuitenkin outo naapurintyttö Eli. Eli on outo tapaus: tyttöä näkee vain iltahämärän jälkeen, hän pukeutuu oudosti, haisee kummalliselle eikä tunne Rubikin kuution kaltaisia itsestäänselvyyksiä.

Vampyyreita, rakkaustarina, pedofiliaa, koulukiusaamista, väkivaltaa. Ei siis mikään Twilight. Pidin tästä kovasti, koska tämä oli niin karu, mutta silti samalla kuitenkin herkkä. Koulukiusattu Oskar sai sympatiani puolelleen. Samoin Eli. Kirjasta teki mielenkiintoisen se, että tarinaa kerrottiin monen ihmisen näkökulmasta. Pidin tästäkin ominaisuudesta. Tämä ei kuitenkaan sovi kaikkein herkimmille, kirjassa nimittäin kuvattiin sangen yksityiskohtaisesti raakojakin tapahtumia.

Haluan myös nähdä tästä tehdyn elokuvan.

Minä ja Morrison

2010-04-23T05:37:00.000-07:00

Mitä jää jäljelle silloin, kun edes rakkaus ei riitä?

Millä on aikuistumisen ja itsenäistymisen kynnykselle jämähtänyt, hieman epätasapainoinen nuori nainen. Oman elämän haltuunotto on jäänyt pahasti rempalleen; koulu jäi kesken eikä työnteko kiinnosta. Milla ajelehtii vailla suuntaa, kunnes hän kohtaa Akin, itseään vanhemman yksinhuoltajaisän. Kiehtovalla tavalla salaperäinen Aki näyttääkin aluksi muuttavan Millan haaveet todeksi. Alkaa kiihkeä rakkaustarina, jota varjostavat rikokset ja huumeet. Molemmat ripustautuvat pakonomaisesti toisiinsa ja yhteiseen unelmaan. Mutta kaksi heikkoa yhdessä ei välttämättä tee kummastakaan vahvaa. Minä ja Morrison on elokuva rakkaudesta, riippuvuudesta ja itsepetoksesta.

Pilvilinna joka romahti

2010-04-17T01:09:00.001-07:00

Lisbeth Salander makaa sairaalassa saatuaan luodin päähänsä. Poliisi alkaa tutkia tapausta, mutta samalla paljastuu myös korkean tason salaliitto. Kaikki jahtaavat kaikkia, mutta kukaan ei voi asettua Salanderin ja Mikael Blomkvistin tielle, kun he vaativat oikeudenmukaisuutta.

Elokuva päättää Stieg Larssonin erittäin suositun ja jännittävän Millenium-trilogian. Yhtäkään luurankoa ei jää kaappiin, kun Blomkvist ja Salander kohtaavat viimeistä kertaa.

Lisbeth oli taas hot ja leffa jännittävä! Eipä oikein muuta nyt keksi kirjoittaa.

Pahat pojat

2010-04-16T08:36:00.001-07:00

Suomalainen. Tavallaan hyvin karu ja tavallaan hyvin suloinen ja hellyttävä. Tykkäsin.

Menolippu Mombasaan

2010-04-14T11:20:00.000-07:00

Pete on lahjakas nuori muusikko ja hän saa tilaisuuden liittyä oikeaan bändiin. Pete on tervetullut, mutta hänellä todetaan syöpä. Huonetoverikseen sairaalassa hän saa ihanan, sympaattisen ja hieman rämäpäisen Jusan. Pojat karkaavat sairaalasta haaveenaan lähteä Mombasaan. Ensin kuitenkin he lähtevät Lappiin hakemaan Peten ihastusta, Kataa. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan..

Uusi lempisuomileffani. Aivan ihana. En tiedä miksi olen aikaisemmin jättänyt tämän katsomatta.

Tämä leffa sai minut itkemään.

Stefan Nyman: Anna Online

2010-04-08T00:42:00.000-07:00

"Samuel on rakastunut. Anna on kerta kaikkiaan ihana. Silloin kun nuoret vastarakastuneet eivät ehdi tavata toisiaan, he chattailevat. Mutta toisinaan Annan viestit vääntyvät niin epäselviksi, että Samuel pelästyy. Anna on online ja kuitenkin offline, eikä ainoastaan kirjaimellisesti.

"Esittäkää nyt vain niitä rooleja, jotka teille on annettu. Ettekö tajua, että vapaa tahto on vain illuusio?"

Samuelin kaveri Pentti tulkitsee mielellään unia, sekä omiaan että muiden. Ja jokin ei unien mukaan ole nyt oikein kohdallaan. Uninen opiskelijakaupunki Turku alkaa naakkoinensa tuntua yhä kolkommalta. Naakat ovat taivaan piraijoita, Anna toteaa, ja hän jos kuka tietää, mitä se tarkoittaa.

"Roolit, jotka teille nyt annetaan, seuraavat teitä hamaan kuolemaan asti. Esittäkää ne hyvin, esittäkää ne huonosti, ihan miten haluatte. Käsikirjoitus on kuitenkin valmis, ettekä te pysty muuttamaan ainuttakaan repliikkiä."

Tämä sijoittui Turkuun! Tällaisista minä pidän, kun kirjoissa esiintyy tuttuja paikkoja. Muissakin kirjoissa kuin Vareksissa. Ja nyt naakat tuntuvat entistä pelottavammilta.
Kirja itsessään oli mielenkiintoinen, luin sen yhdessä päivässä. Suurimmaksi osaksi siksi, koska se sijoittui Turkuun ja siinä oli erikoisena elementtinä Messenger-keskustelut päähenkilöiden kesken. Tämä oli olevinaan rakkausromaani, mutta yliluonnollisella vivahteella. Pidin siitä. Ja kun tätä luki pimeässä illalla yksikseen, niin rupesi pakostakin pelottamaan. Ja loppu oli yllätys.

The Big Bang Theory

2010-04-07T06:26:00.001-07:00

Aivan ihana.

Glen Duncan: Minä, Lucifer

2010-04-06T07:08:00.000-07:00

Pirullisen hauska ja viiltävän terävä kertomus pimeyden prinssin vaiheista maan päällä! Lucifer saa mahdollisuuden tutustua aistillisen olemassaolon ihmeisiin sekä kertoa oman versionsa Raamatun ja maailmanhistorian tapahtumista.

Pimeyden prinssi saa Jumalalta viimeisen tilaisuutensa pelastukseen – sillä ehdolla, että pystyy elämään suhteellisen nuhteetonta elämää maan päällä. Vanha kehno suhtautuu tarjoukseen skeptisesti ja neuvottelee itselleen koeajan: kesäloma ihmisruumiissa, bonuksena kaikki lihan ilot. Paholainen inkarnoituu masentuneen ja mitättömän kirjailijaparka Declan Gunnin ruumiiseen ja alkaa tutustua aistillisen olemassaolon ihmeisiin, laajentaa Gunnin uraa elokuvamaailmaan ja järjestää vipinää kirjailijan sotkuisiin naissuhteisiin.

Lucifer päättää myös hyödyntää uutta ruumistaan ja kirjoittaa omaelämäkerran korjatakseen ikiaikaiset väärinkäsitykset kerralla. Luciferin omaelämäkerrallinen tilitys on sarkastisen hauskaa, rienaavan älykästä kommentaaria koko länsimaisesta kulttuurihistoriasta, Raamatun tapahtumista ja paholaisviittauksilla leikittelevästä populaarikulttuurista.

Hyvin älykäs kirja. Ja hauska. Idea varsinkin, Luciferin omaelämäkerta. Valitettavasti en jaksanut lukea kirjaa loppuun asti, ei nyt. Kyllä vielä joskus. Nyt ei selvästikään ollut tämän kirjan aika.
Tyyli on hyvin hauska, Lucifer kirjoittaa hyvin. Ja joutuu sivupoluille. Lukekaa, niin tiedätte.

"Saatatte miettiä - joukkonne kovanaamat, sekopäät, nyrkkisankarit, rosvot - selviäisittekö Helvetistä tai pystyisittekö ajan koittaessa vain äijäilemään läpi siitä paskasta. No arvatkaapas: ette pystyisi.

Tanith Lee: Pedon sydän

2010-04-06T06:57:00.000-07:00

"Eletään määrittelemätöntä menneisyyttä, aikaa ennen teollistumista. Daniel Vehmund pakenee isänsä väkivaltaista kuolemaa kauas itään, missä hän saa onnettomuudekseen haltuunsa muinaisesta haudasta varastetun timantin. Kirottu jalokivi muuttaa omistajansa täydenkuun aikaan pedoksi, jota ei voi maanpäällisin keinoin voittaa.
Danielin kotiseuduilla kaunis Laura elää köyhyydessä tympeiden siskojensa ja itsekkäiden vanhempiensa orjuuttamana. Asiat muuttuvat, kun läheinen aatelisherra alkaa kosiskella häntä.
Varjoja kuitenkin kerääntyy, kun Laura saa uudelta aviomieheltään lahjaksi timantin, joka sinetöi Danielin kohtalon. Timantin jäljillä on myös Daniel, joka on palaamassa kotiin muuttuneena miehenä."

Ihmissusia tällä kertaa. Päätin kokeilla tätä kirjaa, koska edellinen Tanith Leen kirja oli niin hyvä. Tämä ei ollut. Tai oli tämä hyvä, mutta ei niin hyvä kuin se edellinen.. Mutta kuitenkin, kyllä tämän luki ihan mielellään.

Sarah Jezebel Deva: A Sign of Sublime

2010-04-01T11:42:00.000-07:00

01. Genesis
02. A Sign Of Sublime
03. She Stands Like Stone
04. The Devil's Opera
05. They Called Her Lady Tyranny
06. The Road To Nowhere
07. Your Woeful Chair
08. Newborn Failure
09. Daddy's Not Coming Home

Muunmuassa Cradle of Filthistä tutun Sarah Jezebel Devan sooloalbumi. Sinfonista gootti/black metalia naisvokalistilla.
Muhun tämä ainakin toimi. Ja Devan äänen takia tämä kyllä erottuu muista samankaltaisista viritelmistä edukseen. Tai häpeäkseen, riippuu näkökulmasta.
Parhaimmat biisit olivat ehdottomasti They Called Her Lady Tyranny ja Daddy's Not Coming Home. Ensimmäinen on hyvin Cradle of Filthimäinen, joka taas näkökulmasta riippuen on hyvä tai huono asia.

http://www.youtube.com/watch?v=GfRhNTFDnPg

Eoin Colfer: Artemis Fowl: Aikaparadoksi

2010-04-01T08:08:00.000-07:00

"Artemis Fowl vastaan Artemis Fowl.

Artemis Fowlin äiti Angeline potee tuntematonta sairautta Fowl Manorissa, mutta lääketieteen keinot taudin taltuttamiseen osoittautuvat rajallisiksi. Artemis pyytää apua keijuystäviltään, jotka tunnistavat heille tutun vitsauksen oireet hetkessä.

Angeline Fowlin jäljellä olevaa elinaikaa lasketaan jo tunneissa, kun Artemis keksii ratkaisun. Hänen on hankittava lääke sairauteen nuorelta rikolliselta, jonka kohtaaminen vaatii erityistä viekkautta - ja aikamatkaa menneisyyteen. Vaarallisen vastustajan nimi on nimittäin... Artemis Fowl.

Onnistuuko Artemis tähän asti vaarallisimmassa tehtävässään? Ja mitä ihmettä komisario Holly Short tekee Helsingin ilmatilassa?"

Olen Artemis Fowlin suuri fani. Hyllystäni löytyvät kaikki muut sarjan kirjat paitsi tämä. Vaikka tätä voi pitää enemmän lastenkirjana, pidän tästä silti todella paljon. Colferin tapa kirjoittaa ja muutenkin oikean maailman ja fantasiamaailman sotkeminen keskenään kiehtoo.
Tämä ei jäänyt muita sarjan kirjoja yhtään huonommaksi, ahmin sen päivässä. Ja kirja tuttuun tapaan jäi taas sellaiseen kohtaan, että mahdollinen jatko-osa on tulossa. Sitä odotellessa sitten.

Michael Buschman: Kuka lasia liikuttaa

2010-03-31T03:30:00.000-07:00

"Marc vaihtaa koulua ja joutuu heti mielenkiintoiseen porukkaan, jonka salaperäisiin puuhiin hän vähitellen tutustuu. Ihastuminen joukon näyttävimpään tyttöön, Kimiin, lisää puuhien viehätystä. Marcista on aluksi pelkästään jännittävää, kun okkulttiset kokeilut johtavat avoimeen saatananpalvontaan. Leikki ryöstäytyy kuitenkin vaaralliseksi pahojen henkien ylivallaksi. Lopulta monen henki on vaarassa."

Kristillinen kirja. Luulin kyllä tästä vähän muuta. Ja kirjassa kävi juuri niin kuin odotinkin, satanistiteinit ottavat Jeesuksen elämäänsä ja paha saa palkkansa. Kirjan tarkoitus oli ilmeisestikin kertoa miten hirveää, kamalaa ja kauheata ja väärin okkultismi, satanismi ja saatananpalvonta on. Mutta eipä tehonnut minuun, lähinnä huvitti. En tiedä satanismista ja sen palvontamenoista tarpeeksi (vaikka olenkin lukenut LaVeyn Saatanallisen Raamatun), mutta silti epäilen, että mustan messun aikana EI kuunntella King Diamondia. Muutenkin lähinnä nauratti se, että kirjan nuoret kuuntelivat Mötley Crüeta, Ozzy Osbournea ja Motörheadia ja kävivät Iron Maidenin keikalla ja olivat olevinaan niin saatanallisia.
Googletin kirjan nimen ja löysin sen kristillisen kirjakaupan sivuilta myynnistä. Että sellainen. En muista yhtään, miksi tämän kirjan nimen olin ottanut ylös ja lopulta lainasin sen. Mutta lukukokemus tämäkin.

Elina Tiilikka: Punainen mekko

2010-03-29T03:21:00.000-07:00

"Riisu se

Kun juttu oli ohi ja pystyin ajattelemaan kokemusta selkeästi, tajusin sen olevan helpoin koskaan ansaitsemani satanen. Ehkä se oli hetken epämiellyttävää, mutta eikös kaikki työ ollut? Ero oli vain siinä, että tämä kesti paljon vähemmän aikaa kuin työt yleensä.

Miksi pitäisi tyytyö siivoamaan toisten sotkuja, kun paremmin tienaa kauppaamalla omaa ruumistaan? Näin järkeilee Noora, jolle prostituoidun työn aloittaminen on helppoa. Ei tarvitse muuta kuin maata aloillaan ja kuvitella itsensä toisaalle, ja rahaa virtaa. Mutta Noora eristäytyy ja muuttuu sulkeutuneeksi. Eikä lopettaminen ole helppoa - ei vaikka iho ja itsetunto revitään riekaleiksi. Vuokra on maksettava. Asiakkaita on tyrkyllä. Raha houkuttaa."

Heti kun ystäväni kertoi tästä kirjasta, tiesin, että haluan lukea tämän. Tämä perustuu tositapahtumiin ja se tekee tästä erittäin koukuttavan. Luin tämän yhdessä illassa. Pelottavinta oli, että joissain kohdissa pystyin jopa samaistumaan Nooraan ja tämän ajatuksiin. Aion lukea tämän vielä uudestaankin.

Tanith Lee. Pimeyden tytär

2010-03-29T03:13:00.001-07:00

"Nuori Rachaela Day on juuri ajautumassa taloudelliseen umpikujaan, kun hän saa kirjeen tuntemattomaksi jääneen isänsä sukulaisilta. Scarabaen suku haluaa kutsua kadonneen perheenjäsenen luokseen - eikä yksinäisellä Rachaelalla ole muuta vaihtoehtoa kuin totella kutsua äitinsä jyrkistä varoituksista huolimatta.
Rapistuneessa sukukartanossa Rachaela tutustuu Scarabaen iättömään klaaniin, outoihin yöolentoihin joiden valtakuntaan päivänvalo tunkeutuu vain värikkäiden lasimaalausten suodattamana. Kulkiessaan päivisin suljetun kartanon käytävillä Rachaela aistii ympärillään hiljaisesti sulkeutuvia ovia ja tarkkailevia katseita. Uusi koti huokuu kummallista lumovoimaa mutta myös nimetöntä uhkaa. Sitten eräänä myrsky-yönä Rachaela tapaa talossa nuoren komean miehen, joka yhdistää hänet peruuttamattomasti Scarabaen sukuun. Kykeneekö Rachaela - ja hänen tuleva tyttärensä - ikinä pakenemaan yhä vain painostavammaksi käyvän talon ilmapiiristä?"

Hyvin häiritsevä kirja, hyvin karu. Vampyyreita ja seksiä tässäkin. En heti takakannen perusteella kyllä osannut odottaa ihan tällaista. Hyvä kirja silti, luin tämän lähes yhdeltä istumalta. Juuri sellainen, jota ei halua laskea käsistään hetkeksikään. Ainakin vetosi minuun.

"Isoisä, isä ja rakastaja."

All Dogs Go to Heaven

2010-03-13T10:24:00.000-08:00

Elikkäs Kaikenkarvainen Charlie.
Taas yksi nostalgialeffa. <3 Rakastan tätä. Varsinkin suomidubeilla. Katsoin sen tänään kotona videolta ja huomasin osaavani repliikin vieläkin ulkoa.

DVDn löysin cdon.comista, mutta se oli perkele väliaikaisesti loppu. Se on pakko saada.

Watership Down

2010-03-12T12:57:00.000-08:00

Nostalgiaa. Katsoin tätä leffaa joskus yli kymmenen vuotta sitten. Paljon. Ja nyt ihmettelen, että miten rakas äitini on antanut minun katsoa tätä.

Ideana on, että lauma jäniksiä lähtee kotikonnuiltaan karkuun, koska yksi niistä näkee näyn lajitoveriensa joukkomurhasta. Myöhemmin lauma joutuu taistelemaan olemassaolonsa puolesta hyvinkin verisesti. Hyvin karu. Kuolemaa ja verta. Väkivaltainen piirretty. Ja häiritsevä..

The Covenant

2010-02-07T08:29:00.000-08:00

Odotin leffalta todella PALJON. Mutta pettymys olikin suuri. Eipä tämä tavallista teinikauhuleffaa kummoisempi ollut (vertaa Twilight), ainoastaan hieman isommalla budjetilla tehty ja nimekkäällä ohjaajalla varustettu.

Pettymys.

Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events

2010-02-07T08:25:00.000-08:00

Lasten vanhemmat kuolevat tulipalossa ja heidät lähetetään kaukaiselle sukulaiselle, kreivi Olafille (Jim Carrey). Eikä mikään tietysti suju niin kuin pitäisi.

Nauroin aivan katketakseni. Loistava leffa, vaikka Jim Carrey ei ihan pääpääosassa näytellytkään. Tykkäsin.

A Clockwork Orange

2010-02-07T08:19:00.000-08:00

Kulttileffa. Jos ette ole katsoneet, niin hävetkää. Ja katsokaa tämä, tämä on aivan loistava.

Taisin löytää yhden uuden elokuvan lempileffojeni joukkoon.

Dissection: Reinkaos

2010-02-01T10:43:00.000-08:00

Ruossalaista blaek metallia. Oikein hyvää sellaista. Tämä vain iski, jokainen biisi on aivan mahtava. Kiva uusi löydös tämäkin.

Evan Almighty

2010-01-31T23:24:00.000-08:00

Bruce Almightyn semipaska jatko-osa. Eihän Jim Carreyta nyt kukaan voi voittaa. Joten tämäkin jätti vähän kylmäksi.

Ensimmäisestä osasta tuttu Evan Bastard.. Backstabber err.. Baxter saa Jumalalta (Morgan Freeman) tehtävän. Hänen on rakennettava arkki.

One Act of Random Kindness at a time.

Mikäs tässä, ihan hauska elokuva, kyllä sen kerran katsoo. Jotenkin vaan jätti sellaisen pakolla väännetyn jatko-osan maun suuhun.

Ari Väntänen, MIchael Monroe & Andy McCoy: Hanoi Rocks - All Those Wasted Years

2010-01-16T01:02:00.000-08:00

Elikkästen Hanoi Rocksin elämäkerta. Pidin tästä. Tämä oli hienosti tehty bändibiografia. Väntänen on selvästi nähnyt vaivaa tämän eteen ja hienoin asia on, että bändin jäsenet ovat itse osallistuneet tämän tekemiseen. Tämä siis ei ole sellainen hätäisesti väkerretty yritys vähän sinne päin.
Kannattaa lukea mikäli aihe kiinnostaa. Ja varsinkin Hanoi Rocks-fanille tämä on pakollinen hankinta!

True Blood

2010-01-13T11:40:00.001-08:00

Verta, vampyyreitä, seksiä, vielä vähän lisää verta. Ja vampyyreita. Ja seksiä!

Aikuisten Twilight. Ensimmäinen tuotantokausi katsottu, toista aloitellaan!

The Mask

2010-01-09T08:32:00.000-08:00

Jim Carrey ja The Mask. Kreisikomediaa kuten varmaan yhdistelmästä osaa päätelläkin. Ei Jim Carreyn parhaimpia, mutta kyllä tämän katsoo. Varsinkin jos Carreysta pitää. Nauroin.

The Poughkeepsie Tapes

2010-01-08T07:41:00.000-08:00

Tämä leffa oli sairas. Varoitan. En osaa edes kertoa tästä mitään. Erittäin sairaaksi tämän tekee se, että tämä voi olla totta.

Tämä oli vielä tehty niin, että tuntui hyvin todelliselta, dokumentilta sarjamurhaajasta, joka jättää jälkeensä videonauhoja tekemistään murhista.

Michael Ende: Tarina vailla loppua

2010-01-06T06:11:00.000-08:00

Kirja kertoo Bastianista, kymmenen vuotiaasta pikkupojasta, jolla on ongelmia kotona. Hän eksyy kirjakauppaan ja löytää sieltä kirjan, Tarinan vailla loppua. Hän varastaa kirjan ja menee koulunsa ullakolle piiloon lukemaan kirjaa. Fantaasian valtakunta on touhutumassa ja sen pelastamiseen tarvitaan ihmislapsi, joita Fantaasiassa ei ole. Fantaasian ja Bastianin kohtalot kietoutuvat toisiinsa, mutta se onkin jo aivan toinen tarina ja kerrotaan joskus toiste.

Sonata Arctica: Reckoning Night

2010-01-06T06:03:00.000-08:00

1. Misplaced
2. Blinded No More
3. Ain't Your Fairytale
4. Reckoning Day, Reckoning Night
5. Don't Say A Word
6. The Boy Who Wanted to Be A Real Puppet
7. My Selene
8. Wildfire
9. White Pearl, Black Oceans...
10. Shamandalie

Ei mikään uusi Sonatan levy, onhan tämä ilmestynyt jo 2004, mutta silti yksi Sonata parhaimmista. Ehdottomia suosikkejani ovat Misplaced, Blinded No More... No whatta hell, kaikki ovat hienoja biisejä. Tällainen levy taas, mitä ei ole pitkään aikaan kuunnellut kunnolla ja nyt sitten "löysi" uudestaan ja tajusi miten hieno tämä on.

Dorothy Hearst: Suden lupaus

2009-12-22T06:38:00.000-08:00

"Pysy erossa ihmisistä. Älä koskaan tapa ihmistä ilman syytä. Pariudu vain laakson susien kanssa."

Näin kuuluu Laajalaakson susien lupaus. Kunnes nuori susinaaras Kaala uskaltaa rikkoa sääntöjä.
Kaala syntyy kiellettyyn sekaveriseen pentueeseen. Hänen annetaan jäädä henkiin, mutta hänen asemansa laumassa on alati uhattuna. Mikä pahinta, Kaala tuntee outoa vetoa susien metsästysmaille asettuneiden ihmisten seuraan. Kun samasta riistasta taistelevien lajien välille uhkaa syttyä kohtalokas sota. Kaalalla on viimeinen tilaisuus osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Suden lupauksen taakse kätkeytyvän valheen on aika tulla julki.

Marilyn Manson & Neil Strauss: Helvettiin ja takaisin

2009-12-22T06:24:00.000-08:00

"Jos ihmiset ovat vihatakseen minua, haluan heidän vihaavan minua oikeista syistä."

Marilyn Mansonin omaelämäkerta. Luin kolmannen kerran jo, on tämä sen verran mielenkiintoinen opus. Alku varsinkin. Ihan vinkkinä, ei kannata lukea ruokapöydässä. Voi tulla huono olo.

Necromentia

2009-12-11T13:14:00.000-08:00

Ei tässä mitään järkeä ollut. Tai ainakin välillä tuntui siltä. Ehkä siinä kuitenkin loppujen lopuksi olikin.

Aika helvetin kierolla tavalla todella kaunis elokuva. Oli viiltelyä, kiduttamista, nekrofiliaa, demoneita ja kostoa.
Katsokaa, en oikeen osaa edes sanoa tästä mitään.

Apulanta: Hiekka

2009-12-05T10:09:00.001-08:00

1. Hiekka
2. Hippo
3. Jumala
4. Faarao
5. Valas
6. Hetki
7. Saasta
8. Onttosydän
9. Lihaviihde
10. Kolmiolääke

Apulantaa olen kuunnellut jo pitemmän aikaa (Last.fm:ssä 680 scroblausta), ja olen tältäkin levyltä monia biisejä kuunnellut, mutta nyt vasta ikäänkuin löysin tämän. Kokonaisuutena.
Kaikki biisit aivan loistavia. Apulantaa parhaimmillaan.

V2: Jäätynyt Enkeli

2009-12-04T09:51:00.000-08:00

Vares! Perustuu samannimiseen kirjaan, lukekaa sekin.
Parhaimpia suomalaisia leffoja mitä tiedän. Soundtrack on parhautta (Northeria, Tarottia, Charonia yms.) ja hahmot aivan mahtavia. Veikko Hopea. <3

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

2009-11-30T06:39:00.000-08:00

Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotitalonsa takapihalta jotakin, mitä hän ei ole eläissään nähnyt, mutta minkä hän tietää saman tien haluavansa omakseen. Hetkeäkään epäröimättä hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon.
Hänen ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa itselleen, joutuu hän pian totetamaan jääneensä itse vangiksi. Eikä hän tiedä elävänsä hetkeä, jolloin alistettu luonto on juuri iskemäisillään takaisin.

Näin sanoo takakansi. Otin kirjan luettavakseni, koska pari kaveria oli lukenut sen ja kuulosti mielenkiintoiselta. Ja sitähän tämä olikin. Tykkäsin siitä miten tässä oli sotkettu todellisuutta ja fiktiota (kuka sanoo, että peikot oikeasti olisivat fiktiota) keskenään. Muutenkin kirja eteni mielenkiintoisesti. Ja todentuntuisesti. Itse ainakin pidin.

Pessi on ihana.

Män som hatar kvinnor

2009-11-14T13:00:00.000-08:00

Elikkäs Miehet jotka vihaavat naisia. Piti katsoa, kun suositeltiin. Perustuu Stieg Larssonin samannimiseen kirjaan, kannattaa lukea sekin. Itselläni se on työn alla.
Idea: Toimittaja Mikael Blomkvist ryhtyy tutkimaan 40 vuotta vanhaa murhaa apunaan yksi Euroopan taitavimmista hakkereista - tummiin pukeutuva ja tatuoitu Lisbeth Salander.

Hirveintä tässä elokuvassa oli se, että kaikki voisi olla totta. Maailmassa voi olla olemassa yhtä sairaita ihmisiä kuin tässä. Elokuva siis sisältää hyvin voimakkaita kohtauksia ja ne voivat olla hyvinkin häiritseviä. Hienosti ja realistisesti toteutettu. Jos nyt voi sanoa, että kohtaus jossa miehen rektumiin tungetaan dildo, on hieno.
Ihastuin Lisbethiin. I'd go gay for her.

Katsokaa pois, ihan hyvä elokuva.

Van Canto

2009-11-08T07:54:00.000-08:00

http://www.youtube.com/watch?v=XCGQiGEYl4Y
Aivan pakko. Uusi, mielenkiintoinen löytö. Van Canto, saksalainen a cappella-metalliyhtye. Viisi laulajaa ja rummut, ei kitaroita, ei bassoa, ei koskettimia. Aivan mahtava!

The Texas Chainsaw Massacre

2009-11-08T01:38:00.000-08:00

Otetaan ryhmä nuoria. Nuoret kohtaavat matkallaan moottorisahamurhaajan. Loput voi varmaan arvata.

Verta tässä ainakin oli. Parhaiten mieleen jäi tyttö, joka ampui aivonsa pakettiauton takaikkunasta.

The Dark Knight

2009-11-08T01:32:00.000-08:00

Mitähän tästäkin sanoisi. Mielestäni on aika surullista, että katsoin leffan tuossa posterissa olevan herran takia, en Batmanin takia. Onhan kuitenkin kyseessä Batman-leffa.
Ei kyllä vetänyt vertoja 90-luvun Batman-leffoille, ei lähellekään. Kyllä tämän Jokerin takia voisi katsoa muutamankin kerran, mutta itse Batman jätti vähän kylmäksi. Ja miksi sen piti puhua niin oudosti?

Leffasta kyllä menee pointsit ja rispektit Heath Ledgerille. R.I.P.

Why so serious?

Drag Me to Hell

2009-11-08T01:22:00.000-08:00

"Ohjaaja Sam Raimi (Evil Dead, Spider-Man) palaa juurilleen kauhun pariin elokuvassa Drag Me to Hell, jossa nuori nainen joutuu karmivan kirouksen kouriin.

Christine (Alison Lohman) on pankkivirkailija, jonka kielteinen lainapäätös ajaa vanhan naisen menettämään kotinsa. Kostoksi vanhus langettaa tappavan kirouksen Christinen ylle.

Epätoivoinen Christine hakee apua selvännäkijältä pelastaakseen sielunsa ikuiselta kadotukselta. Mutta kuinka pitkälle hän on valmis menemään päästäkseen vapaaksi?"

Näin sanoo Finnkinon sivut. Tuon perusteella odotin leffaa, jonka voi ottaa TOSISSAAN. Mutta eihän tätä voinut. Nauroin kuollakseni kun katsoin tätä. Lentävä nenäliina oli ehdottomasti paras. Ja pelottavakin. Hyvänä kakkosena tuli mielipuoli mustalaismummo.

(Tämän katsoin jo aikoja sitten, ajattelin kuitenkin kirjoittaa siitä.)

Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl

2009-10-30T13:39:00.000-07:00

Tarvitseeko mun edes sanoa mitään?

"...and really bad eggs."

Stephen King: Eksyneiden Jumala

2009-10-28T11:19:00.000-07:00

"Se on erikoinen olento, Trisha. Se odottaa eksyneitä. Se antaa heidän harhailla, kunnes he ovat kunnolla peloissaan - pelko saa heidät maistumaan mehevämmiltä, se mureuttaa lihaa - ja sitten se nappaa heidät. Sinä näet sen vielä. Se voi jo tulla metsästä esiin minä hetkenä hyvänsä. Oikeastaan jo muutaman silmänräpäyksen päästä. Ja kun sinä näet sen kasvot, sinä tulet hulluksi. Jos joku olisi paikalla kuulemassa, hän luulisi sinun kirkuvan, mutta oikeasti sinä naurat, niinhän? Hulluthan nauravat kun heidän elämänsä päättyy, he nauravat... ja nauravat... ja nauravat."

En osaa ylistää Stephen Kingiä ja hänen kirjoittajantaitojaan, koska en vain yksinkertaisesti ole jaksanut lukea muita kirjoja kuin tämän. Ja tämänkin luin nyt kolmannen kerran. Yksinkertaisesti vain niin hieno ja koukuttava kirja, että sen voi lukea montakin kertaa.
En löydä mitään vikaa, pidin tavasta, jolla King rakentaa jännitystä. Ei välttämättä mikään perinteinen kauhukirja, mutta silti oikeassa mielentilassa ja yksin kotona pimeällä osaa olla oikeinkin pelottava. Allekirjoittanut ainakaan ei meinannut saada unta luettuaan tätä illalla.

Dragonheart

2009-10-26T11:50:00.000-07:00

Ritari Bowen lyöttäytyy yhteen viimeisen elossa olevan lohikäärmeen, Dracon kanssa. Yhdessä he taistelevat pahaa kuningas Einonia vastaan.
Siinä noin pähkinänkuoressa. Ritareita, lohikäärmeitä, hyvän ja pahan taistelua sekä kunniaa.

Draco: Who's the girl?
Bowen: A nuisance! Get rid of her!
Draco: Why?
Bowen: They're trying to placate you with a sacrifice!
Draco: Oh, now whoever gave them *that* bright idea?
Bowen: Never mind! Just get rid of her!
Draco: How?
Bowen: Eat her!
Draco: Oh, please. YUCK!
Bowen: Aren't we squeamish; you ate Sir Egglemore, hypocrite!
Draco: I merely chewed in self-defense, but I never swallowed.

Olen nähnyt elokuvan ainakin kymmenen kertaa ja joka kerran liikutun kyyneliin. Elokuvan ehdottomasti sympaattisin olento on lohikäärme Draco (äänenä muuten Sean Connery).

Pistääpä vituttamaan, etten en itse ole lohikäärme.

Bowen: Dreams die hard and you hold them in your hands long after they've turned to dust.

J.R. Ward: Pimeyden rakastaja

2009-10-25T10:18:00.000-07:00

New Yorkin Galdwellissä elää vampyyriyhteisö, jota suojelee Mustan Tikarin Veljeskunta - kuusi vampyyrisoturia, jotka ovat tavallisia vampyyreita voimakkaampia, vaarallisempia ja komeampia. (Viimeinen allekirjoittaneen oma mielipide.) Veljeskunnan johdossa on maapallon ainoa täysin puhdasverinen vampyyri Wrath.
Eräs Wrathin soturitovereista kuolee. Tältä jää puoliverinen tytär, Beth, jolla ei ole aavistustakaan verenperinnöstään. Viimeisenä toiveenaan Bethin isä on pyytänyt Wrathia pitämään huolta tyttärestään ja auttamaan tätä selviämään muutosvaiheesta hengissä. Wrath päättää pitää hänen ja Bethin välisen suhteen täysin asiallisena ja vain tehdä tehtävänsä, mutta Beth herättääkin hänessä ennen näkemättömän nälän...

Pimeyden rakastaja on ensimmäinen osa J.R. Wardin Black Dagger Brotherhood- sarjasta. Kirjoja on ilmestynyt tähän mennessä yhteensä 8, Pimeyden rakastaja on ensimmäinen suomennettu.

Valitsin kirjan kannen kuvan ja takakannen tekstin perusteella. Enkä pettynyt. Typerä kirja meni loppumaan aivan liian aikaisin ja jatko-osia ei löydy kirjastosta edes englanniksi. Juuri sellainen kirja mistä pidän, kivasti sotkettu nykyaikaa ja fantasiaa. Rakastuin vampyyreihin, hahmoina aivan ihania! Zsadist. <3 Vampyyrit tosin kuuntelivat Jay-Z:tä ja Tupacia, mutta kuitenkin aivan ihania.
Neljän sivun seksikohtauksia. Väkivaltaa. Ei siis mikään Twilight. Eikä sovi ihan perheen pienimmille. Ainoa mikä häiritsi, olivat toistuvat "luoja" ja "kristus"-huudahdukset. Eivät mielestäni sovi vampyyrin suuhun.

Hieno kirja kaikille joiden mielestä Twilight on liian nössö. (Allekirjoittanut ei ole lukenut, eikä koskaan tule lukemaankaan kyseistä kirjaa.)
Jatko-osia odotellessa.

//EDIT: Tämän kirjan jälkeen nuo muut kirjastosta samalla kerralla lainatut kirjat on aika plääh.